Askarrellaan taikataikinasta

Taikataikina syntyy keittiön perustarvikkeista jauhoista, suolasta ja vedestä. Taikinasta voi muovailla koruja, leikkiruokia tai vaikka joulukuusenkoristeita. Taikina on turvallista kaikenikäisille. Taikataikinan kanssa vain mielikuvitus on rajana!

Taikataikinan ohje

Taikataikina eli suolataikina on helppotekoinen muovailumassa lapselle. Taikina syntyy nopeasti kotoa löytyvistä ruoka-aineista. Tarvitset vain jauhoja, suolaa, vettä ja öljyä. Koska taikina on tehty ruoka-aineista, ei ole vaarallista, vaikka taikinaa joutuisi lapsen suuhun. Taikataikinaa voi käyttää muovailuvahan tavoin ja siitä on helppo tehdä esimerkiksi eläimiä tai jalan- ja kädenjälkitauluja tai vaikkapa joulukuusenkoristeita.

Tarvitset:

3 dl jauhoja
1,5 dl suolaa
1,5 dl vettä
1 rkl ruokaöljyä

Tee näin:

  1. Sekoita suola vehnäjauhoihin. Lisää kylmä vesi pienissä erissä joukkoon. Lisää öljy. Vaivaa taikinaa noin 5 minuuttia, kunnes siitä tulee kiinteä massa. Jos taikina on tahmeaa, lisää hieman jauhoja. Jos taikina murenee liian helposti, voit lisätä hieman vettä. Anna taikinan mielellään seistä ainakin tunti ennen leipomista.
  2. Aloita muovailu. Muovailun apuvälineenä voi käyttää esimerkiksi piparkakkumuotteja, veitsiä ja haarukoita. Voit hieroa hieman öljyä käsiin, jotta taikinan muovailu sujuu paremmin. Jos teet joulukuusenkoristeita, tee töihin pienet reiät, joista voi kuivattamisen jälkeen pujottaa ripustusnarut.
  3. Nosta valmiit työt leivinpaperilla vuoratulle uunipellille, jotta ne on helppo sujauttaa uuniin. Koristeet kuivuvat myös huoneenlämmössä, mutta huomattavasti hitaammin kuin uunissa.
  4. Säädä uuni 125 asteeseen ja kuivata koristeita uunin keskitasolla noin tunnin verran. Isot työt saattavat vaatia kuivuakseen pidemmän ajan. Koristeet voi voidella kananmunalla ennen paistamista.
  5. Anna uunista tulleiden koristeiden jäähtyä, minkä jälkeen voit aloittaa niiden maalaamisen ja koristelun. Maaleiksi sopivat esimerkiksi vesivärit ja akryylivärit.

Jos taikinaa jää yli, sitä voi säilyttää jääkaapissa noin viikon ajan.