Työhyvinvointia työporukoille -hanke

Pohjois-Karjalan Martat ry ja Pohjois-Karjalan kansanterveyden keskus järjestivät yhdessä ESR-rahoitteisen Työhyvinvointia työporukoille -hankkeen. Hankkeessa kehitettiin uudenlainen toimintamalli ja koulutuskokonaisuus työhyvinvoinnin tukemiseksi. Hankkeen jälkeen Marttayhdistykset ja myös muut yhdistykset voivat hyödyntää hankkeen aikana luotua mallia. Kohderyhmänä ovat Joensuun kaupungin ja Liperin kunnan yli 54-vuotiaat työntekijät.

Hankkeen keskiössä oli elämäntapoihin vaikuttaminen. Keskeisiä teemoja oli ravitsemus, liikunta, uni, stressin hallinta sekä päihteet. Teemoja käsiteltiin toiminnan kautta; esimerkiksi ravitsemusteemaa lähestytään kokkaamalla yhdessä terveelliset eväät töihin. Ryhmän jäsenet kannustivat toisiaan kokeilemaan uusia liikuntalajeja. Lisäksi hankkeen tavoitteena oli lisätä yhteisöllisyyttä työyhteisöissä, mitä hankkeen toiminnallisuus ja ryhmässä toimiminen tukivat. Elokuussa 2015 käynnistynyt hanke kesti vuoden. Hanke päättyi 31.7.2016.

Yhteyshenkilö: Hankekoordinaattori Jarkko Tenhunen, puh. 050 300 6810, jarkko.tenhunen@martat.fi