Belgian Martat kuvat 2008
Belgian Martat perustettiin 6.2.2008. Perustavassa kokouksessa oli paikalla 17 tulevaa marttaa, joten kiinnostus marttailuun oli heti alusta suurta.
Kun nyt tekee tätä sivua syksyllä 2020, niin huomaa miten jo ensimmäisenä vuonna toimintamme alkoi muodostua sellaiseksi, jolla on ollut jatkuvuutta kaikki nämä vuodet. Ainoastaan kauppakummitoimintamme ei saanut jatkoa. Kävimme heti huhtikuussa tutustumassa porukalla Colruyt ja Rob -kauppojen valikoimiin. Ajatuksena oli, että tarvittaessa joku martta voisi lähteä uusille tulokkaille kummiksi mukaan esittelemään paikallisia kauppoja ja niiden belgialaisia valikoimia. Emme ehkä silloin osanneet tarpeeksi mainostaa tällaista mahdollisuutta.
Marttailtoihin kokoonnuimme jo ensimmäisenä vuonna kuusi kertaa
Osa marttailloista oli lähinnä tulevan toimintamme suunnittelua, kuten ensimmäisessä illassamme Hannin luona Ixellesissä 6.3. Ilta herätti huomiota myös naapurustossa, niin ihana pullan tuoksu levisi porraskäytävään. Marttahistoriaan tutustuimme katsomalla dokumentin ”Marttojen toimia vuodelta” 1941. Syyskuussa vietimme aamupäivän Taijan luona, jolloin Taija kertoi meille kompostoinnista ja esitteli omaa kompostiaan. Lokakuussa vielä keskustelimme siitä, mitkä elintarvikkeet korvaavat Suomesta tutut tuotteet.
Kursseja järjestimme omin voimin
… ja osallistuimme myös Suomi-Klubin Vaihtoehtokerhon neljän kerran kasvisruokakurssille. Ensimmäinen oma kurssimme oli pullanleivonnan alkeet. Raija Kosonen johdatti meidät leivonnan saloihin EU-lähettilään residenssin keittiössä Kraainemissa toukokuussa. Ryijyn tekoon tutustuimme ensin keväällä suunnitellen ja syksyllä tositoimin. Jäsenemme Mirja Kilpiä antoi pätevää opetusta ja ryhdyimme tekemään sekä tavallisia ryijyjä että paperinaruryijyjä. Taija opetti meille vielä paperikukkien tekoa keväällä ja havukranssien tekoa loppusyksystä. Teimme yhteistyötä Eurooppa-koulu 2 Suomen osaston vanhempien kanssa ja osa kurssien tuotoksista meni myyntiin koulun joulumyyjäisiin. Yhteistyö oli luontevaa, sillä suurin osa meistä martoista vaikutti myös koulun vanhempien yhteisössä.
Ja talkooapuakin annoimme
… Suomi-Klubin laskiaisluistelun hernekeittotarjoilussa ja joulujuhlien puuronkeitossa sekä teimme kahvitarjoilun Heli Laaksosen runoiltaan. Suomi-Klubin ”Tervetuloa Belgiaan” -oppaan päivityksessä autoimme elintarvike- ja kauppaosiossa. Tästä lähti myös idea tehdä omille nettisivuillemme ”Linkkivinkit” marttoja kiinnostaviin kauppoihin. Olimme jo keväällä käyneet tutustumassa Brysselin merimieskirkon tiloihin Belgian merimieskirkon johtajan Antti Weckrothin opastuksella. Tällöin sovimme yhteistyöstä, jolla tarjosimme heidän joulumyyjäisiinsä talkooapua ja vastaavasti saimme vuokrata heidän tilojaan marttatapahtumia varten sopivaan hintaan.
Taidenäyttelyitä ja marttakävelyitä
Kävimme keväällä tutustumassa kahteen taidenäyttelyyn. Mikko Paakkolan näyttely oli Aalstissa ja Tuulan Aallon merimieskirkon tiloissa. Syksyllä alkoivat marttakävelymme. Kävelimme Anja Rajamäen johdolla Rhode-St-Genesin metsissä.