| JäsenilleKeskusteluMediallePalautePiiritYhteystiedot |
10 viisasta valintaa koko perheelle
1. Joka päivä 5-6 kourallista kasviksia.
2. Suosi täysjyväviljatuotteita.
3. Pehmeitä rasvoja leivän päälle ja kokkaukseen.
4. Kalaa kaksi kertaa viikossa.
5. Vähärasvaiset juustot ja leikkeleet leivälle.
6. Ruokajuomaksi rasvaton maito.
7. Janojuomana paras on vesi.
8. Suositaan vähäsuolaisia tuotteita.
9. Yksi yhteinen herkkupäivä viikossa.
10. Tavoitteeksi yhteinen ateria joka päivä.
Irvistyksestä innostukseen
Tasainen päivärytmi jättää riittäävästi aikaa unelle ja liikkumiselle. Rutiinit helpottavat arkea ja luovat turvallisuuden tunnetta lapselle.
Kasva lapsi tarvitsee syömistä säännöllisesti. Nälkäkiukku välttyy, kun aterioiden välillä on tarjolla välipala. Hyvä välipala on kuin pieni ateria. Jatkuva napostelu nakertaa hampaita ja venyttää vyötäröä. Paras janojuoma on vesi.
Innokkaasta oppijasta osaajaksi
Jokainen lapsen ruokailutaidot kehittyvät yksilölliseen tahtiin. Vanhempien tulee kannustaa ja tukea lasta maistamaan ja opettelemaan. Alussa sotkuakin syntyy, mutta siitä ei kannata hermostua liikaa. Anna lapsen osallistua keittiöpuuhiin. Kokemukset ja tekemiset laajentavat lapsen ruokatottumuksia.
Lautasmalli sopii lapsellekin
Lapsille usein maistuu yksinkertainen ja selkeä ruoka, jossa raaka-aineet ovat näkyvissä. Sekoitettu salaatti voi jäädä syömättä, mutta kasvispalat häviävät lautaselta hetkessä.
Monipuolinen ateria kootaan lautasmallin mukaan. Lapsen annos on vain aikuisen annosta pienempi. Myös valmisruoasta saa ravitsevan aterian, kun sitä täydentää kasviksilla, leivällä ja maidolla.
Syökö lapsi tarpeeksi?
Vanhempia usein turhaan huolettaa lapsen syömisen riittävyys. Luota lapsen kykyyn arvioida oma ruoan tarve. Lapsi pystyy syömään kerralla pieniä määriä. Jos jollain aterialla ei ruoka maistu, niin kyllä nälkä tulee seuraavalle aterialle.
Herkuilla ei pidä korvata ateriaa eikä maanitella lasta syömään. Syömään pakottamisesta on vain huonoja seurauksia. Ruoka ei ole palkkio eikä rangaistus! Kiita lasta reippaasta käytöksestä, mutta vältä kiinnittämästä liikaa huomiota lapsen syömiseen. Vanhemmat huolehtivat ruoan laadusta, lapsi syömästään määrästä.
Vanhemmat mallina
Lapsi seuraa vanhempien esimerkkiä niin teoissa kuin puheissa. Puheista välittyvät asenteet ruokaa ja syömistä kohtaan, joten kannattaa olla tarkkana, mitä puhuu lasten seurassa.
Aikuisen on uskallettavat laittaa rajat, se on välittämistä. Ruokailusäännöt sovitaan yhdessä. Lapsi voi valita tietyissä rajoissa esimerkiksi päättämällä millaista leipää syö aterialla. Yhteiset ruokahetket ovat tapahtumia, joista tulee tärkeitä myös lapselle. Yhteinen ateria yhdistää perhettä ja tuottaa myönteisiä ruokamuistoja.