Työn tuloksia ja vaikutuksia

Vuonna 2020 järjestimme yhteensä 214 kurssia, luentoa ja kotikäyntiä ympäri Suomen ja tavoitimme lähes 1500 uutta osallistujaa. Palautteiden mukaan osallistujien arjen taidot vahvistuivat, moni koki onnistumisen iloa ja luottamus omaan osaamiseen sai kasvaa. Yhdessä tekeminen ja vertaistuki oli tärkeää samassa elämäntilanteessa oleville osallistujillemme.

Aivan ihana kurssi! Osaava opettaja ja ihania vinkkejä arkiruokailuun. Onneksi osallistuin. Aivan mahtavaa, että tällaista kurssia järjestetään.

Vuonna 2020 tuotimme uuden ruoka-aineiston lapsiperheille. Ruokaa koko perheelle -aineistoa voi selata täällä.
Tavoitimme myös digikanavia pitkin paljon pikkulapsiperheitä. martat.fi/lapsiperheet -teemasivut kokoavat kaikki Marttojen lapsiperheille suunnatut sisällöt yhdelle sivulle. Jaoimme arjen vinkkejä myös Martat vinkkaa -Facebook-kanavalla ja toteutimme mm. kaksi uutta verkkoluentoa:


Lapsiperheiden arjen tukeminen -toiminnalla on ollut kohdennetun toiminnan rahoitus vuodesta 2017.

  • Vuonna 2017 järjestimme yhteensä 205 kurssia, luentoa ja kotikäyntiä ja tavoitimme yli 1400 osallistujaa.
  • Vuonna 2018 toimintaa järjestettiin 219 kpl ja tavoitimme lähes 1900 uutta osallistujaa.
  • Vuonna 2019 toteutimme yhteensä 209 kurssia, luentoa ja kotikäyntiä niin kasvokkain kuin etäyhteyksiä hyödyntäen. Tavoitimme yli 1900 uutta osallistujaa.

Lapsiperheiden arkea on tuettu hankerahoituksella vuodesta 2012, alla voit lukea lisää tekemästämme työstä.

Lue Martat-lehden (4/2016) juttu vauvanruokakurssista. Kurssi järjestettiin Pohjois-Savon Marttojen kanssa Iisalmen Perheentalolla.

Tutustu Marttojen tekemiin neuvonnallisiin kotikäynteihin. Martat-lehden (1/2016) jutussa kerrotaan Etelä-Karjalan Marttojen ja Imatran hyvinvointineuvolan kanssa yhteistyössä tehtävistä kotikäynneistä.


Lapsiperheiden arjen tukeminen -hanke 2015–2016

Hankkeen jatkokaudella jatkettiin työtä pikkulapsiperheiden arjen tukemiseksi. Toimintaa myös juurrutettiin osaksi perhekeskusten ja neuvoloiden toimintaa. Neuvontaa antoivat marttapiirien koulutetut kotitalousasiantuntijat. Ruotsinkielisillä alueilla toteutuksesta vastasi Marthaförbundet. Yhteensä vuosina 2015–2016 järjestettiin lähes 500 vauvanruokakurssia, luentoa ja kotikäyntiä. Toimintaan osallistui yli 5000 henkilöä.

Osallistujia v. 2015–2016

  • Vauvanruokakursseilla 3800 henkilöä
  • Luennoilla lähes 900 henkilöä
  • Kotikäynneillä yli 350 henkilöä

Lapsiperheiden arjen tukeminen -hanke 2012–2014

Hankkeen ensimmäisellä kaudella 2012–2014 tuettiin pikkulapsiperheiden arkea järjestämällä eri puolilla Suomea kotitalouskursseja ja -luentoja vanhemmille ja lapsille sekä kotikäyntejä perheisiin. Lisäksi hankkeessa järjestettiin alakouluikäisille Pikkukokki-kursseja.

Osallistujia v. 2012–2014

  • Vauvanruokakursseilla yli 2 500 henkilöä
  • Luennoilla yli 1 500 henkilöä
  • Kotikäynneillä 1 200 aikuista ja lasta
  • Pikkukokkeja 3 300 lasta

 

Lapsiperheiden arjen tukeminen -toimintaa tukee Sosiaali- ja terveysministeriö (STM) Veikkauksen tuotoilla.