JäsenilleKeskusteluMediallePalautePiiritYhteystiedot

Sosekokin työvälineet

Hanki keittiöön perustyövälineet - ja -koneet, joiden avulla vauvojen soseiden tekeminen sujuu. Sosekokin keittiöön kuuluu muun muassa

  • juuresharja
  • leikkuulautoja
  • juures-, kuorima-, ja leikkuuveitsi
  • sakset
  • kattiloita
  • sekoituskulhoja
  • sekoitusvälineitä
  • mittoja
  • siivilä
  • soseuttamiseen esimerkiksi sauvasekoitin, monitoimikone, tehosekoitin tai sosemylly.

Ruokaseikkailu alkaa

Ensimmäisten kuukausien aikana äidinmaito on parasta ravintoa lapselle. Täysimetystä suositellaan jatkettavaksi aina puolivuotiaaksi asti. Äidin pitää muistaa huolehtia myös omasta syömisestään, jotta imetys onnistuu ja jaksaa puuhailla lapsen kanssa.

Uusien makujen maailma

Vähitellen 5-6 kuukauden ikäisenä lapsi alkaa siirtyä kiinteisiin ruokiin. Äidinmaito on edelleen koko ensimmäisen ikävuoden ruokavalion kulmakivi. Vesimuki on hyvä olla tarjolla, sillä lapsen veden tarve lisääntyy kiinteiden ruokien myötä.

Tutustuminen uusiin makuihin alkaa kasvissoseilla. Yksi maku kerrallaan totuttaa makuaistia ja samalla voi huomata mahdolliset yliherkyydet ja allergiat. Sinnikkyys ja säännölliset ruoka-ajat siivittävät uusien makujen opettelua. Uuden maun vierastaminen on luonnollista. Makuannokset marjoista ja hedelmistä laajentava lapsen makumaailmaa.

Puolivuotias taapero alkaa opetella omatoimista syömistä. Nokkamuki ja lusikka sopivat lapsen käteen. Ruokavalio laajenee lihaan, kalaan ja munaan, jotka valmistetaan keittämällä.

Tekisinkö itse?

Soseiden tekeminen on helppoa ja siinä säästää rahaa. Lapsi tottuu kotiruoan makuun ja siirtyminen myöhemmin vanhempien kanssa samaan ruokaan sujuu vaivattomammin. Ravitsemuksellisesti itse tehty soe on yhtä hyvää ja turvallista kuin kaupan valmisruoka.

Laadukkaat raaka-aineet, hyvät työvälineet ja keittiöhygieniasta huolehtiminen ovat avainasemassa kokkailussa. Valmista ruokaa tuoreista ja laadukkaista raaka-aineista. Hanki hyvät perustyövälineet - ja -koneet soseiden valmistamiseen.

Muista pestä käsiä riittävän usein ja pidä keittiö siistinä. Huuhtele kasvikset ja hedelmät ja kuori ne tarvittaessa. Käytä raa'an lihan ja broilerin käsittelyssä omia työlautoja- ja -välineitä, jos mahdollista.

Valmiit ruoat tulee jäähdyttää vikkelään ennen kylmäsäilytystä. Kun valmistaa isomman erän kerralla, ei tarvitse aina olla kauhan varressa. Itse tehty sose säilyy jääkaapissa 2-3 päivää. Osan soseesta voi pakastaa myöhempää käyttöä varten. Kokeile näillä resepteillä!

Sormiruokaa ja sotkua

Pinsettiotteella lapsi vie ruokapaloja suuhun noin 8 kuukauden vanhana. Lusikan käyttökin onnistuu, ainakin joskus. Soseet voivat olla karkeampia. Sotkua joutuu sietämään, kun lapsi harjoittelee syömistä.

Minä itse!

Lapsen oman tahto kasvaa ja hän haluaa syödä itse lähellä vuoden ikää. Lapsi voi jo syödä samaa ruokaa kuin aikuiset, kunhan siihen ei ole lisätty suolaa. Lapsen ruokahalu vaihtelee. Aikuinen päättää mitä on tarjolla, lapsi päättää mitä syö. Aterian osia voi vähän hienontaa, mutta osat pidetään erillään.

Ensimmäisen ruokavuoden tuloksena perhe aterioi yhdessä ruokapöydän ääressä ruoka-aikaan.