Puhelimeen soittava tai nettikaupassa lymyilevä huijari voi osua kenen tahansa kohdalle. Huijareiden metkuihin voi kuitenkin varautua yhdessä. Huijari-illan järjestämällä voitte vähentää huijatuksi tulemisen riskiä omalla kohdallanne ja pohtia, miten voitte olla tukena huijauksen uhreille.

Vuoden 2021 ajan marttailtaan on mahdollista saada Kuluttajaliiton Huijausinfon ilmainen kouluttaja digihuijauksista. Tilaa Huijausinfon luento täältä.

Marttaillan aikana opetellaan tunnistamaan nettikauppahuijauksia, huijausviestejä ja puhelinhuijauksia. Samalla kerrataan, mistä saa apua jos epäilee joutuneensa huijarin uhriksi. Voitte tehdä kaikki huijari-illan sisällöt yhdellä kerralla, tai valita tehtävistä mieluisimmat.

Marttaillan kulku

Voitte järjestää samansisältöisen illan joko livenä tai etänä esimerkiksi Zoomissa tai Google Meetissä.

Luento ja keskustelu

  • Aloittakaa ilta Huijausinfon luennolla. Valitkaa toinen näistä vaihtoehdoista:
  • Keskustelkaa luennon pohjalta (ja hieman sen vierestäkin)! Kysymyksiä keskustelun avuksi:
    • Minkälaisessa tilanteessa on riski tulla huijatuksi? Mitä muita riskejä on, kuin nettihuijaukset?
    • Mistä huijauksen voi tunnistaa esimerkiksi netissä tai puhelinmyynnissä?
    • Miten huijareilta voi suojautua? Miten esimerkiksi puhelinmyyntikielto tehdään?
    • Miten toimia, jos huomaat tulleensa huijatuksi?
    • Miten muut suhtautuvat huijauksen uhreihin esimerkiksi sosiaalisissa mediassa? Mitä mieltä itse olet, onko suhtautuminen asiallista?
    • Miten voit auttaa niitä, jotka ovat tulleet huijatuiksi?

Ei kiitos, en ole kiinnostunut -roolipeli

Heittäytykää itse yllättävään myyntitilanteeseen Ei kiitos, en ole kiinnostunut –roolipelin aikana. Pystyttekö pysymään tiukkoina houkuttelevien myyntipuheiden paineessa?

  • Jakakaa ryhmä kahteen
  • Antakaa kummallekin ryhmälle esim. 10 minuuttia valmistautumisaikaa.
  • Toinen ryhmä keksii toinen toistaan houkuttelevampia tarjouksia ja lyhyitä myyntipuheita
  • Toinen ryhmä opettelee sanomaan jämäkästi ”ei kiitos, en ole kiinnostunut”. Voitte myös keksiä eri versioita!
  • Kohdatkaa toisenne pareittain, yksi pari kerrallaan, jolloin toinen esittää tarjouksensa ja toinen kieltäytyy kohteliaasti.
  • Ottakaa halutessanne yhdestä tai useammasta roolipelistä video ja jakakaa se yhdistyksen some-kanavilla. Esimerkiksi Instagramiin ja Facebookiin voi tehdä videoita, jotka katoavat vuorokauden kuluttua. Käyttäkää esimerkiksi aihetunnisteita #Martat #Huijausinfo #Marttaliitto #KKV #EiKiitosEnOleKiinnostunut.
  • Päättäkää roolipeli antamalla kaikille raikuvat aplodit!

Illan päätös

Käykää illan lopuksi reflektiokierros. Mitä illasta jäi mieleen? Voitte käydä kierroksen läpi keskustellen tai keräämällä ajatukset yhteen post-it -lapuille, valkotaulusovellukseen tai käyttämänne etäyhteysalustan (Teams, Zoom, tms.) chattiin.

Markkinointiteksti yhdistyksen käyttöön

Puhelimeen soittava tai nettikaupassa lymyilevä huijari voi osua kenen tahansa kohdalle. Huijareiden metkuihin voi kuitenkin varautua yhdessä. Huijari-iltaan osallistumalla voit vähentää huijatuksi tulemisen riskiä omalla kohdallasi. Illan aikana pohdimme yhdessä, miten voimme olla tukena huijauksen uhreille. 

Marttaillan aikana opetellaan tunnistamaan nettikauppahuijauksia, huijausviestejä ja puhelinhuijauksia. Samalla kerrataan, mistä saa apua, jos sinä tai läheisesi joudutte huijarin uhriksi. 

Markkinointikuvat yhdistyksen käyttöön

Huijari-ilta puhelinmyynti

Huijari-ilta tietokone