JäsenilleKeskusteluMediallePalautePiiritYhteystiedot



Nopea kasvissosekeitto
(2 annosta)

1 pussi pakastekasvissuikaleita (n. 300 g)
½ kanaliemikuutiota
5 dl vettä
mustapippuria
muskottia
(sulatejuustoa tai ruokakermaa)
persiljaa

Kuumenna vesi kiehuvaksi ja lisää liemikuutio. Lisää jäiset kasvissuikaleet ja mausteet, anna kiehua noin 10 minuuttia. Soseuta kasvikset sauvasekoittimella.

Lisää halutessa nokare sulatejuustoa tai tilkka ruokakermaa ja kuumenna keitto. Ripottele pinnalle persiljaa.

Keittoon voi myös lisätä kypsiä lihapullia, siskonmakkarapalleroita tai kinkkusuikaleita.

Lisää helppoja ja maukkaita ruokaohjeita saat Marttojen kirjasesta, Elinvoimaa ikäihmisille.

Tilaa kirja Martan puodista

Muista kotivara

Pidä kotona pientä ruokavarastoa hyvin säilyviä ja mieluisia ruokia. Esimerkiksi hiutaleita, säilykkeitä, pakasteita. Näin saatavilla on syötävää esim. sairaspäiviksi, kun kauppaan ei jaksa lähteä.

Helpota ruoanlaittoa valmisruualla

Yksin asuessa voi ruoanlaitto tuntua työläältä. Helpotusta ruoanvalmistukseen ja vaihtelua ruokavalioon tuovat erilaiset valmisruoat, puolivalmisteet, kuivatuotteet ja säilykkeet.

Kun teet ruokaa, tee sitä useammaksi kerraksi. Ruokaa voi säilyttää muutaman päivän jääkaapissa ja syödä sitä samalla viikolla toisenkin kerran. Ruoka-annoksia kannattaa myös pakastaa tulevaa käyttöä varten.

Mikäli jokapäiväinen ruoanlaitto tuntuu raskaalta, voit osallistua palvelutalojen ruokapalveluihin. Palvelutalojen ja vanhainkotien tarjoama lounas on monipuolinen ateriakokonaisuus ja tarjolla on useita ruokavaihtoehtoja. Muiden seurassa ruokailu virkistää ja ruoka maistuu paremmin kuin yksin syödessä.

Ruokaa voi valmistaa myös yhdessä ystävien tai naapurien kanssa. Esimerkiksi lounaskerho voi kokoontua tiettynä viikonpäivä vuoronperään kunkin kotiin nauttimaan yhdessäolosta ja hyvästä ruoasta. Ruoanlaitto innostaa, kun sitä saa tehdä seurassa.

Helpotusta ruoanlaittoon

Puolivalmisteita ja valmiita ruokia on kaupassa laaja valikoima ja niistä saat valmistettua aterian melko vaivattomasti.

  • Liha ja broileri: Valmiiksi viipaloitu, kuutioitu ja suikaloitu liha kypsyy nopeasti. Marinoiduissa lihavalmisteissa on mausteetkin mukana.

  • Kala: Tuoreita kalafileitä saa hyvin varustetuista kaupoista. Marinoituja suikaleita, graavi - ja savulohta on useimmissa kaupoissa. Pakasteena kalaa on fileinä, pihveinä ja puikkoina.

  • Kasvikset: Pakastetut kasvissekoitukset ovat hyviä keittojen ja laatikoiden raaka-aineita sekä lisäkkeitä. Peruna- ja juuressuikaleista valmistuu laatikkoruoka nopeasti. Kasvissekoituksia ja perunasosehiutaleita voi käyttää sosekeittoihin ja leivontaan. Valmiita salaatteja on runsas valikoima.

  • Jälkiruoat ja välipalat: Maitohyllystä löytyy monenmoisia viilejä, jogurtteja ja vanukkaita: myös valmiita kiisseleitä, marjakeittoja ja -puuroja saa valmiina. Hedelmäsäilykkeistä ja pakastemarjoista loihtii monemoisia herkkuja.

  • Leivonnaiset: Paistamista vaille valmiita piirakoita, pasteijoita ja pullia on suuri valikoima. Osa leivonnaisista on melko rasvaisia, joten tuotteen rasvapitoisuus kannattaa tarkistaa. Pakastetusta piirakkataikinasta valmistuu marjapiirakka nopeasti vaikkapa yllätysvieraille.

Einekset ja säilykkeet ovat kuumennusta vaaille valmiita tuotteita.

  • Eineksinä löytyy esimerkiksi laatikoita, ohukaisia, pihvejä, keittoja sekä pieniä yhden hengen valmiita ruoka-annoksia. Pakasteina löytyy erilaisia sulatusta ja kuumentamista vailla valmiita keittoja, vuoka- ja kastikeruokia.

  • Säilykkeet säilyvät pitkään ja ovat hyvä kotivara niiksi päiviksi, jolloin ei pääse ruokaostoksille. Erilaiset kalasäilykkeet sopivat hyvin yhteen perunan tai leivän kanssa ja lihasäilykkeistä saa höystettä keittoon, pataan ja kastikkeeseen.

Monenlaisia lämmittämistä vaille valmiita kastikkeita ja keittoja voi höystää itse lihalla, kalalla ja makkaralla.

Einekset ja säilykkeet voidaan kuumentaa mikroaaltouunissa, uunissa tai liedellä vesihauteessa. Kuumenna ruokaa vain tarvittava määrä ja tarkista, että se on kauttaaltaan kuumaa. Mausta ruoka oman maun mukaiseksi ja täydennä ateriaa kasviksilla, leivällä ja ruokajuomalla.