Marttayhdistyksemme vietti kymmenvuotisjuhliaan 27.5.2013 Herttoniemenrannan kappelilla. Hieman yli neljäkymmentä jäsentämme ja kutsuvierasta (mm. naapuriyhdistysten edustajia) osallistui juhlaan.

Tarjottavat olivat valmistettu omin voimin, muutamat marttamme olivat tehneet todella maukasta ja näyttävä tarjottavaa. Jotta martat saivat juhlia rauhassa, tarjoilutehtävät suorittivat ansiokkaasti Pihlajamäen kirkon diakoniavapaaehtoisten ja Santahaminan sotilaskodin yhteensä nelihenkinen ”iskuryhmä”, josta suuret kiitokset heille.

Juhlassa saimme kuulla keväisiä runoja ja juhlaesitelmän englantilaisesta kello viiden teeperinteestä. Yhdistystämme alussa pitkään puheenjohtajanamme luotsannut ja nyt tiedotusmarttana toimiva Heidi Aho sai Marttaliiton pronssisen ansiomerkin ansiokkaasta ja pitkäaikaisesta työstään marttojen hyväksi. Myös paikalla olleet perustajajäsenet kukitettiin ja alkuvuonna määrävuosia täyttäneitä muistettiin.

Nämä juhlamme korvasivat perinteisen kevään hattujuhlan mutta jäsenistölle oli ehdotettu että hatut voi toki ottaa mukaan ja siksipä nähtävillä oli erilaisia hattuja.

Jaa sivu