Kinkun paistorasva

Kinkun paistorasvan oikea osoite on joko kastike, paistorasvan keräys tai roskis, sillä se voi aiheuttaa tukkeumia putkistossa. Pahimmillaan rasvatukos voi pakottaa jäteveden purkautumaan viemäristä paineella kiinteistön sisätiloihin ja aiheuttaa vesivahingon.

Kinkun paistolientä ja rasvaa voi käyttää joulukinkun kastikkeeseen, jonka voi maustaa esimerkiksi omenasoseella ja sinapilla. Mikäli paistorasvaa ei hyödynnä kastikkeen pohjana, hyytynyt rasva tulee laittaa biojätteeseen. Mikäli rasvaa ei malta hyydyttää, se tulee laittaa tiiviisti suljetussa astiassa sekajätteeseen. Ruokajäte kuuluu biojätteeseen, sillä viemäriin päätyessään siitä tulee herkkuruokaa rotille. Kinkun paistorasvaa ei saa antaa sen suolaisuuden vuoksi linnuille.

Kinkun kastikkeen reseptin löydät täältä.

Kinkkurasvan kierrätyksestä tietoa kinkkutemppu.com