JäsenilleKeskusteluMediallePalautePiiritYhteystiedot

Kesä 2010

KORIKAUPALLA KORJATTAVAA

Lastenpuutarhan sadonkorjuuiltapäiviä vietetiin 12.8. ja 19.8. Ensimmäisellä kerralla saatiin runsas kesäkurpitsasato, tomaatteja, salaattia, erilaisia yrttejä sekä retiisejä. Toisella kerralla nostettiin perunat ja leikattiin loput persiljat, basilikat ja tillit nippuihin. Lisäksi saatiin kerättyä vielä jokaiselle kesäkurpitsa sekä runsaasti tomaatteja. Sato jaettiin kaikkien kerholaisten kesken ja isoimmasta kesäkurpitsasta oli niin kova kisa, että kaikki kesäkurpitsat tuli arpoa.

PUUTARHAKERHOLAISET PIKKUKOKKEINA

Kesän puutarhakerho huipentui marttojen opetuskeittiössä pidettyyn kerholaisten kokkausiltaan. Illalla valmistettiin ruokaa samoista kasviksista, joita puutarhakerhossa viljeltiin kesän aikana. Ruokalistalla oli esimerkiksi porkkanasosekeittoa, kesäkurpitsamussakkaa ja perunarieskoja. Suosituin ruokalaji taisi kuitenkin olla jälkkäriksi tehty pätkispiirakka. Lapsilla oli kivaa keittiössä touhutessa ja kun ilta saatiin päätökseen kukaan ei aikonut syödä enää iltapalaa.

 KERHOTOIMINTAA

Lastenpuutarha Piparmintuksi ristitty puutarha avasi ovensa kerholaisille kesäkuun alussa ja on osoittautunut lapsille mieluisaksi paikaksi viettää kesää. Ilmatkin suosivat ensimmäisellä kerhoviikolla, sillä sadepisaroita saatiin vasta perjantaina iltapäivästä. Aurinkoisten ilmojen vallitessa keskityttiin erilaisten vihannesten kylvötöihin. Muun muassa porkkanat, salaatit ja herneet löysivät tiensä maahan reippaiden kerholaisten toimesta. Lisäksi perunamaa kuokittiin kuntoon ja siemenperunat istutettiin vakoihinsa. Saivathan lapset kokeilla ihan oikean jyrsimen käyttöä, mikä herätti ihastusta etenkin poikien keskuudessa. Toisella kerhoviikolla päästiin istuttamaan monenlaisia taimia kuten jättiläiskurpitsaa, härkäisää papua ja purjosipulia. Lasten vanhemmilla taisikin olla kunnon vaatteidenpesu-urakka viikonloppuna, kun sadekuurot kastelivat pikkupuutarhurit ja kura tarttui joka paikkaan.

KERHOLAISET RETKEILEVÄT

Lastenpuutarhan kesäkerholaiset aloittivat juhannuksen vieton retkeilemällä Hatanpään arboretumissa etsien aarretta ja eväitä nauttien. Kerholaiset bongailivat eri tyyppisiä kasveja ja etenkin lammen sorsanpoikaset tuottivat suurta iloa.