| JäsenilleKeskusteluMediallePalautePiiritYhteystiedot |
Kotitalouskoneet
Nykyisin miltei kaikkiin asuntoihin kuuluu jo perusvarustuksena liesi, uuni, jääkaappi. Usein myös pakastin (tai pakastinlokero).
- Kahvinkeitin
- Vedenkeitin
- Mikroaaltouuni
- Sauvasekoitin
- Sähkövatkain (leipurille)
- Monitoimikone (jo hieman enemmän kokkaajalle)
- Astianpesukone ei ole välttämätön, mutta helpottaa elämää. Samoin leivinpaahdin.
Kotileipureille ja paljon kokkaaville löytyy lisää listoja.
Astiat ja työvälineet
Keittiössä tarvitaan monenlaisia ruoanvalmistusvälineitä ja astioita. Keittiön varustuksen taso riippuu kokista, mutta pienelläkin astiastolla tulee alussa hyvin toimeen.
Alla olevat listat perustuvat ajatukseen, että kotona tehdään ruokaa. Vähemmälläkin varustuksella pärjää, jos ei itse valmista ruokaa.
Joku tulee toimeen parilla kolmella lautasella, toinen tarvitsee puoli tusinaa. Yksi-kaksi henkeä pärjää melko pienellä astiastolla, ja juhlia varten astioita voi lainata ystäviltä tai käyttää kertakäyttöastioita.
Astiat
- Matala ruokalautanen
- Syvä ruokalautanen
- Pikkulautanen
- Mukit
- Juomalasit
- Kulhot (erikokoisia)
- Kannu vedelle tai mehulle
- Pieni kannu (esim. kahvimaidolle, vaniljakastikkeelle tms)
- Leipäkori
- Pikkulusikka
- Ruokalusikka
- Ruokahaarukka
- Ruokaveitsi
- Tarjoilulapio esimerkiksi piirakoille, kakulle tms.
- Keittokauha
- Tarjoiluhaarukka
- Tarjoilulusikka
Työvälineet
- Pari leikkuulautaa
- Aaltoteräinen veitsi
- Sileäteräinen yleisveitsi tai kokkiveitsi
- Kuorimaveitsi
- Veitsenteroitin
- Juuresharja
- Keittiösakset
- Juustohöylä
- Raastinrauta
- Pari erikokoista kauhaa
- (Puu)lasta
- Vispilä
- 1-2 paistinlastaa
- Siivilä
- Pari erikokoista ruoanvalmistuskulhoa
- Mittasarja
- Kahvimitta
- Pullonavaaja
- Tölkinavaaja
- Pari erikokoista kattilaa tai kasaria
- Paistinpannu tai paistokasari
- Uunivuoka
- Kannellisia säilytysrasioita
- Patalaput
