2010-luku

Uusi vuosikymmen alkoi vahvan yhteisöllisyyden merkeissä. Järjestön jäsenmäärä kasvoi, liiton ja piirien yhteistoiminta vahvistui. Valtionavustuksen leikkaukset ja yhteiskuntaa ravistelevat muutokset toivat haasteita toiminnalle.

Marttojen virkkaamat isoäidin neliöt peittivät Helsingin Tuomiokirkon portaat.
Tilkkupeittotempaus toteutettiin vuonna 2011.

Henkilöt

Merja Siltanen Marttaliiton hallituksen puheenjohtaja 2004-2011.
Merja Siltasen johtotähtenä oli piirien elinvoimaisuus.

Salme Holma Marttaliiton kunniapuheenjohtaja.
Marttaliiton hallituksen puheenjohtaja 1975-1979,
Marttaliiton valtuuston puheenjohtaja 1983-1991.
”Marttojen järjestökuvaa on kirkastettava. ”

Lea Sairanen Marttaliiton hallituksen puheenjohtaja vuodesta 2012.

Marttajärjestö valmistautui tulevaisuuden tuomiin haasteisiin investoimalla kehittyviin neuvontapalveluihin ja tuotteistamiseen sekä jäsenien tarpeita vastaavaan järjestötoimintaan. Vuosien 2012-2016 strategian perustana olivat ammatillinen kotitalousneuvonta sekä ajassa elävä, marttojen tarjoama järjestö- ja vapaaehtoistoiminta.

Uudella strategiakaudella käynnistettiin myös järjestörakenteen arviointi. Piirit aloittivat Martaliiton tuella työn, jossa tarkasteltiin taloudellisten ja toiminnallisten rakenteiden tuloksellisuutta, tavoitteellisuutta ja kehittämistä pitkällä aikavälillä. Nopeimmin prosessi eteni Varsinais-Suomen ja Satakunnan piireissä, jotka yhdistyivät 1.1.2016 muodostaen Lounais-Suomen Martat ry:n.

Lue lisää vuosien 2010-2014 tapahtumista vuosikymmenien teemat-sivulta.

Tämän hetken ajankohtaiset asiat ja tapahtumat löydät marttojen kotisivuiltaMarttojen facebook-sivulla kohtaat ihmisiä, joiden kanssa teet yhdessä tulevaa marttaperinnettä. Martat ovat myös Twitterissä ja Instagramissa.