Tietoa meistä
Elimäen Teuroisten Marttayhdistys toimii Kymenlaaksossa Kouvolassa, entisen Elimäen kunnan alueella. Yhdistyksemme täytti tänä vuonna 75 vuotta.
Olemme saaneet jäseniksemme aktiivisia ja ympäristöstään kiinnostuneita ihmisiä. Jäsenemme ovat monitaitoisia ja jaamme osaamistamme mielellään toisillemme. Olemme tänä vuonna oppineet paljon digitalisaatiosta ja verkkossa olevista tapahtumista. Opetamme toisiamme edelleen digitalisaation ongelmissa.
Aktiviteetteihimme kuuluvat mm. käsityöt, ruoka, teatterit ja konsertit sekä matkat lähelle ja välillä vähän kauemmaksikin. Rakas yhteinen ilomme on satunnaiset yhteislauluillat. Tomerat martamme toteuttavat tilauksesta myös kahvituksia erilaisiin tilaisuuksiin.
Yhteistyössä on voimaa! Olemme tehneet useampia vuosia yhteistyötä niin naapurimarttayhdisten kuin muidenkin elimäkeläisten yhdistysten kanssa erilaisilla yleisölle suunnatuilla tapahtumilla. Yhteistoiminta madaltaa raja-aitoja eri yhdistysten välillä ja luo yhteisöllisyyttä. Teemme hyväntekeväisyyttä yhteisesti valittuun kohteeseen vuosittain.
Marttailtoihin kokoonnumme pääsääntöisesti Teuroisten kylätalolla suunnilleen kuukausittain. Osoitteessa Teuroistentie 261, Koria.
Tule mukaan toimintaamme, meidän seurassamme et pitkästy !
Puheenjohtaja Eira Vertanen, puh. 0400 156714
Ajankohtaista
ks. Teuroisten marttojen toiminta 2022Kuvia toiminnastamme vuosien varrelta
KuvagalleriaPyörätuoliviitan ja -jalkapussin kaavat
Myymme kaavoja pyörätuoliviittoihin ja -jalkapusseihin. Viitan kaavan on 15 € + postituskulut Jalkapussin kaava on 15 € + postituskulut. Tiedustelut ja tilaukset: Heli Helmanen heli.helmanen(a)gmail.com.