JäsenilleKeskusteluMediallePalautePiiritYhteystiedot
Nuoren äidin kirjeestä:

"Liharuoat aloitin kalkkunalla. Ostin maustamattomia fileesuikaleita, keitin ne kypsiksi ja jauhoin pieneksi silpuksi. Samoin olen tehnyt sian- ja naudanlihan (ulkofilee) sekä jauhelihan kanssa.

Yhdistellen lihaa kasvissoseiden kanssa siten, että lihaa annokseen tulee se suositeltu 1–1½ ruokalusikallista.

Puolen vuoden iässä mukaan otettiin vielä kala ja kananmuna."

Liha, kala ja muna

Broileri- ja kalaruokia kannatta suosia niiden hyvälaatuisen rasvan takia. Kalaa tulisi syödä ainakin kaksi kertaa viikossa.

Jauheliharuoat ovat lasten suosikkeja. Jauhelihalaaduista kannattaa valita vähärasvaista naudanjauhelihaa tai broilerin ja kalkkunan jauhelihaa. Marinoituja lihavalmisteita käytettäessä ei ruokaan tarvitse lisätä suolaa, koska marinadit ovat runsassuolaisia.

Makkararuokia annetaan lapsille korkeintaan 1─2 kertaa viikossa, alle 1-vuotiaille ei lainkaan sen sisältämän suolan ja nitriitin vuoksi. Makkarat ovat yleensä suolaisia ja runsasrasvaisia ja niiden rasva on kovaa rasvaa. Makkara sisältää myös nitriittiä, jonka vuoksi se ei sovi jokapäiväiseksi ruoaksi.

Kananmuna on monipuolinen raaka-aine. Keitetty kananamuna sopii sosekeiton lisäkkeeksi tai leivän päälle. Munakas on nopea ateria, kun sen höystää lihalla, kalalla, kasviksilla tai broilerilla. Lisäksi munaa käytetään ruoanvalmistuksessa ja leivonnassa.

Sian, naudan ja broilerin maksaa voi käyttää 1─2 kertaa kuukaudessa ja maksamakkaraa lisäksi silloin tällöin pieniä määriä. Raskaana oleville ja imeväisikäisikäisille maksaruokia ei suositella lainkaan.

Lihasta saadaan hyvää proteiinia, rautaa ja B-vitamiineja.
Kalasta saadaan D-vitamiinia ja pehmeitä rasvoja.