Tampereen Härmälän Marttayhdistys ry vuodesta 1946

Elettiin vuotta 1946. Sodan päättymisestä oli yli vuosi kulunut, mutta normaaliin elämänmenoon päästiin hyvin hitaasti. Kaikesta oli puutetta. Ei ollut ruokaa, ei vaatteita ja kaikista jokapäiväistä elämää koskevista vähäisistäkin mukavuuksista oli puute. Mutta kuitenkin oli toivoa jo paremmista ajoista, sillä nythän oli RAUHA. Koska Tampere oli sotakorvausteollisuuden keskuspaikkoja ja Härmälässä oli Valtion Lentokonetehdas – ja siellä paljon uusia työpaikkoja – niin Härmälään niinkuin kaikkien Suomen kaupunkien kaupunginosiin oli muuttanut paljon siirtoväkeä, kotinsa menettäneitä karjalaisia.

Kaikki yhdistystoiminta oli täysin lamassa ja vapaa-ajan harrastukset jääneet sodan jalkoihin, mutta aika nopeasti alkoivat ihmiset tuntea, että työ ei yksin pysty täyttämään elämää, joten alettiin kaivata jälleen yhdistystoimintaakin. Perheenäideille oli valmiina järjestö, Marttaliitto. Muutamat tarmokkaat Härmälässä asuvat rouvat ottivat yhteyttä Tampereella olevaan Marttapiiriliittoon. Silloinen toiminnanjohtaja Saimi Latonen tuli Härmälään perustamaan marttayhdistystä.

Perustava kokous pidettiin 25.4.1946 klo 19:00 Tampereella, Härmälässä, Valtion Lentokonetehtaan linja-autojen odotushuoneessa. Jäseniksi ilmoittautui heti 40 naista. Ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin Anja Havunen ja johtokunnan jäseniksi Anni Haltio, Maiju Keihola, Anna Kerttula, Ellen Kukkonen, Rauha Rantala, Taimi Sarna ja Helmi Törönen. Puolet valituista johtokunnan jäsenistä oli karjalaisia, jotka jo entisillä kotiseuduillaan olivat olleet mukana marttatyössä. Niinpä toiminta yhdistyksessä alkoi reippaasti, kun tamperelaisillekaan johtokunnan jäsenille ei marttatyö ollut aivan uutta eikä vierasta.

Teksti on lainattu Tampereen Härmälän Martat ry historiikista vuosilta 1946-1986.