Ruosteet

Kasvien lehtiin ja neulasiin ilmaatuvat keltaiset, oranssit tai mustat pienet laikut ja versojen pinnalle kehittyvät oransiit epämuodostumat ovat ruostetta.

Ruostesienistä tunnetaan noin 4000 lajia ja ne elävät sekä ruoho- etä puuvartisilla kasveilla. Vaikka ruostesienet aiheuttavat vahingollisia tauteja viljoille ja tervasroso  pitää metsänomistajan valppaana, ei kotipuutarhurin tarvitse olla värikkäistä laikuista  kovin huolestunut.

Ruosteiden hävittäminen on vaikeaa, sillä monien puutarhakasveja vioittavien ruostesienien eri kehitysvaiheet elävät eri isäntäkasveilla. Pihlajan lehtiin oransseja sarvenmuotoisia pesäkkeitä kehittävä pihlajankatajanruoste viettää osan elämästään katajalla ja lehtien alapinnan kattava ruskea herukanvillaruoste siirtyy lähellä kasvaviin sembra- ja strobusmäntyihin. Kosteikkojen tuntumassa kasvaviin herukoihin ilmestyvä herukkaruoste on peräisin lähellä kasvavista saroista, joiden hävittäminen on käytänössä mahdotonta. Kaikki ruosteet eivät kuitenkaan tarvitse väli-isäntää. Herukanruoste talvehtii maahan pudonneissa lehdissä eikä koivut ennenaikaisesti ruskettava koivuruostekaan välttämättä tarvitse lehtikuusta toiseksi isännäkseen.

Kotipuutarhassa ruostesienien kanssa selvitään yleensä ilman torjunta-aineita. Maahan pudonneiden ruosteisten lehtien tarkka haravointi ehkäisee sienen leviämisen.