SIANKÄRSÄMÖ (Achillea millefolium)
Siankärsämöä on vuosisatojen ajan käytetty lääkinnällisiin tarkoituksiin. Ensimmäisenä tätä ikivanhaa haavayrttiä käytti ilmeisesti Troijan sodan kreikkalainen sankari Akilleus kantapäähänsä, mistä kasvi sai tieteellisen nimensä Achillea. Lajinimi millefolium, tuhatlehtinen, viittaa lehtien hienoon rakenteeseen.
Siankärsämön tuoreita, murskattuja lehtiä voi laittaa haavan päälle. Kasvia voi käyttää myös rentouttaviin jalkakylpyihin. Kukinnoista valmistetulla teellä on limaa irrottava vaikutus. Kärsämöjuoman uskotaan lievittävän vilustumisoireita ja ruoansulatusvaivoja.
Kasvin nimi viitannee siihen, että mykeröt muistuttavat siankärsää. Siankärsämöllä on myös liuta kansanomaisia nimiä: kuminaheinä, kuperkeikka, häränhukka, mäntäpää, kärsäheinä, pyörtänöpöllö, satalatva, akantupakki, aivastusruoho, kaljanen ja peltohumala. Kuminaheinä-nimi kertoo, että siankärsämön lehdet muistuttavat kuminan hienoliuskaisia lehtiä. Kuperkeikka viittaa siihen ominaisuuteen, että kasvin sitkeät varret taipuvat mutta nousevat takasin. Nimitys pyörtänöpöllö juontaa juurensa siihen, että kasvi menestyy pientareilla liiankin hyvin.
Siankärsämö on 30–40 cm korkea, voimakastuoksuinen, monivuotinen ruoho. Lehdet ovat koristeelliset, sulkamaiset ja hienoliuskaiset ja kaartuvat kasvaessaan. Kukat ovat pieniä, kellanvalkeita, joskus vaaleanpunaisia mykeröitä varren latvassa huiskilomaisissa kukinnoissa. Siankärsämö alkaa kukkia heinäkuussa, ja kukkivia yksilöitä näkee vielä syyskuussakin. Siankärsämö on hyvin sitkeä kasvi ja yksi kauneimmista talventörröttäjistä.
Siankärsämö on yleinen koko maassa paitsi Pohjois-Lapissa, jossa se on harvinainen. Tyypillisiä kasvupaikkoja ovat viljelymaiden reunat, pientareet, kedot, pihat, niityt, tienvarret ja muut kuivahkot paikat. Kasvi ei viihdy seisovassa vedessä ja se tarvitsee paljon aurinkoa.
Viljeltäessä kasvia lisätään kylvämällä tai jakamalla. Siankärsämö menestyy kuivilla tai kosteilla kasvupaikoilla tavallisessa vihannespeltomaassa. Kasvi on kylmänkestävä.
Ravinnoksi käytetään kukinnot, kotikäytössä myös lehdet. Lehtien paras keräysaika on ennen juhannusta. Kukat kerätään keskikesällä, kun ne ovat juuri avautuneet. Kukinnot leikataan saksilla tai terävällä veitsellä kimppupituisiksi tai hieman kukinnon alapuolelta. Kuivattavat kukat laitetaan kimppuina varjoon roikkumaan tai levitetään lakanan tai paperin päälle tai kasvikuivuriin. Kun kukat ovat rutikuivia, ne säilötään lasipurkkiin. Kuivattu siankärsämö säilyy käyttökelpoisena 2–3 vuotta.
Siankärsämössä on voimakkaan ryytimäinen maku, joten pienet annokset riittävät mausteeksi. Tuoreet ja kuivatut lehdet sopivat juomiin ja keittojen, kastikkeiden, muhennosten ja yrttileipien maustamiseen. Tuoreita lehtiä voi kokeilla varovasti salaatteihin. Kuivattuja lehtiä käytetään myös viherjauheeseen. Kukat sopivat erinomaisesti rasvaisten ruokien maustamiseen.
Siankärsämö sisältää noin 0,5 % haihtuvia öljyjä, karvasaineita ja parkkiaineita. Kasvin käytössä on syytä noudattaa kohtuutta. Siankärsämö kuuluu asterikasveihin, joten pujolle tai kamomillalle allergisten kannattaa olla varovaisia kokeillessaan siankärsämöä. Joillekin jo pelkkä kasvin kosketus voi aiheuttaa kutinaa ja ihottumaa. Liiallisesti käytettynä siankärsämö voi aiheuttaa huimausta ja päänsärkyä.
Siankärsämötee
2 tl kuivattua siankärsämöä
2 dl kiehuvaa vettä
Kaada kiehuva vesi hienonnettujen yrttien päälle. Hauduta noin 10 minuuttia ja siivilöi juoma. Makeuta halutessasi hunajalla tai sokerilla.
Kesäillan jalkakylpy
½ litraa tuoreita siankärsämön ja mesiangervon kukintoja
1 l kiehuvaa vettä
lämmintä vettä tarpeen mukaan
Hauduta yrttejä noin 20 minuuttia litrassa miltei kiehuvaa vettä. Kun yrtit ovat hautuneet, lisää joukkoon vettä sen verran, että saat sopivanlämpöisen jalkakylvyn. Liota jalkojasi yrttihauteessa 10–15 minuuttia.
