JäsenilleKeskusteluMediallePalauteYhteystiedot
Ravitsemus- ja terveysväitteet kertovat elintarvikkeen tai elintarvikkeen sisältämien ainesosien terveyteen vaikuttavista ominaisuuksista. Väitteen pitää perustua riittävään tutkimusnäyttöön ihmisillä tehdyissä tutkimuksissa ja väitteen pitää olla hyväksytty.
Tutustu Kuluttaliiton "Tiedätkö mitä haukkaat - Katso pakkausmerkinnöistä"
-esitteeseen.

Ravintosisältömerkinnöistä apua valintoihin

Ravitsemukselliset pakkausmerkintöjen avulla kuluttaja voi vertailla tuotteiden ravitsemuksellisia ominaisuuksia keskenään. Ne auttavat tekemään parempia valintoja terveyden kannalta.

Ravitsemuksellisia pakkausmerkintöihin kuuluvat

  • ravintosisältötaulukko
  • ainesosaluettelo
  • ravitsemus- ja terveysväitteet
  • erilaiset merkit ja symbolit, jotka viittaavat tuotteen ravintosisältöön.

Eri tuoteissa on olennaista katsoa eri ravintoaineita, jotka ovat merkityksellisiä terveyden kannalta ja painavat valintaa tehtäessä. Esimerkiksi leivän kohdalla suolan ja kuidun määrä on ratkaisevaa, kun taas leikkelepaketista on hyvä tarkistaa rasvan ja suolan määrä .

Joihinkin elintarvikepakkauksiin on ilmestynyt nk. GDA eli viitteellinen päivänsaanti -merkintä. Siitä voi yhdellä silmäyksellä nähdä yhden annoksen sisältämän energian ja ravintoaineiden osuus koko päivän saannista.

Ravintosisältötaulukko - lyhyt vai pitkä malli

Elintarvikkeen ravintosisällön ilmoittaminen pakkauksessa on vapaaehtoista. Ravintosisältö pitää ilmoittaa, jos tuotteesta esitetään ravitsemus- tai terveysväite, esimerkiksi kuitupitoinen, vähärasvainen tai kevyt.

Ravintosisällön voi ilmoittaa kahdella tavalla. Lyhyessä mallissa on merkitty energian, proteiinin, hiilihydraatin ja rasvan määrä. Pitkässä mallissa ilmoitetaan edellisten lisäksi sokerien, tyydyttyneiden rasvahappojen, ravintokuidun ja natriumin määrä. Pitkää ilmoitustapaa on käytettävä, jos pakkauksessa on ravitsemukseen tai terveyteen viittaava väite.

Jos tuotteessa on oleellinen määrä vitamiineja tai kivennäisaineita, pitää myös niiden määrät ilmoittaa. Samalla on ilmoitettava niiden prosenttiosuus päivän saantisuosituksista, jotka on EU:ssa määritelty.

Rasvapitoisuus on aina tultava ilmi seuraavien elintarvikkeiden pakkauksissa:

  • leikkele- ja ruokamakkarat

  • jauheliha (teollisuuden valmistama), vähärasvaisiksi saa ilmoittaa enintään 7 % rasvaa sisältävää jauhelihaa

  • juustot

  • levitettävät ravintorasvat.

Suolan määrän ilmoittaminen on pakollista

  • juustoissa
  • liha- ja kalavalmisteissa
  • ruokaleivissä, näkkileivissä ja hapankorpuissa
  • liemissä, keitoissa ja kastikkeissa, myös jauheena ja tiivisteenä
  • muissa puolivalmiissa tai valmiissa ruoissa
  • ruokasuolaa sisältävissä maustevalmisteissa.

Edellä mainituissa elintarvikkeissa, lukuun ottamatta maustevalmisteita, on käytettävä merkintää ”voimakassuolainen”, jos suolan määrä ylittää tietyt rajat. Tämä merkintä on tehtävä myös aamiaisviljavalmisteisiin.

”Vähennetty suolaa” tai ”vähemmän suolaa” merkintä ilmaisee, että suolapitoisuutta on vähennetty vähintään 25 % voimakassuolaisuuden alarajoista.

Aiemmin käytössä ollut vähäsuolainen-merkintä poistui käytöstä. Vähäsuolaisen raja (0,3 g/100g) on niin alhaiseksi, että käytännössä mikään elintarvike ei alita sitä.