Pohjois-Karjalan Martat ovat käynnistäneet Joensuussa syksyllä 2017 VIIRI – virkeyttä, ruokaa ja arkiaktiivisuutta -hankkeen.

VIIRI-hanke on osa valtakunnallista, STEAn rahoittamaa Toimintakyky kuntoon -avustusohjelmaa työikäisten toimintakyvyn parantamiseksi. Hanke toteutetaan kuudessa Marttapiirissä:  VIIRI-hanketta koordinoi ja hallinnoi Pohjois-Karjalan Martat ry elokuusta 2017 alkaen, osatoteuttajina ajalla 1.1.2018-31.12.2020 toimivat Etelä-Hämeen, Etelä-Karjalan, Kymenlaakson, Keski-Suomen ja Lounais-Suomen Martat ry. Hankkeen yhteistyökumppaneina toimivat mm. kaupunkien/kuntien työllisyyspalvelut, sosiaali- ja terveyspalvelut sekä seurakunnat ja yhdistykset.

VIIRI-hankkeessa kohderyhmänä ovat erityisesti alle 40-vuotiaat koulutuksen ja työelämän ulkopuolella olevat miehet sekä paljon palveluita tarvitsevat pitkän aikaa työttömänä olleet työikäiset. Toimintaan osallistuminen on osallistujille maksutonta.

Toiminnan tavoitteena on hankkeen toimintaan osallistuvien henkilöiden toimintakyvyn ja oman aktiivisuuden tukeminen sekä heidän sosiaalinen vahvistamisensa. Osallistujien terveyttä ja hyvinvointia pyritään kohottamaan motivoimalla omasta itsestä huolehtimiseen, arkiaktiivisuuteen ja terveellisiin elintapoihin.

Toiminta toteutetaan yksilöohjauksen ja pienryhmätoiminnan avulla. Soveltuvin osin voidaan käyttää Marttaliiton 10 osaamispisteen Arkitreeni -opetussuunnitelmaa, jonka voi suorittaa joko kokonaan tai osittain. Kokkailemme ryhmässä herkullisia ja terveellisiä ruokia sekä leivomme maittavia suolaisia ja makeita leivonnaisia. Lisäksi harjoittelemme muita arjen sujumista helpottavia taitoja sekä oman talouden suunnittelua ja hallintaa. Ryhmätoimintaan voi sisältyä myös vertaisryhmän tai omaehtoisen harrastusryhmän perustaminen. Arkiaktiivisuuden lisäämiseksi voidaan tehdä opinto-, tutustumis- ja vierailukäyntejä

Hankkeen hallinnointi on Pohjois-Karjalan martoilla ja VIIRI-hankkeen projektipäällikkönä ja kotitalousasiantuntijana toimii Vappu Lasarov.

Keski-Suomessa hanketta toteuttaa Hanni Kuronen. Yhteydenotot hanketta koskien sähköpostitse hanni.kuronen@martat.fi tai puhelimitse 050 512 0073.

Jaa sivu