JäsenilleKeskusteluMediallePalauteYhteystiedot

Ruokanurkka

Vastaus Saunulle!

10.1.2009 klo 13:29:03
miinus
Kiitos kysymästä, no ihan isoja (n.1kg) kokoisia, läpimitta jotain 25-30sm lähes ja umpinaisia!

Lähdempä "aikojenalusta", eli siitä kun tässä uunissa, (-70 luvulla) aloin opetella paistamista, niin aluksi tein ohuita, matalia leipiä ( äitini neuvosta ) ja meillä niitä nimitetään "hiilikoiksi", ei reikää keskellä.
Tuo hiilikko ( 3-4 kpl )paistetaan ensin, että lämpö/kuumuus tasaantuu.
Sillä hiilikolla sitten näin, miten kuuma uuni on, eli jos paistuu/tummuu äkkiä, on "ytyä" aikalailla ja ei niin kiirettä isojen leipien paistolla, mutta jos alkoivat paistua "kitumalla", oli het laitettava leivät uuniin ja saattoi käydä niin,että vaaleita, kovakuorisia tuli, koska lämpöä ei ollut tarpeeksi. (vähän kuin jälkiuunileipää, jota en ole harrastanut, vaan olen jotain ruokaa laittanut ns. jälkiuuniin!)

Ihan olen opetellut tuon kaiken vain kokeilemalla ja useamman kerran jälkeen sen vain sisäistää, eli silmä sanoo, nenä haistaa jne. Nykyisin en tee niitä hiilikoita joka kerta, kun olen kai jotenkin oppinut uunin tuntemaan ja lämmön "haistamaan".

Myyjäisiin ja itsekin terveinävuosina, leivoin sekä reikäleipiä, että isoja limppuja ja myin torilla sekä tilauksesta juhliin, vaan nyt kun sais edes itselle, on se vaan niin raskasta alustaa 10-12 leivän taikinaa huonolla selällä ja olkapäällä.

Niin, ne hiilikot paistuu/kypsyy n. 20 min, (lämpö varmaan lähellä 300 ast)mutta isot leivät vaatii sen tunnin ja enkä tosiaan tarkkoja asteita osaa sanoa....hymm pitääkin ensi kerralla tyrkätä irtomittari ja katsastaa, että osaa marttalassa antaa OIKEAT ohjeet!! :)

Että sillä lailla!

























 Vastaa viestiin

Aiheen viestit