JäsenilleKeskusteluMediallePalautePiiritYhteystiedot

Kurssit

 Marttala suosittelee, tilauskurssit ja luennot

 

Suunnittele huoleton kotipuutarha /  tiina.ikonen@martat.fi

Haaveiletko rehevästä ja kauniisti kukkivasta, silti helppohoitoisesta puutarhasta? Miksi et myös toteuttaisi sitä? Huolettomaan puutarhaan avaimet löytyvät pihan toimintojen selkeällä jäsentelyllä, huolellisella perustamisella sekä oikeilla kasvivalinnoilla. Kurssilla saat ideoita helppohoitoisen ja viihtyisän kotipihan suunnitteluun.

 

Kestäviä kasveja kotipuutarhaan – helppoja pensaita ja upeita ruusuja / tiina.ikonen@martat.fi

Kotipihan kasveja valittaessa kannattaa huomioida sekä kasvupaikan olosuhteet että kasvin alkuperä. Kurssilla tutustutaan mm. alueellamme menestyviin Kotimaisiin FinE-koristepensaslajeihin sekä ruusuihin.

 

Kotipihan kasvien kevätleikkaukset / tiina.ikonen@martat.fi

Kuinka hoitoleikataan koristepensaat ja -puut, entäpä marjapensaat ja kuusiaita? Kurssi voidaan toteuttaa joko luentona kuvien avulla tai käytännön kurssina. Käytännön kurssi toteutetaan yhden kurssilaisen puutarhassa; pihan kasvien leikkaustarve kartoitetaan yhdessä ja mahdollisuuksien mukaan kasvit myös leikataan.

 

Kotipuutarhan kasvimaa / tiina.ikonen@martat.fi

Omasta maasta vihannekset ja juurekset. Kerrataan vihannesviljelyn perusasioita ja tutustutaan kasvimaan kasvilajeihin. Hallitsetko kalkituksen, lannoituksen, maan eliöiden hoidon? Saako savimaasta satoa? Kasvattaisitko mangoldia, viinisuolaheinää, mustajuurta tai maa-artisokkaa?

 

Kaksikymmentä tuoksuvaa yrttiä ruukussa / tiina.ikonen@martat.fi

Kasvattaisitko itse ruokapöytään ja silmäniloksi? Tutustutaan yrttien ruukkuviljelyyn ja opetellaan tunnistamaan ja käyttämään eri lajeja. Timjami ja meirami sopivat pieneen ruukkuun. Saksankirveliä ja minttua voi kasvattaa vaikkapa ämpärissä.

 

Kesäkukkahuumaa / tiina.ikonen@martat.fi

Kevät herättää meissä jokaisessa tarhurin ja viimeistään kesäkukkien runsas lajivalikoima huumaa jokaisen viherpeukalon. Kesäkukkahuumaa kurssilla tutustutaan kesäistutuksien kasvilajeihin, uusiin ja tuttuihin sekä yhdistetään niitä erilaisiin istutuksiin. Istutuksia suunniteltaessa huomioidaan kasvit, ruukut ja astiat, kasvualusta ja värit sekä kasvupaikka ja ympäristö.

 

Tuoksuvat kasvit / tiina.ikonen@martat.fi

Tiesitkö, että kasvin nimestä voi saada vihjeen sen tuoksusta? Tuoksut houkuttelevat puutarhaan niin pölyttäjät kuin ihmisetkin. Tuoksuvassa puutarhassa kokemukset piirtyvät syvälle mieleen ja tuottavat mielihyvää aikojenkin päästä. Miksi kasvit tuoksuvat, mikä osa niistä tuoksuu ja miten tuoksut vaikuttavat.  Mitkä kasvit ovat tuoksuvia. Miten tuoksuva istutus tehdään.

 

Värien voimaa puutarhassa / tiina.ikonen@martat.fi

Valo synnyttää puutarhan värit. Minkä värisiä kasveja istuttaisit varjoon, entä paahteeseen? Mikä sopiikaan leiskuvan keltaisen seuraksi – mikä korostaisi hentoa vaalean sinistä. Tunnetko väriharmoniat entä vastavärin voiman? Tiesitkö että vaalea pinkki rauhoittaa, sininen viilentää ja punainen lisää toimintatarmoa? Tutustutaan kasvien värimaailmaan, värien yhdistämiseen ja käyttöön puutarhassa.

 

Puutarhan kesä

Kesä kasvien kanssa – ohjeet onnistumiseen! Puutarhan kesä -kurssilla käydään läpi puutarhan työt keväästä loppukesään. Kurssilta saat vinkit kasvimaan ja kasviryhmien perustamiseen, kasvien hoitoon sekä ohjeet ympäristöystävälliseen kasvinsuojelun ja lannoitukseen. Lisäksi esitellään kymmenen helppoa kasvia kotipuutarhaan. Aikaa myös osallistujien kysymyksille.

 

 

Puutarhan syksy

Loppukesä ja syksy on hyvää aikaa suunnitella, hoitaa, istuttaa, suojata, rakentaa, siistiä, raivata, ajatella… valmistautua talveen ja seuraavaan kasvukauteen! Tutustutaan keväällä kukkiviin sipulikasveihin mahdollisuuksien mukaan tehdään kierros syyspihalla.

 

Kotikompostointi, helppo ympäristöteko

Kompostointikurssilla tai luennolle käydään läpi kotikompostoinnin perusasiat. Perehdytään elintarvikejätteen ja puutarhajätteen kompostointiin. Asiakkaan toivomuksesta kurssi voidaan toteuttaa teoriapohjaisesti kuvien avulla tai käytännönkurssina.

 

Ekoruokaa

Ruoan tuotanto aiheuttaa jopa kolmasosan ihmisen aiheuttamista ilmastovaikutuksista. Ekoruokakurssilla opetellaan tekemään ruokaa miettien ruoan ympäristöystävällisyyttä. Kurssilla pohditaan erilaisten ruokavalioiden ympäristökuormitusta. Vertaillaan lihaa ja kasviksia, riisiä ja perunaa, kaukaa tuotua ja lähellä tuotettua. Annetaan kurssilaisille tietoja ja ajatuksia ympäristöystävälliseen ruoan käyttöön. Arvioidaan pois heitettävän ruoan määrää ja mietitään tähteille uusiokäyttöä eli loihditaan herkkuja myös tähteistä.

 

Virtaa oman maan voimaeväistä eli suomalaista voimaruokaa

Onko tarpeen lähteä merta edemmäs kalaan tässäkään superuokavillityksessä? Mistä löytää nämä voima-aineet päivittäiseen arkeen ja ruokapöytään? Mistä löytyy raaka-aineita, joiden avulla pysytään terveinä ja vahvoina? Kurssin tavoite on herätellä huomaamaan ja käyttämään oman maan tarjoamia puhtaita ja ravintorikkaita raaka-aineita. Kurssilla valmistetaan herkullinen voimaruoka-ateria.

 

Kotoista kasvisruokaa!

Kasvisruoat ovat maukkaita, värikkäitä ja monipuolisia. Kasvikset kehiin! -kurssilla opetellaan tekemään monenlaisia kasvisruokia. Kurssi soveltuu niin kasvis kuin sekaruokavaliota noudattavalle. Kurssilla käydään läpi ja opitaan koostamaan erilaiset kasvisruokavaliot. Kurssilla valmistetaan kasviksista pääruokia ja lisäkkeitä..

 

Kesän herkut talteen!

Säilöntäkurssilla opitaan niin hillon ja mehun teko, hapattaminen, kuivattaminen kuin pirteiden pikkelssienkin valmistus. Kurssilla käydään läpi säilönnän eri menetelmät: pakastaminen, mehustaminen, hilloaminen, kuivaaminen, suolaaminen ja hapattaminen. Kurssilla valmistetaan säilykkeitä kauden marjoista, hedelmistä ja kasviksista

 

Luonnonyrtit, marjat ja sienet

Aiheen mukaan tutustutaan Suomen ruokasieniin, luonnonmarjoihin, villivihanneksiin tai yrtteihin. Opetellaan tunnistamaan eri lajeja. Valmistetaan ruokaa luonnonantimista.

 

Lusikka soppaan!

Konstailemattomat ja keveät keitot ovat aina suosiossa. Keitto kuuluu niin arkilounaalle kuin juhla-ateriallekin. Keiton perusideoita ovat vaivattomuus, nopeus ja raaka-aineiden rajaton yhdisteltävyys.

 

Niukkuudesta nautintoon

Ruokakurssilla matkustetaan vuosikymmenten halki pula-ajasta vuosisadan lopun yltäkylläisyyteen.

Kurssilla käydään läpi ruoan vuosikymmenet 1900-luvulta 2000-luvulle. Pohditaan ruokatalouden muutoksia 100-vuoden aikana. Valmistetaan pula-ajan herkkuja ja tuttuja ruokia lapsuudesta.

 

Pikkukokkikurssit

Pieni kokki oppii keittiön käyttöohjeet ja ruoanvalmistuksen niksit. Kurssilla opetellaan ruoanvalmistuksen perustaitoja. Opetellaan hyviä ja hygieenisiä työtapoja, lieden, mikroaaltouunin ja uunin käyttöä. Pikkukokin mukana saa aikuinenkin innostua.

 

Leivotaan ruokaleipää

Kurssilla tutustutaan rikkaaseen suomalaiseen leipäperinteeseen, maakuntien leipäkulttuuriin sekä muutamiin muiden maiden leipiin. Kurssin tavoite on lisätä kotileipomista ja pitää yllä leipomistaitoja. Kurssilla opetellaan leivän leipomisen perusteet. Leivotaan erilaisia leipiä, rieskoja ja sämpylöitä.

 

Kaikenlaisia kukkoja

Kurssilla leivotaan erilaisia perinnekukkoja kalasta mustikkaan.

 

Ekosiivous

Siivoustuotteiden valmistaminen ja valmistuksessa käytettävät materiaalit aiheuttavat ympäristöhaittoja. Siivoustavoilla vaikutamme myös ympäristöön. Kurssilla/luennolla keskustelemme ympäristöystävällisesti siivouksesta, pesuaineiden turvallisesta käytöstä ja jaamme ekosiivousvinkkejä.

 

Lapset mukaan siivoamaan –uhkaillen, lahjoen vai kannustaen?

Onks mun ihan pakko? Emmä nyt ehdi. Evvk. Monet vanhemmat haluaisivat, että lapset osallistuisivat kotitöihin. Mutta miten ihmeessä sen saisi onnistumaan käytännössä?  Siivousneuvonnan tavoitteena on helpottaa nuorten perheiden arkea ja jakaa kokemuksia.  Tule mukaan kuuntelemaan hyviä vinkkejä ja jakamaan omat kokemuksesi muille.

 

Pestään pyykkiä ekotehokkaasti

Tympäiseekö puolipitoiset vaatteet, värjääntyneet paidat ja sukkia nielevä pesukone? Haluaisitko toimia ekologisesti ja eettisesti pyykillä? Marttojen pyykinpesukurssilla kuulet miten voit säästää pyykillä aikaa, rahaa ja ympäristöä.

 

 

Kaikki irti kodinkoneista

Ryppyileekö kodinkoneesi? Koetko, että on helpompaa ostaa uusi kuin korjauttaa vanha laite? Millaisia uusia tuulia puhaltaa kodinkonemarkkinoilla? Mitä kannattaisi ottaa huomioon, kun ostaa uutta laitetta? Miten ja miksi kodinkoneita pitäisi huoltaa? Näihin ja moniin kodinkoneisiin liittyviin kysymyksiin haetaan vastausta marttojen Kaikki irti kodinkoneista -illasta

 

Kodin kemikaalicocktail

Olemme päivittäin tekemisissä monien kemikaalien kanssa. Kemikaaleista on hyötyä siivouksessa, pyykinpesussa ja vedenpuhdistuksessa. Kauneudenhoitotuotteet puolestaan piristävät elämää. Osa kemikaaleista on haitallisia terveydelle ja ympäristölle, joten meidän kaikkien on hyvä tuntea perusasiat kemikaaleista. Tieto helpottaa käyttämään kemikaaleja oikein ja tekemään järkeviä valintoja.