|

|

Nyt se on alkanut – Maistuvat kyläjuhlat -hanke Pohjois-Karjalassa!

Hankkeen aikana ideoimme perinneresepteistä omia, tutustumme lähiruokamahdollisuuksiin, herättelemme vieraanvaraisuutta ja järjestämme koko kylän yhteiset juhlat Suomen luonnon päivänä 26.8. Haluaisiko kyläsi lähteä järjestämään yhteisiä juhlia?

Maistuvat kyläjuhlat

”Yhdessä nautittu ateria antaa luottamusta tulevaisuuteen, tuo iloa ja hyvinvointia. Kun teemme ja tarjoamme ruokaa, ilmaisemme, että olemme ylpeitä omista juuristamme ja pidämme huolta toisistamme.” (Marianne Heikkilä, Martat 1/2017).

Näiden sanojen siivittämänä haluamme kutsua teidät Maistuvat kyläjuhlat –hankkeen tiedotustilaisuuteen torstaina 2.3. klo 15 – 16 Marttakeskukseen, os. Koskikatu 5-7.  Paikalla hanketta ovat esittelemässä Pohjois-Karjalan Marttojen toiminnanjohtaja Katja Kolehmainen ja hankevetäjä Tiina Anola-Pukkila. Kyläjuhla-hengessä pääset tuunaamaan oman maistuvan lautasen itsellesi kahvipöytään.

Ruoka on arkipäiväinen elementti meille jokaiselle ja vahva yhteen tuova voima. Näistä ajatuksista Maistuvat kyläjuhlat –hanke on saanut alkunsa. Hankkeen tavoitteena on yhteisöllisyyden kehittäminen pohjoiskarjalaisella maaseudulla uudenlaisen toimijaverkoston ja yhteistyömallin avulla ruuanlaiton merkeissä.

Karjalainen ruokakulttuuri on kiteytynyt vieraanvaraisuuteensa ja pitoihin. Ruokaa on tarjottu niin satunnaisille kulkijoille kuin oman yhteisön väelle eikä kyläänkään menty ilman tuliaisia. Pidot taasen ovat olleet suuria yhteisiä tapahtumia karjalaisessa kulttuurissa aina ristiäisistä hautajaisiin.  Ruoka on ollut vahva osa yhteisöllistä toimintaa, sen ympärille on kokoonnuttu ja se on tuotu osaksi yhteisiä hetkiä. Maa- ja metsätalousministeriön teettämän Syödään yhdessä -tutkimukseen vastanneidein mukaan rentoa yhdessäoloa ruuan parissa on liian vähän. Vastauksissa toivottiin myös yhdessä syömisen kulttuurin vahvistumista. Yksi hankkeen tärkeistä tavoitteista on nostaa viestinnässä esille Pohjois-Karjalaa vieraanvaraisena ruokamaakuntana.

Karjalaisen vieraanvaraisuuden ja pitojen siivittämänä hankkeen tavoitteena on kutsua kyläläiset yhteen valmistamaan yhdessä Maistuvat kyläjuhlat. Haluamme jättää ruokamuistoja, jotka herättävät hymyn kyläläisten kasvoille ja kannustavat kyläläisiä uusien perinteiden luomiseen. Hankepolkumme tarjoaa kylätoimijoille opinto- ja koulutuspaketteja tapahtumien itsenäiseen tuottamiseen, aina tapahtumaluvista järjestysvalvojakoulutuksiin asti.

Perinneruuan teema kulkee käsikädessä lähiruoka-teeman kanssa. Paikallinen ruokakulttuuri perustuu alueen omiin elintarvikkeisiin ja luonnontuotteisiin. Kulttuuri säilyy ja vahvistuu, kun paikallisia tuotteita käytetään ja tuotetaan laajasti. Hankkeessa otamme nämä karjalaiset perinteet osaksi nykyistä yhteisökehittämistä ja nostamme pohjoiskarjalaisen lähiruuan ja kulttuurin sosiaaliseksi pääomaksi. Hankkeen aikana ideoimme paikallisista perinneresepteistä omiamme, tutustumme lähiruokamahdollisuuksiimme, herättelemme vieraanvaraisuuttamme ja järjestämme koko kylän yhteiset juhlat Suomen luonnon päivänä 26.8.2017.

Kaksivuotisen hankkeen toteuttavat Pohjois-Karjalan Martat ja Maaseudun Sivistysliiton Pohjois-Karjalan aluejärjestö. Hankkeen rahoittaa Euroopan maaseuturahasto, Joensuun seudun maaseutupalvelut, Keski-Karjalan maaseutupalvelut ja Pielisen-Karjalan kunnat.

#maistuvatkyläjuhlat #lähiruoka #ruokamaakunta #syödäänyhdessä

Hankkeen julkinen kuvaus:

Maistuvat kyläjuhlat -hankkeen tavoitteena on yhteisöllisyyden kehittäminen pohjoiskarjalaisella maaseudulla uudenlaisen toimijaverkoston ja yhteistyömallin avulla ruuanlaiton merkeissä.  Keskeisin yhteistyön menetelmä hankkeessa on ruoka ja sen tekeminen yhdessä paikallisesti kulttuuriperinteitä kunnioittaen ja höystäen. Haluamme herättää eloon yhdessä syömisen iloa. Hankkeessa on uusia näkökulmia yhteisöllisyyden ja kulttuuri-identiteetin vahvistamiseen ja kehittämiseen ruuanlaiton, tuunauksen ja yhteisöllisen innostamisen avulla. Järjestämme Maistuvat kyläjuhlat –tapahtumia ympäri maakuntaa ja kannustamme kyläläisiä itsenäiseen tapahtumatuotantoon opintopakettien avulla. Hankkeen tavoitteena on kutsua uusia ihmisiä mukaan oman asuinalueensa ja kylänsä toimintaan sekä herätellä lähiruuan ja luonnontuotteiden maailman pariin. Tuomme viestinnällämme esille Pohjois-Karjalaa ruokamaakuntana. Hankkeen päävastuullinen toteuttaja on Pohjois-Karjalan Martat. Maaseudun Sivistysliiton Aluejärjestö on hankkeessa osatoteuttajana.

Ota yhteyttä

Tiina Anola-Pukkila, 050 448 3321 (13.3. alkaen).

Katso lisää Pohjois-Karjalan Martat Vinkkaa sivuilta