| JäsenilleKeskusteluMediallePalautePiiritYhteystiedot |
Minkä lapsena maistaa sen vanhempana muistaa
![]() |
Lapsuuden ruokatottumukset ja -mieltymykset seuraavat aikuisuuteen saakka. Siksi on tärkeää jo lapsena omaksua terveelliset ja monipuoliset ruokailutavat. Taaperon ruokavalio luo pohjan aikuisiän hyvinvoinnille.
Aikuinen on vastuussa lapsen ruokailusta ja hän toimii myös esimerkkinä lapselle. Kannusta ja rohkaise lasta maistamaa uusia makuja. Lapsen ruokailusta ja ruoasta huolehtiminen on välittämistä.
Yhdessä ruokapöytään kokoontuminen lujittaa perheen yhteenkuuluvuuden tunnetta. Lapsi saa mieluisia ruokamuistoja yhteisiltä aterioilta.
Pöytätavat tutuiksi
Pöytätavatkin tarttuvat huomaamatta leppoisassa ja myönteisessä ilmapiirissä. Muista kiittää lasta hyvästä käytöksestä.
Ruokahetki on rauhoittumisen paikka. Nautitaan ruoasta ja vaihdetaan kuulumisen. Hotkien ei tule hyvä olo!
Tässä osiossa voit tutustua lapsen ruokailun kehittymiseen vauvaikäisestä koululaiseen. Ruokaseikkailu voi alkaa!
Tutustu myös Lapsiperheen keittiöön.
