|

|

Etelä-Savon Martat ja Pohjois-Savon Martat yhdistyvät Savon Martat ry:ksi

Lounais-Suomesta alkanut marttajärjestön rakennemuutos jatkuu Savossa.

Syksyn aikana savolaiset martat ovat jäsenkokouksissaan päättäneet Etelä-Savon ja Pohjois-Savon Marttojen yhdistymisestä. Lopullinen päätös tehtiin tänään 10.12. Mikkelissä. Syntyvä Savon Martat ry on jäsenmäärältään Suomen kolmanneksi suurin marttajärjestön piiri. Marttoja alueella on yhteensä noin 4 700, jotka toimivat runsaassa 130 paikallisessa marttayhdistyksessä. Valtakunnallisessa marttajärjestössä piirejä on muutoksen jälkeen yhteensä 14.

– Tahto uudistua ja kehittyä on piireissämme vahva. Olemme tyytyväisiä ja ylpeitä rohkeista martoistamme, jotka ryhtyivät konkreettisiin toimiin. Yhdistymisen avulla resurssejamme voidaan entistä paremmin kohdentaa varsinaiseen marttatoimintaan, sanoo Pohjois-Martat ry:n puheenjohtaja Sonja Haapakoski.

– Halusimme osoittaa yhteistyökykyä ja -halua malliksi muillekin marttajärjestön piireille, toteaa Etelä-Savon Martat ry:n puheenjohtaja Mervi Tinakari.

Toimipisteet säilyvät nykyisellään Kuopiossa ja Mikkelissä. Etelä-Savon Marttojen neuvontahenkilöstö siirtyy nimeään vaihtavan Pohjois-Savon Martat ry:n palvelukseen ja piirin toiminta yhteistyökumppanien kanssa eri paikkakunnilla jatkuu entiseen tapaan.

Muutoksen myötä piirien mahdollisuudet tukea marttayhdistyksiä koulutuksen, neuvonnan ja tapahtumien järjestämisessä paranevat entisestään.


Lisätietoja:

Pohjois-Savon Martat ry, puheenjohtaja Sonja Haapakoski, puh. 0400 603 535

Etelä-Savon Martat ry, puheenjohtaja Mervi Tinakari, puh. 044 3018 431