Seniorin eväät

Seniorin eväät –hanke 2020-2022, jatkovuosi 2023

Ikäihmisten toimintakykyä ylläpitävää ja hyvinvointia, sekä kotona asumista edistävää ravitsemus- ja kotitalousneuvontaa ryhmätoimintana hankkeemme sai jatkovuoden 2023.

Toiminta on tarkoitettu yli 65 –vuotiaille, erityisesti elämänmuutoksen juuri kokeneille.

Toimintaa myös varsinaiseen kohderyhmään kuuluvien omaisille, läheisille ja heidän kanssaan työskenteleville.

Mukaan voi tulla myös vapaaehtoisena.

Neuvonta toteutetaan ryhmätoimintana, antamalla ravitsemus- ja kotitalousneuvontaa matalankynnyksen kokoontumispaikoissa kokoontuville ryhmille. Myös keskimäärin 3-4 kokoontumiskerran kokonaisuuksia, joissa ruokaa valmistetaan yhdessä, toteutetaan edelleen, mutta pienimuotoisempana kuin hankeen alkuvuosina. Tapahtumien ja kurssien sisältöinä on ruoanlaittoa, ravitsemustietoa, yhdessäoloa, yhdessä tekemistä sekä mielen virkeyttä luonnosta, puutarhasta ja paikalliskulttuurista.

Toiminta-alueena Seniorin eväät -hankkeella on Etelä-Pohjanmaa, Keski-Pohjanmaa, Pohjanmaa, Pohjois-Pohjanmaa, Kainuu ja Lappi. Toimintaa järjestetään yhteistyössä eri järjestöjen sekä kuntien ja kaupunkien toimijoiden kanssa.

Lisätietoja hankkeesta ja toiminnasta voit kysyä toistaiseksi sähköpostitse Tuija Biskopilta, tuija.biskop@martat.fi tai soittamalla toimistolle arkisin klo 9-12 numeroon 06 8313 127.