Kokoonnumme Sepänkeskuksessa, Kyllikinkatu 1, Jyväskylä.

Molekyylisalissa parillisten viikkojen tiistaisin klo 15 ellei toisin ilmoiteta.

Tapaamisissa monenlaisia, erilaisia teemoja. Luentoja oman yhdistyksen jäsenten toimesta tai ulkopuolisten yhteistyökumppaneiden toimesta. Pidämme tärkeänä myös toistemme tapaamista ja sosiaalista toimintaa.

Tiistaitapaamisia Sepänkeskuksessa ei järjestetä tammikuussa eikä helmikuussa koronaepidemian vuoksi. Noudatamme Jyväskylän kaupungin antamaa suositusta kokoontumisista.

Arvioimme tilannetta uudelleen helmikuun aikana.

Olemme aloittaneet yhdistyksessämme myös Teamsin käytön, joten ilmoitathan jos haluat saada viestejä myös sitä kautta tai osallistua näin kokoukseen tai muihin tilaisuuksiin.

Kevät 2021 OHJELMA

26.01.2021 Kevätkauden aloitus, Peruttu

09.02.2021 Tiistaitapaaminen, Peruttu

23.02.2021 Tiistaitapaaminen, Peruttu

09.03.2021 Tiistaitapaaminen Peruttu

23.03.2021 Vuosikokous klo 14-17

Jyväskylän Sepänkeskus, Reaktorisali, Kyllikinkatu 1

Koronatilanteen mukaan tällä hetkellä voi osallistua max 10 henkilöä.

Seuraamme koronatilannetta ja suosituksia koko ajan.

Mahdollisuus osallistua/suotavaa kokoukseen myös Teamsin kautta. Ilmoitathan mikäli haluat osallistua kokoukseen Teamsin kautta. Sinun ei tarvitse ladata mitään sovellutusta. Lähetämme sähköpostiisi kutsun ja samassa linkin mitä ainoastaan klikataan kun kokoukseen osallistutaan (mieluummin 5-10 min ennen kokouksen alkamista. Puheenjohtaja on paikalla viimeistään 15 min aiemmin ja aukaiseen Teams-kokouksen.

Huhti- ja toukokuun tiistaitapaamiset peruttu Koronatilanteen takia

20.04.2021 Tiistaitapaaminen peruttu

04.05.2021 Tiistaitapaaminen peruttu

18.05.2021 Kevätkauden lopetus peruttu tiistaitapaaminen Sepänkeskuksessa.

26.05.2021 Kevätkauden lopetus Lounaispuistossa klo 14.00 alkaen

                   Kutsumme kaikki yhdistyksemme jäsenet Nyyttärihengessä mukaan!

                   Otathan omat kahvit/teet ym. syötävät mukaasi. Lämpimästi Tervetuloa!