Punaisella värillä on monia merkityksiä.

Punainen

  • herättää huomiota ja suuria tunteita,
  • varoittaa vaarasta ja
  • lämmittää.

Punaista on ilon väri, mutta voi myös tehdä levottomaksi. Millaiselta mahtaa tuntua silloin, kun ”näkee punaista”? Punainen voi varoittaa eläimen myrkyllisyydestä. Hyönteiset huomaavat paremmin violettiin vivahtavan punaisen. Punaiset luonnonmarjat houkuttelevat kyllä lintuja, myös eksoottisia kolibreja.

Pihlaja pyhä puu

Muinaisessa Egyptissä punainen oli pahuuden ja kuoleman väri: Kauempana idässä se kuvastaa onnea ja iloa. Kiinassa ja Intiassa perinteinen morsian pukeutui punaiseen. Entisaikaan sairauksilta suojauduttiin punaisin amuletein. Punaisella villalla hoidettiin kipuja. Sota-aseet ja metsästysvälineet värjättiin punaisiksi ennen retkeä. Saaliseläinten verellä uskottiin olevan jumalallisia voimia. Punaisten kasvien sekä hedelmien kasvattaminen oli tärkeää. Meilläkin pihlaja punaisine marjoineen oli pyhä puu. Muinaissuomalaiset maalasivat punavärillä järvenrantojen jyrkkiin kallionseinämiin kuvia ja vanhoista haudoista on löydetty punamultaa ilmeisesti vainajia suojaamassa. Kristinuskossa punainen kuvaa tulen ja veren lisäksi Pyhää Henkeä. 

Punaista mattoa pitkin

Punainen ja sininen olivat aikoinaan valtiaiden värejä, sillä kirkkaat väriaineet olivat harvinaisia ja vaikeita valmistaa.Vieläkin on tapana levittää punainen matto asteltavaksi arvovieraiden saapuessa. Kun espanjalaiset löytöretkeilijät 500 vuotta sitten Meksikossa löysivät kokenillikirvan, opittiin valmistamaan kestävää ja voimakasta punaista. Värikiloa varten kerättiin ja kuivattiin kymmeniä tuhansia tyttökirvoja. Värjäykseen punaista on hankittu kirvojen lisäksi muista kasveista kuten mäkikuismasta, purppurakotilosta, jäkälistä ja sienistä. Nykyään kirkkaat värit valmistetaan ilman kasveja tai ötököitä.  Kirvanpunaista saatat maistaa maistaa syötävissä kuten ketsupissa, makkaroissa tai makeisissa. Elintarvikkeiden ainesosaluettelossa merkintä E120 kertoo ”kirvanpunaisen” käytöstä.

Ei värillä väliä, kunhan on punaista

  • Punaisen kerrotaan olevan nimetyistä väreistä ensimmäinen. Joissain kielissä punainen ja väri ovat tarkoittaneet samaa. Puna on ollut myös karvan nimitys, koska se on esimerkiksi ketun ja oravan turkin väri. Vähitellen sana alkoi tarkoittaa punaista väriä.
  • Kun asiat tapahtuvat tällä punaisella minuutilla, ne tapahuvat aivan heti.
  • Jos näkee punaista, menettää malttinsa.
  • Jokin voi olla punainen vaate, jolloin käy samalla tavalla kuin härälle härkätaistelussa, kun toreadori yllyttää härän hyökkäämään kohti punaista viittaa. (Härkä ei taida erottaa värejä, mutta hyökkää liikkuvaa päin.)
  • Kertomuksen punaisella langalla tarkoitetaan jutun pääajatusta.
  • Venäjän kielessä punainen ja kaunis ovat samaa juurta. Moskovalaisen Punaisen torin nimen voisi kääntää myös Kauniiksi toriksi. Englannissa punainen ja kulta tarkoittivat aikoinaan samaa.
  • Kun ei sano sinistä eikä punaista, ei osaa valita puolta tai ei uskalla arvata.
  • Jos kaikki rahat on käytetty, pankkitilin saldo menee punaiselle. Ennen menot merkittiin tilikirjaan punaisella ja tulot mustalla musteella.

Rakkautta ja rajoja

  • Merirosvolippu oli alkujaan punainen.
  • Vanhan testamentin ensimmäisen ihmisen nimi Adam nimi merkitsee punaista ja elävää.
  • Punainen ruusu kuvaa vahvaa rakkautta. Vaakunoissa punaiset ruusut ovat kuvanneet verta, jonka ihminen on valmis uhraamaan uskonsa ja isänmaansa puolesta.
  • Mars on punainen planeetta, koska sen pinta on punaista rautaoksidia.
  • Kartoissa kaupungit, päätiet ja rajat merkitään punaisella.
  • Punainen risti on järjestö, joka auttaa sodissa ja suurissa onnettomuuksissa kärsineitä. Järjestön nimi on Punainen puolikuu islamilaisilla alueilla ja Punainen leijona Iranissa. Punainen risti on myös sairaalan, sairaanhoidon ja kodinlääkekaappien tunnuksena.

Kasvata paprika 

Punansävyjä

  • monet paikat ovat antaneet nimensä punaisen sävyille:
  • berliininpunainen, burgundinpunainen, englanninpuna, intianpunainen, italianpunainen, kongonpunainen, marsinpunainen, niilinpunainen, pariisinpunainen, pompeijinpunainen, turkinpunainen, venetsianpunainen, wieninpunainen …Keksitkö lisää?

Jaa sivu