Belgian Martat ry perustettiin Brysselissä 6.2.2008. Olemme itsenäinen yhdistys, joka kuuluu jäsenenä Uudenmaan Marttapiiriin. Yhdistyksessämme oli 1.1.2021 98 jäsentä. Seuraamme toiminnassamme Marttaliiton perustarkoitusta ja vuoden teemoja.

Hyvästä arjesta parempi maailma

Marttojen päämääränä on, että hyvä arki kuuluu kaikille. Marttojen perustehtävänä on edistää kotien ja perheiden toimivaa ja kestävää arkea. Marttojen arvoja ovat yhdessä tekemisen ilo, kestävät valinnat sekä avoimuus. Martat lupaavat tehdä arjen tekoja huomista varten, kohdata ja mahdollistaa kohtaamisia sekä toteuttaa yhdenvertaisuutta.

Yhdistyksemme toimintaa

Yhdistyksemme järjestää marttailtoja ajankohtaisista aiheista sekä erilaisia kursseja mm. ruuanlaittoon, askarteluun ja hyvinvointiin liittyen. Teemme myös retkiä ja vierailemme kiinnostavissa paikoissa. Belgian Martoilla on vilkasta käsityötoimintaa ja kässämartat kokoontuvat kerran pari kuukaudessa syksyllä ja keväällä, sekä arkisin että viikonloppuisin. Järjestämme lisäksi kursseja lapsille ja nuorille ruuanlaitosta sekä käsitöistä. Martat-lehti lähetetään jäsenille kuusi kertaa vuodessa myös tänne Belgiaan.

Tervetuloa mukaan!

Marttatoiminta on ennen kaikkea valtavan hauskaa yhdessäoloa, ideointia ja yhdessä tekemistä. Marttatoiminta tai jäseneksi liittyminen ei kuitenkaan edellytä aktiivista otetta – jokainen voi valita oman toimintansa ja osallistumisensa tason elämäntilanteensa ja käytettävissään olevan ajan puitteissa. Myös Suomen päässä oleville jäsenillemme järjestämme silloin tällöin tapaamisia, kunhan ajat paranevat.

Belgian Marttoja vieraili Suomessa Marttatorilla 2019.