| JäsenilleKeskusteluMediallePalautePiiritYhteystiedot |
Soseiden pakastaminen
Kasvis-, liha- ja kalasoseet kannattaa valmistaa suurempina erinä kerrallaan ja pakastaa kerta-annoksina esim. jääpalarasioissa, pakasterasioissa tai lastenruokapurkeissa.
Jäähdytä sose ennen pakastamista. Merkitse pakkaukseen soseen nimi ja valmistuspäivä.
Pakasta kasvis- ja lihasoseet erillisinä soseina ja kokoa lapsen ateria erillisistä soseannoksista.
Lapsentotuttua uusiin raaka-aineisiin, voit pakastaa myös sekasoseita. Perunan pakastamista ei suositella, koska peruna muuttuu pakastettaessa rakeiseksi.
Pakastetut kasvissosekuutiot
500 g (n. 1 l) porkkanaa, kukkakaalia, parsakaalia, palsternakkaa tai muita kasviksia
vettä
1. Pese, kuori ja paloittele kasvikset.
2. Laita kasvikset kiehuvaan veteen. Vettä saa olla vain sen verran, että kasvikset juuri ja juuri peittyvät.
3. Keitä kypsäksi kannen alla noin 15 minuuttia.
4. Soseuta kasvikset sauvasekoittimella keitinliemineen.
5. Lusikoi sose jääpalarasioihin, peitä foliolla, jäähdytä ja pakasta.
6. Kun sosekuutiot ovat jäätyneet irrota palat rasiasta ja siirrä pakastusrasiaan tai pakastuspussiin. Merkitse pakkaukseen soseen nimi ja valmistuspäivämäärä. Siirrä takaisin pakastimeen.
Annoksesta saat noin 70 kasvissosekuutiota. Sulata ja lämmitä kuutiot esim. mikrossa tai kattilassa pienessä vesitilkassa Tarjoa esim. perunasoseen kanssa.