15.10.2021

Hankkeessa kuntouttavassa työtoiminnassa olevan henkilön ajatuksia

Työhakijan näkökulmaa, toiveena uuden työpaikan löytäminen

Työpaikan löytäminen on hankalaa, varsinkin vastavalmistuneena, juuri opintonsa
päättäneenä tai, mikäli on ollut pitkään vailla oman alansa työtä. Taloussanomissa on 8.9.2021
julkaistu artikkeli, jossa työttömät kertovat kokemuksiaan työnhaun haasteista.

Kuvituskuva, henkilö katsoo kiikareilla kameraa kohti, kuvan päällä teksti Job Search
Työnhakija tarvitsee tukea työn tai suunnan löytämiseksi

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Jutussa kerrotaan kokemuksista, joita on joutunut kokemaan työnantajien taholta. Työnhaun järjestelmissä, työelämässä ja työnantajien asenteissa on paljon parantamisen varaa: huonoa kohtelua ja hakijoiden aliarviointia sekä vähättelyä.

Kokemus tai koulutus ei riitäkään, keplottelua työntekijöillä

Monella hakijalla on hyvä koulutus tai paljon työkokemusta, mutta nekään eivät riitä työnantajille. Haetaan jotain tiettyä tyyppiä, jota ei ole olemassakaan, työnantajat etsivät siis erityistä hakijaa, jotain harvinaislaatuista henkilöä.

Koulutusta on joko liikaa tai liian vähän, jonka vuoksi ei kelpaa hakijana työpaikkoihin.
Odotukset ja vaatimukset ovat liian suuria eikä ymmärretä, että hakijat ovat ihmisiä, inhimillisiä
tyyppejä, ihan samalla tavalla, kun se työnantajakin.

Omat kokemukseni työnhausta ovat aikalailla samankaltaisia. Taustastani sen verran, että
kouluttauduin merkonomiksi ja valmistuin alalle, joka ei tarjonnutkaan itselleni sopivaa työtä.
Hain työtä toimistoalalta, jossa työnhakijoita oli ja on edelleen enemmän, kuin on paikkoja.

Hain useisiin paikkoihin, siis todella useisiin!

Voin valehtelematta sanoa, että ainakin kymmeniin, ellen jopa yli sataan paikkaan. Pääsin kyllä
kerran jopa haastatteluun, mutta aina löytyi joku koulutetumpi, nuorempi, ym. vaan jotenkin
toisenlainen tyyppi, kun minä!

Masentavaa ja lannistavaa, eikö olekin?

Työntekijöiden sitouttaminen, kouluttaminen ja perehdyttäminen työpaikkaan ja
työtehtäviin toisinaan unohtuu nykyajan työelämässä. Kaikkia työnantajia ei kiinnosta
työntekijöidensä hyvinvointi eikä pärjääminen työpaikan haasteissa.

Työvoiman palkkaaminen ulkomailta on myös yleistä toimintaa työnantajilta. Halutaan
mahdollisimman edullisesti työvoimaa, joka ei ole kuitenkaan yhtä pätevää ja koulutettua, kun
Suomessa olevat hakijat.

Vuokrafirmat antavat työtä, työelämä on muuttunut

Työvoiman välitys vuokrafirmojen kautta on yleistä työnantajilta. Tällä toiminnalla on myös
nurjat puolensa, työntekijöiden kannalta katsottuna. Jutussa kerrotaan siitä miten töitä on vain
vähän tarjolla ja hakemusten jatkuva uusiminen on raskas prosessi. Jos joutuu kokemaan
jatkuvaa nöyryytystä työnantajilta, niin ei ole mikään ihme, että hakijoita ei löydy enää
työmarkkinoilta.

Vuokrafirmat tarjoavat töitä, jotka ovat pätkissä tai vain silloin tällöin tehtävää, silpputyötä. Sillä
ei elä eikä pysty suunnittelemaan ja toteuttamaan pitkän tähtäimen unelmia ja toiveita,
suunnitelmiaan.

Työelämän vaatimukset ovat kohtuuttomia ja työntekijöiden jaksaminen on koetuksella
monessa nykypäivän työpaikassa. Ne onnekkaat, joilla on työpaikka, polttavat itsensä loppuun, koska työntekijöiden odotetaan tekevän monen ihmisen työt.

Pidemmän päälle se on hyvin raskasta sekä henkisesti että taloudellisesti, koska ei ole tietoa
tulevasta.

Liian vanha, liian sairas ja väärä ikä työelämään

Monella työnhakijalla tulee ikä ja sairaudet vastaan työtä hakiessaan. Milloin oot liian vanha,
liian sairas tai liian nuori. Koskaan et kelpaa, vaikka olisit kuinka hyvä, koulutettu, kokemusta
omaava, pätevä, osaava, taitava, ahkera, motivoitunut, innokas tai halukas tekemään töitä.

Monet asiat estävät työhön pääsyn, jopa nuorilla on vaikeuksia löytää edes sitä ensimmäistä
työpaikkaa. Nuoret naiset ovat siinä iässä, että he voivat saada lapsia, jopa useampia elämänsä
aikana. Jos jo sattuu olemaan äitinä, jopa useamman lapsen äitinä, niin sekin vaikeuttaa elämää,
työnantajien ennakkoluulot ovat esteenä saada työtä..

Se vaikeuttaa työn saantia, vaikka vakuuttaisit, että et aio tehdä enää yhtäkään lasta
elämässäsi. Työn saanti vaikeutuu silloin, kun ei ole sitä vakituista työpaikkaa, josta jää
äitiyslomalle.

Itselleni on käynyt juuri niin, että, kun ei ole ollut työpaikkaa lasten ollessa pieniä, joten
seurauksena on ollut kotiin jääminen vuosikausiksi. Lasten kannalta siinä ei tietenkään ole
mitään vikaa, että toinen vanhemmista jää kotiin, mutta usein se toinen vanhempi, joka jää
kotiin, jää huonompaan osaan eikä pääse sieltä eteenpäin elämässään.

Näin keski-ikäisenä, yli 50 -vuotiaana työn hakeminen normaaleilta työmarkkinoilta on
erityisen vaikeaa. Varsinkin, kun ei ole korkeakoulututkintoa ja monen vuoden kokemusta joltain
tietyltä alalta. Jos on vielä sairautta ja vaivoja, niin on poissa normaaleilta työmarkkinoilta.
Tukea siis tarvitaan työn tai suunnan löytämiseksi ja sitä myös on tarjolla, esim. Marttojen
työelämäpalvelut on sitä varten. Yksin ei tarvitse painiskella näiden kysymysten äärellä.

Tässä linkki: https://www.martat.fi/lounais-suomi/tyoelamapalvelut/

Marttojen työelämäpalveluista voi löytää ratkaisun oman elämäsi suunnan löytämiseksi. Olit
sitten nuori, juuri koulusta päässyt teini tai pitkään työelämässä ollut keski-ikäinen henkilö, niin
palvelu on tarkoitettu juuri sinulle!

Katso koko lehden juttu, tässä linkki:
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000008247215.html

Kuva: Pixabay

________________________________________________________

27.9.2021

Hankkeessa kuntouttavassa työtoiminnassa olevan henkilön ajatuksia koronaviruksesta

Koronavirus, pelottava ja tuntematon tuliainen Aasiasta 

Nämä viime vuodet, vuosi 2020 ja tämä vuosi 2021, ovat olleet kummallisia aikoja, pelottaviakin. Koronavirus tuli tuliaisena Kiinasta tänne Suomeenkin ja koko Eurooppa oli polvillaan viruksen edessä. Koronavirus on olemassa edelleen, mutta elämä on palautumassa normaaliksi pikkuhiljaa, näin kaikki ainakin toivovat ja uskovat.

Miten jokin mikroskooppisen pieni, mutta ärhäkkä virus sai koko maailman varpailleen?

Suurin syy oli varmaan pelko ja tietämättömyys tuntematonta tautia kohtaan. Itsekin tiedän henkilöitä, jotka sairastuivat, toiset selviytyivät ja saivat vain lieviä oireita, jotkut jopa menehtyivät tautiin. Tautiin sairastuivat vakavasti pääosin vanhukset, yli 70-vuotiaat, mutta tauti ei säästellyt nuorempiakaan, edes vakavalta sairaudelta.

Jokapäiväiset lukemat virukseen sairastuneista, altistuneista ja kuolleista kerrottiin uutisotsikoissa ja uutisissa. Hallitus laittoi Suomen valmiuslain keinoin poikkeusoloihin. Suomi meni moneksi kuukaudeksi säppiin eikä kaupunkien kaduilla vilissyt ihmisiä kuten ennen, vaan monet jäivät kotiin etätöihin, opiskelemaan ja koulutehtäviä tekemään.

Ihmisiä kehotettiin pitämään etäisyyttä toisiinsa, käyttämään maskia joka tilanteessa, pesemään kätensä ja käyttämään desinfiointiainetta. Neuvojen noudattaminen oli monelle uutta, outoa ja hankalaa puuhaa ja monet eivät uskoneet, että nyt on todellakin tosi kysymyksessä.

Terveydenhuollon, sairaaloiden ja terveysasemien kantokyky uhkasi vaarantua eikä viruksen haluttu jyllätä vapaasti. Se oli tosi pelottavaa ja ahdistavaa, koska sitä itsekin pelkäsi oman sekä läheistensä hengen puolesta.

Omalta kohdaltani voin sanoa, että pelotti kyllä niin paljon, että eristäydyin kotiin enkä päästänyt sinne ketään perheeni ulkopuolista tyyppiä. Tilasimme ruuat ja muut tarpeet verkkokaupoista emmekä hilluneet turhia aikoja kaupoissa tai kauppakeskuksissa, vain välttämättömät ostokset teimme paikan päällä.

Olen vieläkin vähän varovainen päästämään ketään vieraita kotiini, vaikka monet ovat ottaneet täyden rokotussarjan tai sairastaneet kyseisen taudin. Parempi olla mieluummin varovainen ja odottaa, kunnes koittaa turvallisemmat ajat, pandemia on väistymässä, toivottavasti…

Jumissa vai vapaudessa, kotioloissa turvassa

Koronan vuoksi vanhukset eristäytyivät koteihinsa tai palvelutalojen asuntoihinsa. Koti oli monelle muullekin ihmiselle se turvapaikka, jossa sai olla virukselta turvassa. Monet ihmiset kuitenkin joutuivat käymään töissä ja asioillaan, viruksesta huolimatta. Heillä ei ollut mahdollisuutta jäädä kotiin, vaikka olisivat niin halunneetkin.

Me muut ihmiset, siis me, jotka saimme tai jouduimme olemaan kuukausikaupalla kotona, eristyksissä, jumissa tai lähestulkoon ”vankina”, poissa ja etäällä muista, saimme aikaa ja mahdollisuutta kaikkeen muuhun toimintaan.

Meillä oli mahdollisuus ja aikaa pohdiskella elämän tarkoitusta, tehdä jotain itselleen tärkeää, jota ei ollut aiemmin tehnyt, tutustua itseensä ja läheisiinsä, hoitaa asioita, katsella ja kuunnella luontoa, sen monimuotoisuutta sekä kauneutta.

Nämä viime vuodet ovat olleet kokemuksina ja ajatuksina mustia möykkyjä, kummallisia aikoja, peikkoja, jotka veivät elämästämme lähes kaksi vuotta!

Rokotteet tulivat avuksi, taudista emme pääse eroon

Olen itse ottanut molemmat annokset rokotteita, mutta saattaa olla, että joudun ottamaan vielä kolmannen annoksen sitä, koska kuulun sairauteni takia riskiryhmään. Toivon, etten joudu ottamaan, sillä olin aika skeptinen ottamaan sitä ensimmäistäkään annosta. Kaikenlaista juttua, spekulaatiota oli liikkeellä juuri Covid-19-rokotteista, joten luin tarkkaan kaikki mahdolliset artikkelit, joista omasta mielestäni sai luotettavaa ja ajankohtaista tietoa.

Näyttää kuitenkin rokotteista huolimatta siltä, ettemme pääse Covid-19-taudista vielä pitkään aikaan, vaan se jää kiertämään maailmassa influenssan tavoin. Suurin pointti viruksen torjunnassa on ollut kuitenkin terveydenhuollon kantokyvyn turvaaminen ja mahdollisimman monen ihmishengen säästäminen. Terveys on meille kaikille tärkeä asia ja meistä jokainen haluaa itselleen sekä läheisilleen mahdollisimman ihmisarvoisen elämän.

Suomi lähtee tästä toivon mukaan uuteen nousuun, kunhan ihmiset malttavat vielä hetken odottaa rokotuskattavuuden suurentumista ja välttävät turhaa hötkymistä, kaikkien tapahtumien ennenaikaista avaamista. Virus on kenties meitä ovelampi, se voi yllättää ja lähteä uudestaan jylläämään!

2021

________________________________________________________

6.9.2021

Aloitin elokuun lopulla Lounais-Suomen Marttojen Turun toimistolla kuntouttavan työtoiminnan. Uutta ja jännittävää, minulle, kenties palkkatyön löytäminen jossain vaiheessa, pitkästä aikaa. Tiedä häntä, saanko vai en, mutta ainakin on nyt jotakin järkevää tekemistä.

Kuntouttavan työtoiminnan tarkoituksena onkin palauttaa ihminen takaisin työelämään omista rajoitteista tai puutteista huolimatta. Minun kohdallani ne rajoitteet ovat terveydelliset, ja koska en kykene täyspainoisesti osallistumaan työelämään, niin kuntouttavan avulla voin sinne päästä, ainakin edes osittain.

Ensimmäisenä päivänä tutustuin Marttojen toimistolla oleviin ihmisiin, joista kaksi henkilöä tuli paremmin tutuiksi, Thua ja Johanna. Koordinaattori Thua Aalto opasti minua käytännön asioissa ja kertoi tulevista Lounais-Suomen Marttojen hankkeista. Johanna puolestaan taas kertoi minun lähitulevaisuuteen liittyvistä asioista. Hän on ollut minulla sellaisena Palvelumanagerina jo jonkun aikaa.  Koronatilanteesta johtuen olemme olleet yhteydessä vain puhelimitse, mutta eilen näimme kasvotusten ensimmäistä kertaa. Kts. linkki: https://www.martat.fi/lounais-suomi/palvelumanageri/

Eilisen päivän jälkeen ajatukseni olivat hieman sekavat, mutta uskon, että kun aikaa kuluu, niin muutaman viikon kuluttua ne ovat jo paljon selkeämmät. Näin alkuvaiheessa kuntouttavaa työtoimintaa on kolmen kuukauden jakson verran ja vain kaksi kertaa viikossa, 8 tuntia/vko. Aloitus on siis matalalla kynnyksellä.

Työtehtävät tulevat olemaan omien resurssien ja voimavarojen kartoittamista, niitä töitä, joita tuntee pystyvänsä tekemään, ei siis ylivoimaisen vaikeita tai hankalia tehtäviä. Tehtävät määritellään jaksamiseni, osaamiseni, työkokemukseni, koulutukseni, arvojeni tai terveyteni, ym. asioiden mukaan, siis niiden resurssien mukaan, jotka minulla on tämän kolmen kuukauden pätkän aikana.

Katse eteenpäin tai ylöspäin – lempeällä mielellä

Sanotaan, että pitää olla armollinen itselleen, ei saa vaatia liikoja eikä odottaa turhia. Haaveita ei kukaan voi keneltäkään ottaa pois. Vaikka realisti pitää elämässä ollakin, kuitenkin joitakin tavoitteita kohti pitää kurotella.

Välillä olen kuin tuo kuvassa oleva kasvi, yltiötoiveikas, tai kuin maansa myynyt, pessimisti. Pettymyksiä ihminen joutuu kohtaamaan monta kertaa elämässään, varsinkin, kun on jo elänyt näinkin kauan. On ollut tietenkin myös hyviä aikoja ja hetkiä, kiitollisena niistä päivistä ja ajoista.

No, jos on ollut vaikeaa saada työtä ja ollut pitkään työttömänä työnhakijana kuka mistäkin syystä, niin kuntouttava työtoiminta on yksi mahdollisuus löytää jonkinlainen suunta tai tarkoitus elämälleen. Näin ainakin minä ajattelen ja siksi aloitin kuntouttavassa työssä, omien rajoitteideni puitteissa…

Suunta hukassa – löydän sen vielä

Työnhaku on vaikeaa ja suunta voi olla hukassa monta kertaa, mutta ilman apua se ei välttämättä onnistu. Siksi minäkin hain tähän toimintaan, koska yksin en pärjää, eikä tarvitsekaan. Tänä päivänä työelämä on vaativaa, monesti siinä on jopa epäinhimillisiä odotuksia työnhakijan ominaisuuksista, kyvyistä ja taidoista.

Elämä ei ole niin mustavalkoista, siinä on myös monia eri värisävyjä, tummia, vaaleita, harmaita, värikkäitä tai läpinäkyviä. Joten jos vaikka suunta tai koko elämä on hukassa, se löytyy kyllä, aikanaan…

Elämässä on myös valoisia päiviä

Suunnan ja uuden työn tai tarkoituksen löytäminen voi kestää oman aikansa, viikkoja, kuukausia tai jopa vuosia, mutta pääasia on kuitenkin, että se löytyy…Ja kyllähän se löytyy, kun vain tarpeeksi uskoo itseensä ja omiin kykyihinsä sekä taitoihinsa.

Ja lopuksi haluan sanoa, että vaikka elämä tuntuu potkivan päähän jatkuvalla syötöllä, niin aina on myös niitä valoisia päiviä. Nytkin näyttää taas aurinko paistavan, vaikka koko päivän on satanut kaatamalla.

________________________________________________________

5.7.2021

Mitä onkaan luvassa ensi syksynä – takuuvarmojen keltaisten lehtien ja muuttolintujen lähdön lisäksi? Mitä Arkiunelmia kylissä ja kortteleissa –hankkeelle kuuluu?

Siirryin hankkeen projektipäälliköksi tämän vuoden 2021 alussa. Kuten aina uudessa työssä, jonkin aikaa meni siinä, että tunsin pääseväni kärryille: sekä siitä mitä kolme vuotta kestävässä hankkeessa oli tehty viime vuonna, mitä olisi tarkoitus tehdä tänä vuonna ja vielä ensi vuonnakin. Korona oli värittänyt koko aloitusvuotta vahvasti, ja nyt toiveena oli, että uusi, kuluva vuosi olisi helpompi.

Onneksi on toimiva työyhteisö ja työkaverit, jotka (etänäkin) auttavat kärryjen takalaidassa roikkuvaa! Jokainen päivä tuo mukanaan uutta ja ihmeellistä – ja mikäs sen parempaa tällaiselle oppimista janoavalle tyypille. On ollut opeteltava budjetointia ja raportointia, järjestettävä tapahtumia ja verkostotapaamisia etänä, tehtävä myös asiakastyötä, digiloikkailtava ja oltava koko ajan skarppina sen suhteen, että missä koronan kanssa kulloinkin mennään. Nyt hanke on kutakuinkin puolivälissä. Vähitellen on aika entistä tiiviimmin miettiä, miten hankkeessa kehitellyt hyvät jutut voivat jäädä elämään hankkeen jälkeenkin.

Ensi syksyksi on luvassa monenlaista hyödyllistä ja mukavaa. Aiomme mennä metsään eli järjestää sieniretkiä eri alueilla. Raision Petäsmäen asukastuvasta on yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa pyyhitty pölyt ja saatu se avattua, kuten Maarian kylätalo viime vuonna, joten sielläkin päästään aloittamaan ryhmätoimintaa. Jalkaudumme myös muun muassa Kiskoon jo kesällä. Ja vaikka korona-tilanne onkin jo helpompi, jatkamme myös hyvinvointia lisääviä etäryhmiä Zoomissa. Kahden kesken keskusteluja voimme käydä sekä kasvotusten että etänä, aina tarpeen ja tilanteen mukaan.

Nuoret ovat lähellä sydäntämme ja aiomme jatkaa heinäkuun kesäryhmän innoittamana nuorten ryhmää Turussa, pääpaino Halisten alueella. Nuorten kanssa on kiva puuhata: voi tehdä smoothieita, käydä kävelyllä jokirannassa samalla sen historiasta kertoen ja jutellen, tai voi keskustella puistonpenkillä nuoria askarruttavista aiheista, kuten itsetuntemuksesta, iloa tuovasta liikunnasta, ilmastoystävällisestä ruuasta tai helpoista siivousvinkeistä. Nuoret usein aivan pursuavat hyviä ideoita – ja innostushan tarttuu tehokkaasti käsideseistä ja maskeistakin huolimatta!

Martoilla on kivaa, paitsi harrastaa ja osallistua erilaisiin ryhmiin, niin myös olla töissä. Kun kahdeksas on vuosi menossa, mieli on avoin ja tyytyväinen, takapuoli taas tukevasti kärryjen penkillä. Martat ovat kaikkia varten, ja me kaikki olemme osa isompaa kokonaisuutta. Kuten tämän vuoden motto kuuluu: hyvästä arjesta parempi maailma.

Thua Aalto, projektipäällikkö

 

________________________________________________________

16.3.2021

Mitä ihmettä, harkassa martoilla?!

Olen ollut nyt noin puolitoista kuukautta harjoittelussa Lounais-Suomen Marttojen Arkiunelmia kylissä ja kortteleissa -hankkeessa, ja aijjai kun tämä aika on ollut mielenkiintoista!

Itse olen Armi-Tuulia eli AT, ensimmäisen vuosikurssin sosionomiopiskelija Tampereen ammattikorkeakoulusta. Lähtökohtaisesti Turku fyysisenä harjoittelupaikkakuntana Tampereen sijaan saattoi olla vähän hassu valinta, mutta itselle se tuntui todella luontevalta. Näin korona-aikana ei hirveämmin liikuta ympäri Suomea ja tutustuta uusiin kaupunkeihin ilman syytä, ja majapaikkakin täältä löytyi luontevasti.

Ohjaava opettajani Tampereelta oli alusta asti aivan äimistyneenä siitä, että millaista toimintaa Lounais-Suomen Martoilla onkaan. Kun kaikki toiminta ei olekaan sitä ”perinteistä marttailua”, kuten ruoanlaittoa ja siivoamista. Työllisyyspalvelut ovat Lounais-Suomen Martoilla vieläpä todella laajat; on hankkeita, palvelumanagereita, kuntouttavaa työtoimintaa, iltapäiväkerhoja, Arkiapua. Itse olen kuitenkin ollut seurailemassa Arkiunelmien menoa suurimman ajan harjoittelustani, vaikka paljon ja laaja-alaisesti kaikkea martoilla onkin.

Arkiunelmissa olen päässyt hyödyntämään ja kehittämään osaamistani laaja-alaisesti. Alusta asti ohjaajien, Thuan ja Anne-Lyn, kanssa yritettiin keksiä minulle sellaisia tehtäviä, joista itse pitäisin ja joissa pääsisin käyttämään omia vahvuuksiani. Omaksi projektikseni valikoitui etäpeliryhmä, jossa on tarkoituksena pelata erilaisia sosiaalisia pelejä etänä, kuten Aliasta tai mafiosoa. Tämän ryhmän vetäminen on itselle ollut sillä tavalla avartavaa, että olen oppinut sekä organisointitaidoista, markkinoinnista, että itse ryhmänvedosta uusia asioita. Haasteena alussa oli löytää pelaajia ryhmään, mutta harjoittelun lopulla ja parilla viimeisellä ryhmäkerralla porukkaan tuli kuin tulikin lisää uusia tyyppejä. Muita tehtäviä peliryhmän ohessa on ollut mm. lähi- ja etäryhmissä oleminen, palavereihin osallistuminen ja välillä niiden dokumentointi, mainosten tekeminen ja sellainen yleinen oleminen, seurailu ja ideointi.

Olen oppinut ihan hirveästi harjoitteluni aikana, alkaen yleishyödyllisistä taidoista aina niihin sosionomin ammatillisiin taitoihin. Erityisesti Canva ja Zoom ovat tulleet tutuiksi, vaikka aiemminkin olen vastaavanlaisia palveluja käyttänyt. Ammatillisesta näkökulmasta taas olen saanut aika hyvän kuvan esimerkiksi siitä, miten erilaisia asiakasryhmiä tulisi kohdata, miten hanketyö toimii, ja miten erilaisia työpaikkoja sosionomeillekin on auki.

Marttojen Arkiunelmia -hanke on ollut jotenkin oikein ihanan kiva ja huomioonottava ympäristö tehdä ensimmäinen harjoittelu, ja suosittelen tätä lämmöllä myös muille innokkaille opiskelijoille!

AT Taivainen, sosionomiopiskelija

________________________________________________________

15.6.2020

Uusia avaimia kohtaamiseen

Kevät yllätti meidät kaikki ja pisti suunnitelmat uusiksi kentällä. Meillä oli tarkoitus aloittaa toimintaa yhteisöllisten brunssien kautta kaikilla hankkeen alueilla Raisiossa, Salossa ja Turussa ja tämän kautta polkaista käyntiin ryhmätoiminta toukokuussa. Jouduimme kuitenkin ikäväksemme perumaan kaiken suunnitellun, sillä kohtaaminen ei ollut enää mahdollista kasvokkain. Koska vielä maaliskuussa koronan takia tilanne näytti hyvin epävarmalta, oli pakko pohtia vaihtoehtoja alkavien ryhmätoimintojen tilalle.

Tuumasta toimeen

Tutustuimme paljon erilaisiin vaihtoehtoihin ja löysimme Salosta yrittäjä Katariina Sampisen. Katariinan yritys Yhdessä ovesta ulos tarjoaa etälenkkejä hyvinvoinnista kiinnostuneille. Otimme yhteyttä Katariinaan ja hän tarjosi oman osaamisensa ja ideansa käyttöön projektillemme. Lähdimme kehittämään etälenkkiajatusta järjestöpohjalle ja jo huhtikuussa aloitimme ensimmäiset etälenkkiryhmät. Teimme lenkillä rentoutumisharjoituksia, puhuimme aivo- ja muistiterveydestä, unesta, stressistä mutta myös Marttojen tavoin arkirytmistä, välipaloista, hortoilusta ja arjen sujuvuudesta.

Yhteistyössä on voimaa 

Kukaan meistä ei pärjää maailmassa yksin. Saimme paljon tukea ja apua muista järjestöistä ja verkostoiduimme paljon erilaisten toimijoiden kanssa. Haluamme vielä lämpimästi kiittää yhteistyökumppaneitamme Turun Kaupunkilähetyksen työntekijöitä Sari ja Anne-Mari sekä Raision Valo-valmennuskoordinaattori Janiikka, joiden kanssa oli mahdollisuus testata aiheiden toimivuutta eri kohderyhmille. Haluamme kiittää myös lenkeille osallistujia, jotka auttoivat meitä kehittämään etälenkkiajatusta vieläkin toimivammaksi.

Opimme näiden testiryhmien kautta, että tutuiksi pystyy tulemaan ilman että on koskaan nähnyt ihmistä, sekä puhelimen kautta pystyttiin ryhmäytymään ja olemaan vuorovaikutuksessa. Kantapään kautta opimme myös sen, että ryhmään mahtui ohjaajan lisäksi vain viisi ihmistä samaan aikaan linjoille.Vaikka tilanne oli keväällä hankala, oli upea huomata, miten saimme mukaan ihmisiä alkuvaikeuksista huolimatta. Se lämmitti todella mieltä!

Olen odottanut päivää, koska puhelin soi

Palautetta osallistujilta saimme runsaasti. Monet osallistujista kertoi, että olivat odottaneet päivää, jolloin puhelin soi. Lenkillä pystyttiin vaihtamaan ajatuksia ja saatiin kuunnella muiden henkilöiden ajatuksia. Usea osallistuja kertoi, että oli varannut tämän hetken vain itselleen ja omaan hyvinvointiin ja pystyi unohtamaan omat arjen murheensa. Mukavaa oli se, että lenkillä sai valita, haluaako puhua, vai ei. Lenkille sai osallistua vain pelkästään kuuntelemallakin. Osallistujat kokivat sisällöt toimiviksi ja monet kertoivatkin saaneensa paljon uusia juttuja omaan arkeensa, joiden avulla parannettiin myös läheisten arkea. Osa kertoi lievittäneensä lenkkien aikana omaa yksinäisyyttään. Aika tuntui kuluvan kuin siivillä ja varsinkin nuoret sanoivat, että etälenkki lisää tietynlaista hyvää sosiaalista painetta mennä liikkumaan ja olla kanssakäymisissä ihmisten kanssa ihan erilaisella tavalla.

Mitä tulevaisuudessa? 

Kevään mittaan tehty järjestökentällä digiloikka. Matkan aikana selvisi, että tämä tapa kohdata ihmisiä olikin aika toimiva. Tavoitteemme on kuitenkin kohdata ihmisiä kasvokkain niin ryhmissä, kuin teemapäivinäkin. Elokuussa ryhmien alkaessa voimme pohtia yhdessä osallistujien kanssa, miten etälenkit voitaisiin yhdistää ryhmätoimintaan?

Nyt ihanin arkiunelmin kohti kesää ja juhannusta! Toivottavasti nähdään elokuussa, tai kuullaan etälenkillä!

Anne-Ly Palosaari ja Sari Pesonen, hankkeen työntekijät