Asta Kuosmanen

Asta Helena Kuosmanen (o.s. Nikkinen; s. 1.1.1953 Rovaniemi) toimi Marttaliiton palveluksessa yli neljän vuosikymmenen ajan aina vuoteen 2019 saakka. Hän teki määrätietoisesti työtä Marttajärjestön puutarha- ympäristö- ja kotitalousneuvonnan kehittäjänä ja suomalaisen puutarhaosaamisen monipuolistajana. Pitkän työuransa aikana hän otti vastuuta myös Marttaliiton operatiivisesta johtamisesta toimien määräaikaisena toiminnanjohtajana, varatoiminnanjohtajana ja johtoryhmän jäsenenä. Kuosmasen erityisiä osaamisalueita olivat kestävä kehitys, kotipuutarha ja marttaperinne.

Lapsuus ja nuoruus

Kuosmanen syntyi perheensä esikoisena Rovaniemellä vuodenvaihteessa 1953. Hänen isänsä Tauno Nikkinen oli kotoisin Karjalankannaksen Muolaasta ja työskenteli Rovaniemellä Tie- ja vesirakennushallituksen palveluksessa. Pohjois-Savon Maaningassa syntynyt äiti Sirkka Savolainen oli ammatiltaan puutarhuri ja piti Rovaniemellä Nikkisen puutarhaa.

Kuosmanen oli lapsesta saakka kiinnostunut luonnosta ja Rantavitikan yhteiskoulussa opiskellessaan hän sai lisää innostusta koulun omasta luontokerhosta. Kuosmanen mm. innostui kasvattamaan ja risteyttämään banaanikärpäsiä ensin omassa huoneessaan ja myöhemmin perheen kasvihuoneessa. Rovaniemeltä Kuosmanen siirtyi ensin opiskelemaan puutarhuriksi Kempeleen puutarhaoppilaitokseen ja sieltä edelleen Helsingin yliopistoon. Gradunsa Kuosmanen teki sipulin pahkamädästä.

Marttaura

Marttauransa Kuosmanen aloitti toukokuussa 1979, jolloin hänestä tuli ensin Marttaliiton erikoiskonsulentti ja myöhemmin osastopäällikkö. Kuosmanen kehitti Marttajärjestön ympäristö- ja puutarhaneuvontaa suunnittelemalla neuvonnan sisältöjä, ohjaamalla ja kouluttamalla piirien asiantuntijoita ja vapaaehtoistoimijoita sekä tuottamalla runsaasti neuvontamateriaalia. Työuransa aikana Kuosmanen kirjoitti useita kirjoja, lähes 300 artikkelia Emäntälehteen ja Martat-lehteen ja tuotti valtavat määrät neuvonta-aineistoa Marttojen verkkosivuille.

Kuosmanen piti myös satoja asiantuntijaluentoja ja edusti Marttoja useissa luottamustoimissa, toimien mm. Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskus Oy:n hallituksen jäsenenä. Kuosmasen pitkäaikainen yhteistyö eri kansalaisjärjestöjen sekä ympäristö- ja puutarha-alan toimijoiden kanssa vahvisti Marttajärjestön yhteiskunnallista vaikuttavuutta, lisäsi järjestön jäsenten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia ja toi uusia näkökulmia ja sisältöjä kotitalousneuvontaan.

Kuosmanen työskenteli kahteen otteeseen Marttaliiton väliaikaisena toiminnanjohtaja. Ensin vuonna 2006 ennen Merja Meraston ja toisen kerran vuonna 2009 ennen Marianne Heikkilän valintaa Marttaliiton toiminnanjohtajaksi. Varatoiminnanjohtajana Kuosmanen oli vuodesta 2010 vuoteen 2017 asti, jolloin hänestä tuli liiton johtava asiantuntija.

Työyhteisön jäsenenä Kuosmanen oli erittäin pidetty ja luotettu. Hänet tunnettiin rauhallisesta olemuksesta sekä siitä, että hänen työhuoneessaan oli lähes aina työtovereiden iloksi tuotuja tuoreita kukkia.

Ennakkoluuloton usko ihmisen voimavaroihin ja haluun kehittyä sekä tiedollisesti että taidollisesti pitää järjestömme toiminnan tässä ajassa, usein jopa puoli askelta ajasta edellä.

Tunnustuksia

Kuosmasen teoksia

  • Pihasta pöytään. Kotipuutarhan hyötyviljely. Helsinki, 1994.
  • Murskusta korvasieneksi: sienineuvonta Emäntälehdessä 1900-luvulla. Helsinki, 2002
  • Tuottava maa. Helsinki, 2006.
  • Iloa huonekasveista. Helsinki, 2006.

Mukana työryhmässä:

  • Martan kesäkirja. Helsinki, 2008.
  • Martan joulukirja. Helsinki, 2015.