JäsenilleKeskusteluMediallePalauteYhteystiedot







Lämpöä kaipaavat tomaatit, kurkut, mansikat ja muut hyötykasvit tuottavat parhaan sadon aurinkoisella parvekkeella. Kylvä ja istuta hyötykasvit

  • kaide- ja lattialaatikoihin

  • ruukkuihin

  • amppeleihin

  • kasvatuslevyihin tai turpeella täytettyihin muovisäkkeihin.

Uudet perunat omasta ämpäristä

Idätä siemenperunat valoisassa paikassa. Istutusastiaksi käy 5- 10 l iso valoaläpäisemätön ruukku tai ämpäri, jonka pohjassa on reiät.

Laita ruukun pohjalle salaojitukseksi kiviä, karkeaa soraa tai ruukunpalasia. Sitten hyvää multaa noin 10 cm ja aseta itänyt peruna varovasti mullan pinnalle. Peitä peruna mutta jätä mullanlisäysvaraa myöhemmäksi. Kastele hyvin.

Kun perunan varret kasvavat, lisää multaa ruukkuun. Uudet mukulat kehittyvät lähelle mullan pintaa ja vihertyvät helposti valoa saadessaan, jos multaa ei lisätä. Kylmän uhatessa peitä perunaruukut harsolla tai sanomalehdillä.

Jos istutat perunat huhtikuun lopussa tai toukokuun alussa, voit saada uusia perunoita juhannukseksi.

Satoisa parveke hyötykasveilla

Tukikeppiin sidottu runkotomaatti tuottaa aurinkoisella parvekkeella hyvän sadon.

Maukkaat tomaatit ja kurkut kotikonstein

Tomaateista parvekkeelle valitaan avomaalla menestyvä lajike. Koristeelliset amppeli- ja ruukkutomaatit sopivat hyvin parvekkeelle vaikka kukkien asemesta.

Taimet kannattaa ostaa valmiina, sillä taimikasvatus kestää pari kuukautta. Pensas- ja runkotomaatit kasvavat ruukuissa, turvelevyssä tai -säkissä. Pensastomaatti kasvaa tukematta, runkotomaatti sidotaan säleikköön tai tuetaan kepeillä tai narulla.

Avomaankurkun ilman pölytystä satoa tuottavat lajikkeet sopivat parvekeviljelyyn. Säleikköön tai naruilla tuettu rehevä kurkkukasvusto on köynnöksen veroinen seinustan vihreyttäjä. Myös kurpitsa kannattaa kasvattaa tuettuna, muuten pitkät versot vievät parvekkeella liikaa tilaa.

Kurkku siemenestä tai taimesta

Kylvä kurkku ja kurpitsa siemenistä tai hanki taimet valmiina. Kasvata taimet sisällä valoisassa ja lämpimässä paikassa. Kylvä siemeniä yksi pientä ruukkua kohti.

Ennen istutusta karaise taimet viemällä ne parvekkeelle lämpiminä päivinä. Muista suojata taimet liialliselta auringonpaisteelta ja kylmältä viimalta. Taimet istutetaan kasvatusastioihin toukokuun lopussa. Suojaa tarvittaessa kylmältä harsolla.

Herne ja ruusupapu maistuvat kesältä

Säleikössä kiipeilevä herne on köynnöskasvi siinä missä kukkivat kasvitkin. Parvekkeelle sopivat korkeaksi kasvavat sokeri- ja silpoydinherneet.

Kylvä herneet laatikkoon riviin 3 – 5 cm etäisyyksin parin sentin syvyyteen. Jos laatikko on leveä, voi toisessa reunassa kasvattaa salaattia ja muita pikkuvihanneksia.

Koristeellinen ruusupapu on myös hyötykasvi, sillä sen palot ovat syötäviä. Korjaa ruusupavun palot keskenkasvuisina, kun siemenet tuntuvat pieninä kohoumina palon sisällä. Papujen palot on keitettävä ennen syömistä.

Jos parvekkeella kasvaa sekä hernettä että ruusupapua, opeta lapset erottamaan lajit toisistaan, etteivät perheen pienimmät vahingossa poimi papujen palkoja herneinä.

Mansikan makeutta

Mansikat tuottavat hyvän sadon parvekelaatikossa ja amppelissa. Istuta kaidelaatikkoon kuukausimansikoita tai kesän aikana useamman sadon tuottavia lajikkeita.

Valitse amppeleihin pitkäversoisia, pakkasiin asti kukkivia ja satoa antavia lajikkeita.

Mausteyrtit

Ruukuissa kasvavat mausteyrtit ovat koristeellisia ja tuoksuvia parvekekasveja. Parvekkeella viihtyvät kaikki meillä kasvavat yksi- ja monivuotiset mausteyrtit.

Satoa saat koko kesän ajan kunhan korjaat sitä jatkuvasti leikkaamalla yrteistä versojen kärjet, jolloin ne eivät ala kukkimaan.