Vuonna 2022 marttojen käsityötoiminnassa innostutaan ryijyistä! Ryijy on monelle perinteinen seinälle ripustettava vaate, mutta se voi olla paljon muutakin. 

Vuoden aikana järjestetään ryijynäyttelyitä ja nostetaan esiin perinteistä ryijyntekotaitoa samalla, kun laajennetaan mielikuvaa, mihin kaikkeen mahtavaan ryijy taipuukaan. Miltä kuulostaisi miniryijy, ryijyponnari tai -korvakorut, luonnonmateriaaliryijy, tupsuryijy, ryijytuoli tai yhteisryijy, johon jokainen saa käydä solmimassa oman solmunsa tai liittää palansa? Erilaiset ryijypajat sopivat hyvin ohjelmaksi tapahtumiin ja vain mielikuvitus on rajana, mitä kaikkea ryijysolmuilla voi toteuttaa.

Ryijyyn saa upotettua kaikki ylijäämälangat riippumatta niiden vahvuudesta tai tekstuurista. Kaikkein hauskin ryijy syntyykin langoista, jotka ovat keskenään aivan erilaisia. Monimuotoisista tekstuureista, materiaaleista ja väreistä syntyy mielenkiintoinen ja eläväinen pinta. Ryijyihin voi käyttää kaikki pienetkin jämälankakerät, joten hävikkiä ei synny. Ryijyn pohjana voi hyödyntää jo valmiiksi kotoa löytyviä asioita – aina hiuslenkeistä juuttikankaaseen ja jarrumattoon. Näin ryijyjen teko on myös ympäristöystävällistä. 

Ryijyjä marttaillassa

Tänä vuonna ryijyjen tekemisessä kannustetaan luovuuteen ja uusiin ideoihin. Mihin kaikkeen ryijytekniikkaa voisi hyödyntää?  

Käytetään mahdollisuuksien mukaan kierrätysmateriaaleja. Valmiiden ohjeiden sijaan lähdetään liikkeelle siitä, millaisia materiaaleja on käytössä ja mietitään, mitä uutta niistä voisi keksiä.  

Ryijyideoita: 

  • miniryijy
  • tupsuryijy 
  • Martat-lehden 1/2022 ryijyohje
  • ryijykortit – korttiin voi kirjoittaa esimerkiksi kutsun mukaan marttatoimintaan 
  • ryijyponnarit 
  • ryijykorvakorut
  • ryijytyynyt
  • ryijyjakkara 
  • jämälankaryijy 
  • luonnonmateriaaleista tehty ryijy 
  • yhteisryijy esim. yhdistyksen kokoontumistiloihin 

Lisää linkkejä ohjeisiin tulossa!

Kudontakehyksen käyttöönotto -ohje, Tarja Mustakallio