kolmas sanna20.04.2006 18:44
Mitä vanhoja suomalaisia perenoja tiedätte? Minä luin juuri kirjaa, jonka piti kertoa perinteisistä suomalaisista perenoista, mutta tuntui että kaikkien siinä esiintyvien esi-isät on tuotu mikä Kanadasta mikä Kiinasta. Ja lupiinikin oli mainittu yhtenä sellaisena!
Heta20.04.2006 19:12
Ehkä se niin onkin, että useimmat perennat ovat ulkomaalaista alkuperää, siis sukujuuriltaan.

Suomalaisen puutarhakulttuurin historia on aika lyhyt. Ja joka tapauksessa kaikki perennat ovat joidenkin luonnonkasvien muunnoksia. Monissa muissa maissa jalostustyötä on tehty kauemmin kuin Suomessa, ja kasveja on sitten kulkeutunut Suomeen.

Myös useimmat viljelykasvit ovat "tuontitavaraa". Aitoa suomalaista ovat siis vain Suomen luonnon kasvit, eikä niistä toistaiseksi ole otettu puutarhajalostukseen kovinkaan monia.

Perinteisiksi suomalaisiksi perennoiksi nimitetään niitä perennoja, joita on kasvatettu suomessa vuosikymmenten, "vuosisatojen" ajan.
ida20.04.2006 20:38
Re: Re: Vanhat perinteiset peranat

Tässä olisi yksi osoite jossa on lueteltu vanhoja perinnekasveja, toivottavasti on Sinulle avuksi www.vihervanamo.fi/perinnekasvi.htm
terveisin Ida
Louhi20.04.2006 21:52
Luitkohan kirjaa Palavarakkaus ja särkynytsydän?
Lainasin se kerran kirjastosta, kun yritin kartoittaa todella vanhoja koristekasveja.
Muistan minäkin silloin ihmetelleeni perennojen globaalia maailmaa!

Nyt meillä on (tai ehkä oli, riippuen myyräpopulaation puuhista) ainakin näitä:

tarha-alpi
särkynytsydän
lehtosinilatva
raunioyrtti
erilaisia kurjenmiekkoja tai iiriksiä (lapsuuskodissani ne olivat iiriksiä)
akileija
suopayrtti
koreakärsämö
ukonhattu
syysleimukukka
syysasteri
kultapallo
sormustinkukka
keltapäivänlilja
valkonarsissi
kaunokainen
lemmikki
päivänkakkara

Nuo lajit ovat samoja, joita lapsuuskodissani oli. Lisäksi siellä oli muitakin lajeja: pioneita, unikoita, kieloja, parsa (koristeena) ja varjoliljoja. Paljon jäi poiskin!

Nämä kukkamuistot ovat 50-60 vuoden takaa, eli minulle "perinteisiä" perennoja, joita nyt lapsuuskesien muistoja vaalien yritän keräillä omaan pihaan.
kolmas sanna20.04.2006 22:35
Re: Re: Vanhat perinteiset peranat

No juuri se kirja oli kyseessä! Kiitos kivasta listasta, siinä on monia mitä minäkin aion alkaa haalia pihalleni. Ja kiitos Ida linkistä, siinä oli kattava lista, ja oli minun mieleen, kun se lupiini puuttui, ja siellä oli kullero. Pitää tässä kypsytellä ja tutkailla ihmisten pihoja ja kirjoja ja surffailla.
tosca21.04.2006 11:08
Mistähän olet saanut päähäsi että perinteinen parana on täällä syntynyt jääkautta ennen.
Mirri22.04.2006 00:25
Re: Re: Re: Vanhat perinteiset peranat

Nuo perennat ovat muuten justiinsa semmosia mitä minäkin olen lapsuudesta mieltäny mummolaan ja kotio.
Hyvä muistutuslista joten munkin puolesta kiitosta pukkaa...:))
kolmas sanna23.04.2006 21:32
Re: Re: Vanhat perinteiset peranat

Päähäni tulee kaikenmoisia ajatuksia, vaikken ihan jääkautta edeltävää aikaa ajatellutkaan. Mutta kun Suomessa on ihan kotoperäisiäkin kukkia, niin olisihan niistä joku joskus voinut jotain jalostaa, eikö.
Gwennie06.05.2006 22:28
Oletko sellaiseen kirjaan törmännyt kuin Ukonhattu ja ahkeraliisa kirj.Alanko/Kahila? Siinä on yksi esittely perinteisistä koriste-ja hyötykasveista. Minä olen saanut myös jonkin perinnekasvikärpäsen pureman kuluneen talven aikana ja laajennan parasta aikaa yhtä kukkapenkkiä tillipionille. Suopayrttiä meillä on muuten mökin metsäpuutarhassa aika paljon jos olen oikein osannut kasvin tulkita...ainakin luulisin sen olevan suopayrttiä...siinä on ihana tuoksu ja se on todella kiitollinen kasvatettava, ja aika nättikin:)
fifty06.05.2006 22:47
Re: Re: Suopayrtti

On kyllä aivan liiankin helppo kasvattaa, leviää itsestään nurmikolle pois sieltä, mihin sitä olisi halunnut laittaa, ja on sitkeähenkinenkin. Voisi melkein verrata lupiiniin, pienemmässä mittakaavassa vain. Puoliskoni haluaisi hävittää koko kasvin, mutta minä en henno vielä alkaa sitä kupittamaan. Varsinkin, kun joku sen huomaa ja sanoo tyyliin: "ai sinulla on tuota vanhaa suopayrttiäkin..."
kolmas sanna22.04.2007 18:49
Kiva tämä haku!

Nyt on maatiasperenapenkki kylvetty , siellä on lemmikkiä, kurjenpolvea, erilaisia kelloja, illakkoa ja myskimalvaa. Sekä isopallo-ohdaketta ja jotain vielä. Saa nähdä mitä siitä tulee, tänä vuonna ei kai kuki vielä mikään, taidan laittaa vähän hajujernettä joukkoon täksi kesäksi.
(tuntematon)23.04.2007 11:37
Re: Perinteiset perennat

Suomessa tuskin on syntynyt kovin paljoa uusia lajeja verrattuna siihen mitä muualta on voitu tuoda tai on tullut tuomatta. Mutta sehän ei ole perinneperennan määritelmä. Perinteinen tarkoittaa pitkää käytäntöä. Sellaisia kasveja meillä kyllä on riittämiin.

Lupiini ei varmasti kuulu kotoperäisiin lajeihin. Sen historia Euroopassa alkaa 1800-luvulla. Se on viime aikojen rikkakasvi, joka on karannut tieluiskiin soramonttuihin yms. uusiin kasvupaikkoihin tuhoten täkäläisten ketokukkien kasvumahdollisuuksia.

Kangasniemellä on tehty perinnetyötä perennojen parissa. Kasvikokoelma on aika hyvä lajissaan.

http://oppimateriaalit.internetix.fi/fi/avoimet/projektit/kasvit/index

Tunnetuimpia
lajeja:

Harmaamalvikki
Idänunikko
Kesäpikkusydän
Kevätvuohenjuuri
Kullero
Akileija
Saksankurjenmiekka
Sarviorvokki
Suikeroalpi
Suomentatar
Syysleimu
Särkynytsydän
Tarha-alpi
Ukonhattu
Ukonkello
Valkonarsissi
Vuohenkello
Liljat
Pioni
Ruusut

Idan antamassa Viherpalvelu Vanamon listassa on varsin kattava kokoelma maatiaisperennoja.
(tuntematon)23.04.2007 11:44
Re: Re: Re: Vanhat perinteiset peranat

Pitää paikkansa, että vaikka meillä on tehty merkittävää hyötykasvien jalostustyötä, ei kotimaisia jalosteita koristekasveista juuri myynnissä ole. Tuonti on nykyään niin helppoa ja valikoimaa riittää. Laji- ja lajikevalikoima pyrkii uusiutumaan liikaakin perinnekasvien unohtuessa.

Sinun tulee olla kirjautunut vastataksesi.

Kirjaudu sisään tai rekisteröidy.