|

|

Äänestä marttaa vuoden vapaaehtoiseksi 2016!

Järjestyksessään kolmas Vuoden vapaaehtoinen -kampanja käynnistyi 15.8. kuukauden kestäneellä ehdokasasettelulla. Kansalaisareena ry hakee Vuoden vapaaehtoinen -palkinnon saajaksi henkilöä, joka voi olla pitkän linjan toimija tai innostava tulokas vapaaehtoistoiminnan saralla. Hän voi toimia vapaaehtoisena millä alalla tahansa ja missä päin Suomea tahansa. Vuoden vapaaehtoinen voi olla myös yhteisönsä kantava voima, taitava innostaja, kekseliäs toiminnan kehittäjä tai jotenkin muuten ansioitunut vapaaehtoinen.

82 ehdokasta palkinnonsaajaksi 

82 ehdokasta yhteensä 37:lta paikkakunnalta on nyt ehdolla Vuoden vapaaehtoinen -palkinnonsaajaksi. Kaikki ehdokkaat esitellään täällä ja jokainen voi äänestää suosikkiaan. Yleisöäänestys päättyy 31.10.2016. 


Äänestä Martta Vuoden vapaaehtoiseksi 2016 


Aitoo, Keino Hanna

Aitoon Martat puheenjohtaja ja perustaja, Pirkanmaan Marttapiirin Hanna Keino on ehdolla Vuoden vapaaehtoiseksi. Pirkanmaalla toimivan Aitoon Marttojen kantava voima, Hanna Keinolle vapaaehtoistoiminta ja auttaminen ovat sydämen asioita. Keino oli vuonna 2015 ensimmäisten joukossa auttamassa turvapaikanhakijoita ja pakolaisia paikkakunnallaan. Hän organisoi turvapaikanhakijoille ruokakursseja, jossa opetettiin samalla suomen kieltä, suomalaista tapakulttuuria ja kodinhoitoon liittyviä asioita osana mahdollista kotoutumista.

Aitoon Martat ovat Keinon johdolla keränneet tavaraa, kalastaneet, hankkineet asuntoja sekä toimineet arjen enkeleinä kaikissa mahdollisissa asioissa. Ruokakurssit, leivontaillat ja kodeissa tapahtunut arjen opastus ovat olleet iso osa yhdistyksen vapaaehtoistoimintaa. Keino on järjestänyt virkistykseksi turvapaikanhakijoille mm. koruaskartelukurssia, pieniä reissuja ja yhteisiä illanviettoja. 

Tutustu Hannaan videolla (MartatTV)


Pori, Kangas Paula

Lounais-Suomen, Satamarttojen Paula Kangas on ehdolla Vuoden vapaaehtoiseksi. Hän on joka paikassa mukana, aina valmiina auttamaan. Paulalla on pilke silmäkulmassa ja hän saa muutkin martat innostumaan vapaaehtoistoiminnasta. Paula Kangas muun muassa toteuttaa sienitapahtumia lapsille. Hän tulee toimeen loistavasti lasten ja nuorten kanssa ja saa nuoret innostumaan marttataidoista.


Äänestä!

Äänestämään pääset tästä linkistä.

Toivomme ensisijaisesti äänestämistä yllä olevan linkin kautta, mutta jos tämä ei ole mahdollista, niin voit myös kerätä ääniä tähän lomakkeeseen ja postittaa sen osoitteeseen Kansalaisareena ry, Pinja Nieminen, Kumpulantie 1 A, 00520 Helsinki. Lomakkeen tulee olla perillä Kansalaisareenassa viimeistään 31.10.2016 (Postileima viimeistään 28.10.) 

Vuoden vapaaehtoinen palkitaan joulukuussa  

Äänestyksen päätyttyä arvovaltainen raati valitsee palkittavan kymmenen eniten ääniä saaneen ehdokkaan joukosta. 
Vuoden vapaaehtoinen palkitaan Vapaaehtoisten päivänä 3.12.2016 Vapaaehtoistoiminnan messuilla Vanhalla Ylioppilastalolla Helsingissä. Palkinnon saaja toimii seuraavan vuoden ajan vapaaehtoistoiminnan lähettiläänä. 

Kampanjan tavoitteena on nostaa vapaaehtoistoiminnan arvostusta ja näkyvyyttä. 


Lisätiedot: Pinja Nieminen, pinja.nieminen(at)kansalaisareena.fi, p.050 66627 

Ehdokkaiden esittely

Tutustu Vuoden vapaaehtoinen -äänestykseen 2016

Tiedote