| JäsenilleKeskusteluMediallePalautePiiritYhteystiedot |
Leikki-ikäisen ruoka
![]() |
Omatoimisen syömisen opettelua
Noin yhden vuoden iässä lapsi useimmiten kokeilee mielellään lusikkaa ja ehkä onnistuukin viemään ruokaa sillä suuhunsa.
Lapsen auttaminen ruokailussa on vielä välttämätöntä. Ruokailu sujuu mukavimmin yhteistoimin. Lapsi syö vanhempien kanssa samaa ruokaa.
Monipuolisia makuja
Leikki-ikä tuo lapselle paljon uusia makukokemuksia. Jos lapsi saa itse vapaasti valita ruokansa, hän valitsee tuttuja ruokia. Toistuvasti tarjotuista ruoista tulee lempiruokia, ja uudet vieraat ruoat epäilyttävät. Tarjoa siis lapselle monipuolisia makukokemuksia.
Tutustumisruokia
Lasta voidaan auttaa tutustumaan uusiin makuihin tarjoamalla uutta ruokaa ns. tutustumisruokana pieninä annoksina useita kertoja saman viikon aikana. Keskimäärin tarvitaan 10–15 maistamiskertaa, ennen kuin lapsi alkaa pitää uudesta ruoasta.
Lapsi hyväksyy uuden ruoan helpommin, jos se tarjotaan tutun ruoan kanssa ja jos hän näkee aikuisen tai toisen lapsen syövän samaa ruokaa. Maistamista kannustetaan ja kehutaan. Tuputtaminen ja maanittelu johtavat siihen, että tarjottu ruoka tuntuu lapsesta entistä vastenmielisemmältä.
Anna osallistua
Lapsi kannattaa ottaa mukaan aterioiden valmistamiseen taitojensa mukaan. Lapsi nauttii yhdessä tekemisestä, ja hän oppii myös arvostamaan ruokaa. Kaupassa lapsi voi osallistua ostosten tekemiseen esimerkiksi valitsemalla kahdesta vaihtoehdosta mieleisemmän tai auttamalla hedelmien punnituksessa.
Kun antaa lapsen osallistua, maistaa, haistaa, tutkia ja tunnustella uusia ruoka-aineita, kehittyy lapsesta utelias ja rohkea ruokailija.
