Tomaatti

Tomaatti (Solanum lycopersicum) on yksi tutuimmista keittiöiden vihanneksista. Perinteisen punaisen tomaatin rinnalle on tullut paljon mielenkiintoisia erikokoisia, erimuotoisia ja -värisiä tomaatteja. Erikoistomaateilla saadaan näyttävyyttä ja mukavaa vaihtelua salaatteihin ja muihin ruokiin.

Käyttö

Tomaatteja voi syödä sellaisenaan, käyttää tuoresalaateissa ja ruoan valmistuksessa sekä ruokien koristeluun. Pieniä tomaatteja voi tarjota sellaisenaan esimerkiksi coctailpaloina tai juustotarjottimella. Tomaatteja voi grillata, hauduttaa tai täyttää. Tomaatit sopivat pitsoihin, pastaruokiin ja paistoksiin ja niistä voi tehdä keittoja, kastikkeita ja mehuja. Viherkypsät, kuultavat vihreät tomaatit sopivat säilöntään.

Erilaiset tomaatit

Miedon makuiset pihvitomaatit ovat halkaisijaltaan noin kymmensenttisiä ja pinnaltaan uurteisia. Hedelmälihassa on useita lokeroita. Häränsydäntomaatit ovat isoja, uurteisia ja sydämenmuotoisia.

Pieniä, pyöreitä, halkaisijaltaan parisenttisiä tomaatteja kutsutaan kirsikkatomaateiksi. Ne ovat maultaan tavallista tomaattia makeampia. Cocktailtomaatit ovat vähän isompia kuin kirsikkatomaatit.

Luumutomaatit  ovat soikeita ja niissä on vähän siemeniä. Pienet päärynätomaatit ovat nimensä mukaan päärynän muotoisia. Helmi- ja miniluumutomaatit ovat soikeita ja makeita, mutta kirsikkatomaattiin verrattuna maku on happoisempi.

Keltaiset ja oranssit tomaatit ovat maultaan punaisia tomaatteja miedompia ja vähemmän happoisia. Kumato-tomaatit ovat tummia, ruskeanpunaisia ja mehukkaita.

Säilytys ja säilöntä

Tomaatin ihanteellinen säilytyslämpötila on +13 astetta. Jos tällaisen säilytyspaikan järjestäminen on mahdotonta, liian lämmin on parempi kuin liian kylmä. Jääkaapissa tomaatti menettää nopeasti makunsa ja kiinteytensä. Tomaatti tuottaa runsaasti etyleeniä, joka nopeuttaa hedelmien kypsymistä, kellastuttaa vihreitä kasviksia ja aiheuttaa makuhaittoja. Tomaattia ei siis kannata säilyttää kurkun, salaattien eikä muiden etyleenille arkojen kasvisten lähellä. Myös kukat kannattaa pitää kaukana tomaateista.

Tomaattia ei kannata pakastaa kokonaisena, mutta soseutettuna pakastaminen sopii tomaatillekin. Pieniä kirsikkatomaatteja voi kuivata kiertoilmauunissa ja säilöä öljyyn. Jos on innostunut hapattamisesta, niin vihreitä vielä hiukan raakoja tomaatteja voi hapattaa.

Tomaatti on terveellistä

Tomaateissa on runsaasti väriä antavia karotenoideja, jotka toimivat A-vitamiinin esiasteina. Punaisissa tomaateissa oleva lykopeeni on elimistössä toimiva antioksidantti. Runsas kasvisten syöminen on yhteydessä pienempään riskiin sairastua erilaisiin syöpiin ja ylläpitää muutenkin terveyttä.