Aitoon Martat

aitoonmartat@gmail.com Pj. Marja Leena Kärkkäinen

Tietoa toiminnasta

Aitoon Martat ry on perustettu marraskuussa 2009. Yhdistyksen reilusta kuudestakymmenestä jäsenestä suurin osa on Pälkäneen kunnan alueella joko vakituisena tai kesäasukkaana. Jäsenten ikäjakauma on laaja, mikä näkyy erityisesti monipuolisena ja vireänä toimintana.
Järjestämme vuoden aikana erilaisia ruoka- ja leivontakursseja, sekä kädentaitokursseja. Vuosittain teemme retkiä mm. erilaisiin konsertteihin, teatteriin sekä Tampereen Kädentaitomessuille, lisäksi olemme järjestäneet kerran kesässä puutarhateeman ympärille rakentuvan päiväretken. Vuoden huipentumia toiminnassamme ovat  kesän kynnyksellä järjestettävä supersuosittu perennatori sekä Martanpäivän kahvitarjoilu heinäkuun lopulla. Olemme mukana Pälkäneen alueen erilaisissa tapahtumissa, teemme yhteistyötä mm. Pälkäneen seurakunnan, Aitoon VPK:n, Pälkäneen koulujen sekä Aitoo-Kaukkala -kyläyhdistyksen kanssa.
Aitoon Martat on jo vuosien ajan ollut kummeina kenialaistyttö Puritylle. Keräämillämme varoilla on  kustannettu Purityn opiskelu alakoulusta lähtien ylioppilaaksi ja nyt v.2021 hän on valmistumassa ammattiin, terveydenhoitajaksi.
Osallistumme vuosittain myös erilaisiin hyväntekeväisyyskampanjoihin kotimaassa.
Olet lämpimästi tervetullut mukaan toimintaamme riippumatta asuinpaikastasi tai siitä, oletko Marttojen jäsen. Toimintamme on kaikille avointa ja perustuu jäsenistömme toiveisiin sekä kiinnostuksen kohteisiin.