emmi09.06.2006 20:45
Haluaisin kesäasuntoakin koristaa pihakukkasin, mutta ongelma on että kastelussa on viikon tauko ehkä joskus puolitoistakin viikkoa, neuvokaa mikä amppelikukka kestäisi ja isoon ruukkuun olisin laittamassa jonkun parin-kolmen kukan asetelman, kertokaa ehdotuksia, kiitos.
Louhi09.06.2006 23:52
Eräällä tuttavallani oli viime kesänä upea keltainen olkikukka-amppeli. Se on kuulemma hyvin kuivuutta kestävä. Mutta kestääkö sekään 1½ viikon kasteluvälin?

Yleensä amppeleita saa olla aina kastelemassa, joskus parikin kertaa päivässä. Jos nostat mökiltä lähtiessä amppelin varjoon ja laitat jonkin kastelusysteemin, saattavat muutkin kasvit menestyä. Meillä verbenat ovat sietäneet hyvin paahdetta ja tuulen tuivertamista aurinkoisella avokuistilla.

Strömsössä tehtiin puusaaveihin kuivuuden- ja tuulenkestäviä asetelmia havuista, koristeheinistä ja muistaakseni maksaruohoista, mukana oli muitakin kukkivia kasveja. En nyt enää lähde selaamaan FST:n sivuja, mutta sieltä ne ohjeet varmaan löytyvät.

Kauniita asetelmia suuriin ruukkuihin saa myös mehi- ja kivikkokasveista. Ne kestävät ainakin kuivuutta.
Louhi10.06.2006 00:07
Oikaisen itseäni

Meillä on ollut tuulessa tuutimassa siniviuhka-amppeleita, verbenaa suojaisemmalla kuistilla.
Siniviuhko tai -viuhkakin kaipaa kastelua ja lannoitusta, mutta sitä ei tarvitse nyppiä - voi siltä osin jättää yksin selviytymään...

iiik12.06.2006 23:20
Olen laiska ja saamaton puuterhuri joka ei harrasta kesäsijaisia. Tässä muutama suosikki:

-Portulakkaa -mahdoton tappaa, kukkii parhaiten auringossa.
-Sedum-suvun kaikki kasvit. Ovat todella kivoja, mutta useimmat kukkivat vasta syksyllä
-Ahkeraliisa eli impatiens (pienilehtiset sellaiset, isompilehtiset ja -kukkaiset ovat huomattavasti herkemmät) halpoja ja kiitollisia, ja kestävät ihmeen hyvin kuivuutta.
-Osteospermum (suomenkielisestä nimestä en ole varma, tähtisilmä?). Päivän-kakkara-tyyppinen
-raparperi! Minulla oli monta vuotta fantastinen, iso raparperi isossa ruukussa parvekkeella, kunnes kostea kesä (?) tappoi sen.


Tänä vuonna uudet kasvit koeajossa vanhojen klassikoiden lisäksi, esitäppä sama kysymys vuoden päästä uudestaan!
tiuku14.06.2006 19:36
Vettä sitova multaseos, tietääkö kukaan tästä?


Muistan hiljattain katsoneeni televisiosta jotain puutarhan rustausohjelmaa, jossa käytettiin kuumaan paikkaan tulevaan isoon ruukkuun jonkun sortin erikoismultaa jossa oli jotain vettä sitovia kiteitä seassa. Olikohan se ohjelma nyt sitten Pioni vai Eden, tais olla Pioni ja Eija. Mut en löytänyt tuotteen jäljille googlaamallakaan, en kai osaa hakea oikeilla sanoilla. Alkaakohan dementia näin... ;)
alli14.06.2006 21:41
Eikös kesäkukkamulassakin oo niitä kiteitä?

Mutta saa niitä kiteitä joistakin puutarhoista ostaakin. Tee soittokierros!

Tärkeintä kosteudenpidossa ois kai se, että multatila ruukussa on iso ja mullan voi vielä kattaa vaikka lecasoralla, niin pinta ei hahduta niin paljon (mutta happi pääsee silti läpi.)
Louhi14.06.2006 21:50
Re: Vettä sitova multaseos, tietääkö kukaan tästä?

Kekkilällä ainakin on sellaista amppelimultaseosta, johon on lisätty kastelukiteitä.

Kokeilepa sanalla kastelukide, olisiko etsimäsi.
Tuo Allin ehdotus kevytsorasta ruukun pinnalle on hyvä ja kokeiltu konsti!
annilainen15.06.2006 09:27
Re: Re: Vettä sitova multaseos, tietääkö kukaan tästä?

auttaisiko vermikuliitin/perliitin lisäys multaan?
annilainen15.06.2006 09:27
Re: Re: Vettä sitova multaseos, tietääkö kukaan tästä?

auttaisiko vermikuliitin/perliitin lisäys multaan?
Ukonhattu15.06.2006 12:10
Muutama konsti:

Minusta amppelin voisi unohtaa, tuulessa kiikkuva amppeli on vaarassa pudota ja rikkoutua tai kuivua veden puutteessa. Kun olet paikalla, tee kesäkukista ihana kimppu vaikka suureen vaasiin.

Jos välttämättä haluat amppelin, ota se alas ripustuksestaan ja laita vettä imevää kangasta johtamaan kosteutta ämpäristä kukkamultaan. Sitten on konsti pistää esim. 1,5 litran limupullon kaulaan pikkuisia reikiä ja jättää se ylösalaisin kukkaruukkuun. Pohjaan pitää myös laittaa pikkuinen ilmareikä. Näin vesi tihkuu multaan hiljalleen. Vaatinee koleiluja, kunnes saat toimivan ratkaisun aikaan.

Ison umpinaisen ruukun tai muovilla vuoratun istutuslaatikon pohjalle voit tehdä alapohjalle salaojan esim. lecasoraa 3-5 cm, sen päälle kuitukangasta tai revittyä sanomalehteä, multaa ja laita putki multatilan läpi pohjalle asti. Tämä säilöö vettä kastelujen välillä kukille. Taivasalla tällainen ei toimi, sillä sateella kukat hukkuvat liikamärkyyteen.

Lajikkeiden tulee olla myös kuivuutta sietäviä, esim. begoniat tykkäävät kuivahtaa vähän kastelujen välillä.

Sinun tulee olla kirjautunut vastataksesi.

Kirjaudu sisään tai rekisteröidy.