Marttaliiton suositus Marttayhdistysten syksyn toimintaan
Marttayhdistykset aloittavat syyskautensa poikkeuksellisissa oloissa. Marttaliitto korostaa, että jokainen yhdistys on vastuussa viranomaisten määräysten, ohjeiden ja suositusten noudattamisesta omassa toiminnassaan ja jokaisen jäsenen tulee toimillaan olla estämässä koronaviruksen leviämistä.
Pandemiatilanne näyttää valitettavasti pahenevan niin Suomessa kuin laajalti muuallakin. Mahdollisia kokoontumisia suunniteltaessa on tärkeää seurata voimassa olevia yleisiä ja alueellisten viranomaisten ohjeistuksia ja kokoontumisrajoituksia ja toimia niiden mukaisesti.
Verkossa ja etäyhteyksin toteutettava toiminta on hyvä toimintatapa joko osana yhdistyksen toimintaa tai kaikessa sen toiminnassa. Kasvokkaisissa kokoontumisissa turvavälien pitäminen onnistuu parhaiten ulkona. Kaikissa tapaamisissa on tärkeää muistaa hyvä käsihygienia ja riittävät turvavälit. On tärkeää, että mukaan ei tulla, jos on vähäisiäkään sairauden oireita. Kokoontumisissa on mahdollista käyttää kasvomaskeja.
Ohjeistuksessa kerrotaan myös, mitä kannattaa huomioida, jos yhdistys päättää kokoontua sisätiloissa sekä annetaan toimintatavoista muistilista jäsenille.
Lue ohjeistus kokonaisuudessaan yhdistyskanavasta / suositus marttayhdistyksen syksyn 2020 toimintaan.

*****************************************************************************

Korona-ajan turvallisuusohjeet asiakkaille
Lapin Marttojen ruokakurssit ovat alkaneet heinäkuun lopulla 2020.
Noudatamme kurssitoiminnassa viranomaissuosituksia. Päivitämme toimintaohjeita tarpeen mukaan. Tässä kurssilaisille lyhyet ohjeet siihen, miten toimimme ruokakursseilla.
Kurssille saa tulla vain terveenä. Mikäli kurssilaisella on esimerkiksi flunssan oireita, pyydetään häntä etsimään itselleen sijainen tai ilmoittamaan lapin.toimisto@martat.fi hyvissä ajoin, mielellään 2 pv ennen kurssia.
Pidämme hyvää huolta käsihygieniasta. Pesemme kurssilla käsiä tavallista tiheämmin. Kurssilaisten käytössä on myös desinfioivaa käsihuuhdetta ja kertakäyttökäsineitä. Kankaiset käsipyyhkeet on poistettu käytöstä ja käytämme ainoastaan kertakäyttöisiä käsipyyhkeitä.
Pidämme hyvät turvavälit. Olemme pienentäneet ryhmäkokoa ja järjestäneet keittiö- ja ruokailutilat niin, että turvavälit on mahdollista pitää koko kurssin ajan. Kotitalousasiantuntijamme ohjaavat toimintaa turvavälin päästä.
Työskentelemme ja ruokailemme pienryhmissä. Suurin osa raaka-aineista jaetaan valmiiksi pienryhmien keittiöihin, jotta ylimääräinen kulkeminen keittiössä olisi mahdollisimman vähäistä.
Voit halutessasi ottaa mukaan oman kasvomaskin, jota käyttää työskentelyn aikana.
Mikäli et halua osallistua ruokailuun, voit pakata oman annoksesi kotiin vietäväksi.
Pesemme kaikki työvälineet puisia kauhoja, pinnoitettuja kattiloita ja pannuja lukuunottamatta pesukoneessa.
Olemme tehostaneet tilojemme siivousta ja käytämme desinfioivaa puhdistusainetta.
Pidämme kaikkien kurssilaisten yhteystiedot tallessa mahdollisen tartuntaketjun selvittämiseksi.
Lisätietoja saat oman kurssisi ohjaajalta.

Leila Rautio, toiminnanjohtaja, KM
Lapin Martat ry
Rovakatu 13, 96100 Rovaniemi
040 734 2636
leila.rautio@martat.fi
www.martat.fi/lappi , www.facebook.com/lapinmartatvinkkaa
https://www.facebook.com/Tavataan-kylillä