Punikkitatit
Punikkitatit ovat hyvänmakuisia, kookkaita ja kiinteämaltoisia ruokasieniä. Niille on ominaista, että malto tummuu leikkauspinnoilta. Se ei suinkaan heikennä punikkitattien käyttöä ruoanvalmistuksessa. Myös kypsennettäessä malto tummuu.
Lakit ovat yleisimmin ruskean, punaisen, oranssin tai keltaisen vivahteisia. Muita tuntomerkkejä ovat jalan musta tai ruskea nukkapinta. Lakin pintakelmu on reunoiltaan osittain kääntynyt pillistön päälle. Pillistö pysyy pitkään vaaleana eikä juuri pullistu.
Punikkitatti kasvaa lähes koko maassa, kaikenlaisissa metsätyypeissä, ja sitä tavataan keskikesästä syyskuuhun. Monella pohjoisella puulajilla on seuralaisenaan oma tattilaji, kuten koivun-, männyn- tai haavanpunikkitatti.
Ruokasienenä kaikki punikkitatit ovat lähes samanarvoisia, eli hyviä ruokasieniä. Punikkitatit on kuitenkin kypsennettävä huolellisesti, sillä raa’at ja puutteellisesti kypsennetyt sienet voivat aiheuttaa ankaraa pahoinvointia ja vatsakipua.
Koivunpunikkitatin (Leccinum versipelle) lakki on oranssinkeltainen, kuiva, nuorena hyvin kupera. Jalan nukkatupsut ovat tummanharmaat tai mustat. Malto punertuu leikkauspinnoilta nopeasti ja muuttuu lopulta tummanharmaaksi.
Haavanpunikkitatin(L.aurantiacum) lakki on heleän oranssinpunaruskea. Värissä on vähemmän keltaista sävyä kuin koivunpunikkitatilla. Jalan nukkatupsut ovat nuorena valkoiset, vanhana punaruskeat. Malto tummenee hitaammin eikä yhtä voimakkaasti kuin koivunpunikkitatilla. Ensimmäiset haavanpunikkitatit voivat ilmestyä heinäkuussa metsänreunan haavikoihin.
Männynpunikkitatin (L. vulpinum) lakki on näistä kolmesta kaikkein tummin, punaruskea. Valkoisen jalan nukkatupsut ovat nuorena vaaleanharmaat, mutta muuttuvat vanhemmiten tummemman harmaanruskeiksi tai jopa mustiksi. Jalan tyvellä voi olla sinivihreitä laikkuja. Malto tummuu hitaasti.
Punikkitatin voi sekoittaa eräisiin ruskeisiin lehmäntatteihin, jotka nekin kelpaavat syötäväksi. Lehmäntatin tunnistaa kapeammasta jalasta, lakin harmaanruskeasta pinnasta ja selvästi pehmeämmästä, tummumattomasta mallosta.
Kaikki punikkitatit ovat pieninä parhaimmillaan. Isojen sienien jalat ovat kovia ja kuituisia. Kaikki tatit, myös punikkitatit, kuuluvat ns. paistettaviin sieniin. Sienet pilkotaan, pannaan paistinpannulle ja kuumennetaan hitaasti. Enimpien nesteiden annetaan haihtua. Tämän jälkeen tateista voidaan valmistaa vaikka keittoja, vokkeja, paistoksia ja piirakoita. Tatteja voi myös lisätä jauheliha- ja sämpylätaikinoihin.
Paras tapa säilöä punikkitatit on kuivata ne alle 50 asteen lämmössä. Sieni sopii myös pakastettavaksi. Ennen pakastamista sienet on kypsennettävä ja jäähdytettävä.
Valamon sienikasvisseljanka
1 sipuli
250 g pilkottuja tatteja
300 g juuressuikaleita (esim. porkkanaa, lanttua, selleriä)
½ dl öljyä
1 tlk tomaattipyreetä (70 g)
1 l kasvislientä
2 laakerinlehteä
½ tl mustapippurirouhetta
1 dl suola- tai maustekurkkusuikaleita
tilkka etikkaa
tuoretta kirveliä, rakuunaa ja persiljaa
Lisäksi:
smetanaa tai ranskankermaa
Hienonna sipuli. Pane paloitellut tatit kattilan pohjalle ja kuumenna. Anna ylimääräisen nesteen haihtua. Lisää joukkoon sipuli, juuressuikaleet ja öljy. Anna hautua hetki. Lisää tomaattipyree, kasvisliemi ja mausteet. Hauduta kypsäksi. Lisää kurkkusuikaleet. Mausta keitto tilkalla etikkaa.
Hienonna yrtit ja lisää ne lopuksi keittoon. Tarjoa smetanan tai ranskankerman kera.
Sieni-kaalilaatikko
2 sipulia
1 porkkana
700 g keräkaalia tai kiinankaalia
2–3 rkl öljyä
2 dl ohrahelmiä tai rikottuja ohrasuurimoita
1 l kasvislientä
2 dl soijarouhetta
2–3 dl pilkottuja, haudutettuja, suolalla ja pippurilla maustettuja tatteja
2½ dl kermaa, esim. soija- tai kolmen sipulin kermaa
½ dl siirappia
noin ½ tl suolaa
noin 1 tl meiramia
noin ½ tl valkopippuria
Kuori sipulit ja porkkana. Hienonna sipulit, leikkaa porkkana kiekoiksi. Hienonna kaali. Kuumenna öljy kattilassa, lisää sipulisilppu ja porkkanakiekot ja hetken kuluttua kaali. Hauduta hetki. Lisää ohrahelmet ja kasvisliemi ja keitä noin 10 minuuttia. Sekoita välillä. Lisää soijarouhe ja jatka keittämistä noin 5 minuuttia.
Nosta kattila liedeltä ja sekoita joukkoon sienet, kerma, siirappi ja mausteet. Kaada seos voideltuun uunivuokaan ja paista 175-asteisessa uunissa noin tunti.
Sieni-pekonikastike
noin 5 dl perattuja, paloiteltuja tatteja
5 viipaletta pekonia
1 sipuli
(öljyä)
2 rkl vehnäjauhoja
100 g sulatejuustoa
2 dl maitoa tai lihalientä
valko- tai mustapippuria
hienonnettua persiljaa
Leikkaa pekoni hyvin ohuiksi suikaleiksi. Kuori ja silppua sipuli hienoksi. Ruskista pekoniviipaleet kattilassa. Lisää sienet ja kypsennä kunnes, enin neste on haihtunut. Lisää tarvittaessa tilkka öljyä. Sirottele joukkoon vehnäjauhot ja lisää paloiteltu juusto sekä neste. Kuumenna kiehuvaksi koko ajan sekoittaen.
Keitä kastiketta kymmenisen minuuttia. Mausta pippurilla sekä tarvittaessa varovasti suolalla. Lisää hienonnettua persiljaa runsaasti valmiiseen kastikkeeseen. Tarjoa keitettyjen perunoiden ja salaatin kera tai paahdetun leivän päällä.
Sienimuhennoksella täytetyt krepit
Krepit:
1 1/2 dl täysjyvävehnäjauhoja
1/4 tl suolaa
3 dl maitoa
2 munaa
1 dl ruohosipulisilppua
1 rkl öljyä
Paistamiseen:
öljyä tai muuta rasvaa
Sienimuhennos:
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
1 rkl öljyä
1 1/2 l perattuja ja pilkottuja tatteja
1 prk (250 ml) ruokakermaa
noin 2 rkl vaaleaa suurustetta (Maizena)
ripaus suolaa ja sokeria
mustapippuria myllystä
Valmista kreppitaikina. Mittaa kulhoon jauhot ja suola. Sekoita joukkoon maito, munat, ruohosipuli ja öljy.
Paista kreppi- tai paistinpannulla 6-8 kreppiä pannun koosta riippuen. Pidä krepit lämpiminä.
Valmista sienimuhennos. Hienonna sipuli ja valkosipulinkynnet. Paista ne öljyssä pehmeiksi. Lisää sienet pannulle. Paista, kunnes enin neste on haihtunut. Lisää kerma ja anna kiehua vähän kokoon. Lisää suurustetta sen verran, että muhennoksesta tulee sopivan paksu kreppien täytteeksi. Mausta suolalla, sokerilla ja pippurilla makusi mukaan.
Täytä krepit. Laita täyte sille puolelle, joka paistettiin ensin. Kääri paketiksi tai rullaksi. Tarjoa heti salaatin kanssa. Jos tarjoat krepit myöhemmin, kuumenna ne uunissa ennen ruokailua.
Tattiritarit
4 viipaletta vaaleaa leipää
öljyä tai margariinia
1 valkosipulin kynsi
Päälle:
2 keskikokoista tattia
2 sipulia
öljyä tai margariinia paistamiseen
1 tl suolaa
½ tl kurkumaa
paprikajauhetta
rouhittua mustapippuria
Lisäksi:
2–3 rkl smetanaa
Paloittele sienet ja silppua sipuli. Paista sieniä pannulla, kunnes neste on haihtunut. Lisää sipulit ja öljy. Hauduta hetken aikaa. Mausta seos.
Sipaise leipien päälle öljyä tai margariinia ja hankaa pintaan valkosipulia. Paahda leivät kuivalla, kuumalla pannulla rapeiksi. Nostele lämpimien leipien päälle sieniseosta ja smetanaa. Tarjoa heti.
Poro-tattipaistos
Muhennos:
500 g poronkäristyslihaa
nokare voita
1–2 sipulia
1 ½ dl kuivattuja tai
2–3 dl pilkottuja kypsennettyjä tatteja
suolaa
mustapippuria
2 dl vettä
1 dl kermaa
150 g sinihomejuustoa
1 dl hillosipuleita
(ruskeaa Maizenaa)
Taikinakansi:
400 g pakastettua ruisperunataikinaa
Voiteluun:
1 muna
Jos käytät kuivattuja sieniä, pane ne likoamaan haaleaan veteen noin puoleksi tunniksi.
Ruskista voi padassa. Lisää jäinen käristysliha ja kääntele, kunnes lihasuikaleet irtoavat toisistaan ja saavat hiukan väriä. Lisää kuoritut, hienonnetut sipulit ja sienet. Sekoita ja mausta suolalla ja pippurilla. Lisää vesi ja hauduta kannen alla noin tunti.
Lisää kerma ja paloiteltu juusto. Tarkista maku. Lisää valutetut hillosipulit. Jos haluat muhennoksesta sakeampaa, suurusta Maizenalla.
Kauli sulanut taikina puolen sentin paksuiseksi levyksi. Ota siitä matalan uunivuoan kokoinen kiekko. Tee levyyn muotilla pieniä kuvioita höyryaukoiksi.
Kaada muhennos vuokaan ja nosta taikinakansi päälle. Asettele taikinakuvioita pinnalle koristeeksi. Voitele pinta munalla.
Paista 250-asteisessa uunissa noin 10 minuuttia. Jos muhennos on kylmää, paista 225-asteisessa uunissa noin 15 minuuttia.
Tarjoa lisänä keitettyjä kasviksia ja salaattia.
Sieniltä maistuva banitsa
200 g vähäsuolaista fetajuustoa
3 munaa
noin 2 dl hienonnettuja, kypsennettyjä, suolalla ja pippurilla maustettuja tatteja
tilli- tai persiljasilppua
2 dl maustamatonta paksua jogurttia (bulgarian, turkkilaista tai kreikkalaista jogurttia)
1/2 tl ruokasoodaa
4 filotaikina-levyä
1/2 dl voisulaa tai öljyä
Voiteluun:
öljyä
Ota filotaikina-levyt sulamaan noin 2 tuntia ennen banitsojen valmistamista.
Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Hienonna fetajuusto haarukalla kulhon pohjalle ja sekoita munat joukkoon. Sekoita maustetun sienihakkeluksen joukkoon tilli- tai persiljasilppua.
Levitä sulat filolevyt työpöydälle ja sivele ne kevyesti voisulalla tai öljyllä. Levitä jokaisen levyn toiseen päähän juusto–muna-seosta ja ripottele päälle sienihakkelusta. Sekoita ruokasooda jogurttiin ja levitä tahna sienihakkeluksen päälle.
Kääri levyt rullalle ja kieputa pyöreään paistosvuokaan. Sivele rullat öljyllä ja paista uunin keskitasolla noin 20 minuuttia. Nauti raikkaan salaatin kanssa.
Jos filotaikinalevyjä jää pakkauksesta jäljelle, säilytä ne tiiviisti muoviin käärittynä jääkaapissa. Käytä levyt mahdollisimman pian.
Mehevä sienipiirakka
Pohja:
75 g margariinia tai voita
1 ½ dl vehnäjauhoja
1 dl kaurahiutaleita
1 tl leivinjauhetta
3/4 dl vettä
Täyte:
500 g punikki- tai muita tatteja
öljyä
1 sipuli
1/2 purjoa
200 g tuorejuustoa
2 kananmunaa
suolaa ja mustapippuria
Pinnalle:
½ rasiaa kirsikkatomaatteja
Sekoita rasva, jauhot, kaurahiutaleet ja leivinjauhe kulhossa murumaiseksi. Lisää vesi ja sekoita tasaiseksi. Voitele piirasvuoka ja levitä taikina vuoan pohjalle ja reunoille. Nosta jääkaappiin odottamaan.
Valmista täyte. Paloittele sienet. Kuori ja paloittele sipuli. Halkaise, huuhtele ja paloittele purjo. Paista sieniä pannulla kunnes neste on haihtunut, ja siirrä ne kulhoon odottamaan. Lisää pannulle öljy, hienonnettu sipuli ja purjo. Kuullota, kunnes sipuli on pehmeää. Sekoita täytteen kaikki aineet keskenään. Mausta suolalla ja pippurilla. Kaada täyte piirakkavuokaan pohjan päälle ja lisää pinnalle halkaistut kirsikkatomaatit. Paista piirasta 200-asteisessa uunissa noin 30 minuuttia.
Calzone
Pohja:
2 ½ dl vettä
25 g hiivaa
1/2 tl suolaa
½ dl öljyä
5 ½–6 dl täysjyvävehnäjauhoja
Täyte:
noin 400 g paloiteltuja tatteja
1 (puna)sipuli
1 valkosipulinkynsi
2 rkl öljyä
200 g kesäkurpitsaa
ripaus suolaa
½ tl mustapippurirouhetta
1 dl persiljasilppua
2 dl juustoraastetta
Pinnalle:
öljyä
persiljasilppua
Liuota hiiva lämpimään veteen. Lisää suola ja öljy. Alusta taikina vehnäjauhoilla kimmoisaksi. Anna kohota lämpimässä paikassa peitettynä.
Pane paloitellut tatit paistinpannulle ja kuumenna. Anna ylimääräisen nesteen haihtua. Lisää joukkoon hienonnetut sipulit ja tilkka öljyä. Lisää joukkoon karkeaksi raastettu kesäkurpitsa. Hauduta hetki. Mausta seos. Jäähdytä. Lisää seokseen persiljasilppu ja juustoraaste.
Voit valmistaa taikinasta 2 isoa piirakkaa tai 10 pientä. Paloittele taikina sen mukaan. Kauli isoa piirakkaa varten taikina ohueksi pyöreäksi levyksi (halkaisija noin 30 cm). Nosta levy pellille leivinpaperin päälle, levitä täyte levyn toiselle puolelle ja taita toinen puoli päälle peitoksi. Jätä noin sentti reunasta vapaaksi. Kastele reuna vedellä ja nosta reuna toisen päälle. Painele saumakohtaa jauhotetuilla sormilla. Valmista toinen piirakka samaan tapaan.
Jos teet pikkupiirakoita, kauli paloista pyöreitä levyjä (halkaisija noin 15 cm), ja täytä kuten isot.
Voitele pinta öljyllä ja ripottele pinnalle hiukan persiljasilppua. Paista piirakat 225-asteisessa uunissa, isoja noin 15 minuuttia ja pieniä 10–12 minuuttia.