JäsenilleKeskusteluMediallePalautePiiritYhteystiedot

 

Hankkeet

Arki sujuvaksi

 

Marttapiirit järjestävät mielenterveys- ja päihdekuntoutujille sekä maahanmuuttajille ja heidän perheilleen vuosittain noin 600 kotitalouskurssia eri puolilla Suomea.

 

Toiminnan tavoitteena on vahvistaa arjen sujumista. Käymme läpi ruoanvalmistusta, kodinhoitoa, raha-asioita ja hygieniaa. Otamme huomioon kestävän kehityksen ja ympäristön. Kursseilla tuetaan sosiaalisten suhteiden kehittymistä ja ryhmässä toimimisen taitoja sekä luodaan arkeen liittyviä onnistumisen kokemuksia. Maahanmuuttajakursseilla opitaan lisäksi arjen sanastoa.

 

Arki sujuvaksi -perheiden lapsille pidetään omia pikkukokkikursseja ja osalla kursseista perheet pääsevät myös yhdessä kokkaamaan. Kurssien tavoitteena on antaa lapsille turvallisessa ympäristössä perustaitoja arkiaskareissa ja tukea perheiden selviytymistä arjessa.

 

Kursseja on pidetty piireissä jo vuodesta 1997 lähtien yhteistyössä mielenterveys-, päihde- ja maahanmuuttaja-alan toimijoiden kanssa. Kursseja rahoittaa Marttajärjestö ja Raha-automaattiyhdistys.

Keittiö K18 -kursseja nuorille

Omaan kotiin muuttaminen tuo tullessaan monia yllätyksiä. Ruokaan menee hämmästyttävän paljon rahaa. Siksi kannattaa opetella valmistamaan muutamia hyviä ja helppoja ruokia, jotka eivät maksa paljon.

Marttojen Keittiö K18 -kursseilla nuoret tekevät yhdessä ruokaa. Samalla he voivat vaihtaa ajatuksia oman kodin hoitamisesta, kuten mitä ruokakaapissa on hyvä olla, millaisia työvälineitä kotikokki tarvitsee, mitä ruoka maksaa ja tarvitseeko nuori vakuutuksia? Kokkauskerran päätteeksi herkutellaan yhdessä valmistetun aterian ääressä.

Marttapiirit järjestävät kahden kerran Keittiö K18 -kursseja eri puolilla Suomea. Nuoret voivat koota oman ryhmänsä tai tulla mukaan marttojen avoimille Keittiö K18
-kursseille. Kahden kerran kurssisarja maksaa 10 euroa/osallistuja. Hinta sisältää marttojen Penninvenyttäjän keittokirjan.

Marttojen Pikkukokit

Marttojen Pikkukokki-kerhoissa pyritään antamaan varhaisnuorille, noin 7–12-vuotiaille, perustaitoja arkielämän askareissa turvallisessa ympäristössä, turvallisten aikuisten seurassa.

Marttojen Pikkukokki-kerhossa koululaiset opettelevat ruoanlaittoa ja leipomista. Perustaidot tulevat tutuiksi yhdessä puuhaten. Toiminnalla voidaan myös vaikuttaa lasten ja nuorten ruokailutottumuksiin, sillä kokkailun lomassa on luontevaa puhua esimerkiksi terveellisistä välipaloista.

Ruoanlaiton ja leipomisen lisäksi Pikkukokki-kerhossa voidaan tehdä muutakin: kattaa pöytä, tiskata astiat ja siistiä keittiö. Kerhossa voidaan myös askarrella, keskustella rahankäytöstä, kuluttamisesta ja vaikkapa oman huoneen siivoamisesta.

Pikkukokkikerhoja pitävät marttayhdistykset ja marttapiirit. Lisätietoja kerhotoiminnasta voi kysyä piireistä.

Pikkukokkikerhoja varten on tehty vuonna 2008 Pikkukokki keittiössä -kirja. Sen ruokaohjeet sopivat paitsi kerhokäyttöön myös nuoren omaksi keittokirjaksi kotiin, ja sitä voi ostaa marttapiireistä tai netistä marttapuodista. Kirjan hinta on 15 €. Ohjaajille on tehty myös ohjaajan opas.

Pidä kiinni rahoistasi

Marttaneuvojat pitävät eri puolilla Suomea toiminnallisia, talousneuvontapainotteisia ruokakursseja nuorille, nuorille perheille ja työttömille. Kursseilla valmistetaan edullista ruokaa. Jokaisella kurssilla käsitellään ruoanvalmistuksen lisäksi kodin talouteen liittyviä kysymyksiä, kuten mihin rahat kuluvat, millä rahoitan hankintani, säästövinkit, mitä tapahtuu, jos laskut jäävät maksamatta.

Neuvojat käyvät myös luennoimassa ja pitämässä tietoiskuja oman talouden hallinnasta muun muassa oppilaitoksissa, perhekerhoissa.