KÄMMENNIEMEN MARTAT
TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2019

YLEISTÄ
Vuosi oli Marttaliiton toiminnan 120. juhlavuosi. Se näkyi valtakunnallisena Sukat äidille -käsityötempauksena yhdessä 100v Kätilöliiton kanssa. Jokainen ensisynnyttäjä tai adoption kautta äidiksi tuleva sai marttojen neulomat villasukat. Koko maassa jaettiin n. 22 000 sukkaparia. Strategiakausi ” Elämä on parasta itse tehtynä” on päättymässä ja järjestö aloittaa uuden vuosikymmenen valmistelemalla uuden toimintastrategian. Sääntöuudistusta valmisteltiin ja myös brändiuudistusta aloitettaan – juhlavuodeksi järjestö sai käyttöön uuden logon.

Vuonna 1932 perustettu Kämmenniemen Martat on toiminut 87 vuotta, näistä 40 ensimmäistä vuotta marttakerhona. Marttojen kirkkopyhänä Marian ilmestymispäivänä veimme juhlavuotemme kunniaksi perustajajäsentemme haudoille havuseppeleet.

JÄSENET
Marttailu on mahdollisuus uuden oppimiseen, yhdessä tekemiseen, vaikuttamiseen ja elämyksiin. Toimintavuonna jäsenmäärämme oli edelleen mukavasti kasvussa, vuoden päättyessä meitä oli 60 marttaa.
Järjestömme juhlavuonna halusimme kiittää aktiivisia marttojamme ja kevätkokouksessa jaettiin hopeinen ansiomerkki Pirkko Hakalalle.
Pronssiset ansiomerkit saivat Anneli Pessi, Sirkka Nieminen, Tarja Huotari, Sirpa Aulamo ja Saija Eerola.

TOIMINTA
Toimintasuunnitelmamme tehtiin vuoden kotitalousneuvonnan teemalla Kestävä arki, joka tuo esille arjen mukavuutta, arjen taitoja ja kestävää elämäntapaa. Kestävä arki edistää keittiön kautta järkeviä valintoja ja kiertotaloutta sekä hillitsee ilmastonmuutosta.

Järjestötoiminnan vuosi alkoi juhlavasti kutsumalla martat koolle viettämään maailman suurinta marttailtaa, joka järjestettiin ensimmäisen kerran 31.1.2019. Marttojen 120-vuotisjuhlavuoden aloittanut tapahtuma kokosi martat samaan aikaan yhteen eri puolilla Suomea. Varsinainen juhlavuoden päätapahtuma oli marttailuviikolla syyskuussa Helsingin Senaatintorilla järjestetty Marttatori, joka kokosi 15 000 kävijää.
Vuoden alussa panostimme järjestön käsityötempaukseen järjestämällä kaksi villasukkatyöpajaa Kämmenniemen kirjastossa ja yleisön pyynnöstä vielä yhden syksyllä. Kampanjamme sai näkyvyyttä lehdissä ja somessa – saimme mukaan järjestömme ulkopuolisia neulojia mm. seurakunnan Kahvi ja kudin sekä Koillis-Ilonat ryhmät. Lankalahjoituksia saimme Pirkanmaan Osuuskaupalta, Löytötexiltä ja muutaman pienemmän lahjoituksen. Näiden avulla perustimme yhdistykselle lankapankin. Pirkanmaalla kootuista 2000:sta sukasta 288 paria lahjoitettiin omasta yhdistyksestämme.
Lämmin kiitos jokaiselle tempaukseen osallistujalle!

Yhteistyö Kansainvälisten marttojen kanssa jatkui tutustumalla yhdessä etniseen kauppaan Puutarhakadulla ja kokkailemalla Marttalassa yhdessä Lähi-Idän naisten yhdistyksen kanssa. Etiopian kynnyksellä -iltaa vietimme KV-martta Tarja Rintakosken opastuksella.
Teisko seura järjesti Teiskon museolla kesänäyttelyn Martat 120 vuotta: teiskolaista marttatoimintaa 1930-luvulta ja kutsui paikallisia marttoja Martan päivän piknikille museolle.

Kotitalousneuvontaa saatiin ja jaettiin Arkiruoka on järkiruokaa- ketjukoulutuksessa ja tutustumalla vuoden vihannekseen.
Valtakunnalliseen I love muovi- tempaukseen osallistuimme Koilliskeskuksen Prisman pihassa. Paikalla oli kaksi kuvausryhmää ja tv:n alueuutisissa oli pitkä taltiointi tempauksesta – lyhyempi vielä myöhemmin valtakunnallisessa lähetyksessä Narikkatorilta Helsingistä.
Puodin tiloissa Kessalla järjestimme taas Kipot ja kapustat kiertoon-keräyksen. Tarpeettomat ehjät keittiövälineet sai lahjoittaa piirin Uusia alkuja -tapahtumaan, joka järjestettiin Pyynikillä Tredussa. Tavoitimme yli 300 opiskelijaa, joille kerroimme kestävästä arjesta ja jätteiden lajittelusta.
Marttailtoja järjestettin seitsemän. Marjatta Siuko kutsui meidät kotiinsa ja muita aiheita olivat mm. käsityöt ja herkullinen puurotasting.
Talkootoiminta oli taas vilkasta, järjestimme useita kahvituksia mm. Reilun kaupan kahvitauko paikallisen Salen pihassa. Pirkanmaan jäteaseman 25v- kahvitus 150:lle Tarastejärven jäteasemalla kartutti mukavasti yhdistyksen kassaa. Saimme kutsun Jäteyhtiön Roskailtamiin. Marttamme toimivat apuopettajina Kämmenniemen koulun käsityötunnilla ja kirpparillekin ehdimme satutunteja järjestämään.
Sääntömääräisten kevät- ja syyskokouksen lisäksi hallitus kokoontui 7 kertaa. Järjestäytymiskokouksessa kerrattiin yhdistyksen säännöt, tutustuttiin verkostokarttaan ja päivitettiin yhdistyksen vuosikello. Kokouskäytäntöjä pyrittiin edelleen kehittämään: kokousasiakirjat toimitettiin ennakkoon sähköpostilla hallituksen jäsenille ja kokouksia valmisteltiin Whats App viesteillä. Myös luottamusjohdon tehtäviä ja työjakoa halutaan edelleen kehittää. Vuoden jokaisella tapahtumalle pyritään nimeämään vastuuhenkilö/t.

KOULUTUksiin osallistuttiin aktiivisesti vuoden aikana. Puutarhamartta osallistui Suomen Luonnonsuojeluliiton kanssa käynnistyneen Finvasife Live eli VieKas vieraslaji-hankkeen koulutukseen Helsingissä ja kasvukaudella järjestettiin tuttuja vieraslajitalkoita kolme kertaa. Wastebusters työpajaan yhdessä Tampereen yliopiston tutkijoiden kanssa osallistuivat varapuheenjohtaja ja sihteeri.
Piirin puutarhakoulutuksiin osallistuivat taitoavainopiskelijat, liiton sienimarttakoulutukseen sihteeri ja Yllätysmuna ketjukoulutukseen sekä verkkosivukoulutukseen – molempiin kaksi marttaa.
Pirkanmaan Jäteyhtiön hankkeen tietoiskuja järjestettiin Sorilan koululaisille ja esiopetuksessa oleville sekä Ruutanan koulun 2 B ja 2 C luokkien oppilaille. Teiskon kesämarkkinoilla pidimme tietoiskuja muovin kierrätyksestä, biojätteestä ja kompostoinnista. 110 markkinavierasta poikkesi katoksemme varjoon polttavasta helteestä.
Marttaopintoja saatiin valmiiksi ja piirin syyskokouksessa II avaimen sai Riikka Kivistö ja erikoisavaimen Reija Setälä.
Yhteenvetona toiminta lukuina:
vuoden 2019 aikana järjestettiin 68 tapahtumaa, joissa oli 1515 osallistujaa, eli 22 henkeä/tapahtuma. Vapaaehtoistoimijoita kirjattiin 165 ja heidän yhteinen tuntimääränsä oli ennätykselliset 2692. Äitisukkista kirjautui 8t/pari eli yht. 2300 tuntia.

KALUSTO
Vuokrattavaa astiastoamme on huollettu ja uudistettu säännöllisesti. Arctica kahvikuppeja on hankittu lisää ja kalustovuokrauksen mainontaa tehostettu. Se on näkynyt vilkkaana vuokraustoimintana ja kalustonhoitajalle maksettiin ylimääräinen kulukorvaus. Kotisivuillamme aukeaa ensimmäisenä yhteystiedot ja linkki kalustonvuokraukseen, jotta asiakkaan on helppo löytää tiedot.
Astiastoa vuokrattiin vuoden aikana 23 kertaa.
Kangaspuut ovat Arolassa Ulla-Maija Lanteella.

HALLINTO JA TOIMIHENKILÖT
Puheenjohtaja Saija Eerolan johdolla marttahallitus toimi varapuheenjohtajana Riikka Kivistö, sihteerinä Reija Setälä ja rahastonhoitajana Sirpa Aulamo. Hallituksen muut jäsenet olivat Pirkko Hakala, Maarit Enne ja Marjatta Siimes-Vehviläinen.
Toiminnantarkastajana toimi Tuire Penttilä, kalustonhoitajana Sirpa Aulamo, puutarhamarttana Maarit Enne ja nettimarttoina Riikka Kivistö ja Reija Setälä.
Pirkanmaan Marttojen kevätkokoukseen osallistuivat puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja, syyskokoukseen varapuheenjohtaja sekä molempiin sihteeri, joka valittiin kolmannelle kaudelle piirin hallitukseen.

VIESTINTÄ
Yhdistyksemme tapahtumista tiedotettiin yhdistyksen kotisivuilla ja Teisko-Aitolahtilehden muistilistalla. Puheenjohtaja lähetti martoillemme kaksi jäsenkirjettä. Kämmenniemen kirjaston tuulikaapissa on ilmoitustaululla varattu tila yhdistyksen tiedotuksille. Sähköpostilla informoitiin jäseniä ja kuukausittain lähetettiin muistutuksia yhdistyksen tapahtumista.
Luotettava yhteistyökumppanimme paikallislehti Teisko-Aitolahti raportoi toimintaamme: ”Marttailua 70 vuoden takaa” – Martat 120v ja ”Tule neulomaan marttojen kanssa villasukkia” -tammikuussa
”Villasukilla lämmintä välittämistä” – helmikuussa
”Kahvia juomalla Suomen ennätykseen” etusivulla ja ”Marttoja Teiskon museolla”, ”VieKas vieraslajitalkoilla tilaa omille luonnonkasveille”-toukokuussa
”Varsin leppoisaa hommaa”- heinäkuussa ja ”Sukat äidille”- elokuussa

YHDISTYS VERKOSSA JA SOSIAALISESSA MEDIASSA
Marttaliiton digiloikka toi paljon näkyvyyttä. Kyseessä ei ollut pelkkä päivitys, vaan on luotu uutta toimintakulttuuria, mm. marttachat. Vuoden aikana on ollut paljon sähköisten palveluiden ohjelmistopäivityksiä, mm. jäsenrekisterissä ja toiminnan tilastoinnissa.
Marttojen verkkosivuilla https://www.martat.fi/marttayhdistykset/kammenniemen-martat/ on liiton tarjoamalla ilmaisella julkaisualustalla ylläpidetty kattavat kotisivut, joita voi hyödyntää esim. marttaopinnoissa.
Facebookissa toiminnasta kerrottiin vuoden aikana säännöllisesti. Ryhmämme kokoa tulisikin kasvattaa ja hyödyntää tämä keskustelufoorumi paremmin. Facebookiin perustettiin myös julkinen yhdistyksen sivu, jolle pääsevät myös yhdistyksen ulkopuoliset.

MUISTAMISET JA HUOMIONOSOITUKSET
Merkkipäivää viettäviä jäseniä on kutsuttu mukaan tapaamisiimme, muistettu onnitteluilla Martat-lehden Elämänmeno palstalla ja marttamukeilla. Yhdistyksen omasta mallistosta kirjoneuleisia marttasukkia on annettu lahjaksi ja kiitokseksi mm luennoitsijoille.
Seurakuntien Etiopia-hankkeeseen lahjoitimme Dessiessä lähetysaseman vierastaloon uudet verhot, 230€. Suomalaisten remonttiporukka lähti suorittamaan peruskorjausta ja vievät myös villasukkia aids-orvoille.
Marttaliiton kehitysyhteistyöhön yhdistys lahjoitti lokakuisen puuroillan tuoton 95€ ja Etiopian kynnyksellä -illan tuoton 100€.

ARVIO TULEVASTA TOIMINNASTA
Hyvä arki kuuluu kaikille
Vuosi 2020 on marttajärjestön uuden strategiakauden ensimmäinen vuosi. Suuntaamme toimintaamme vastaamaan strategiamme lupauksia ja valittuja tavoitteita. Toiminnallemme tärkeitä periaatteita ovat yhdessä tekemisen ilo, kestävät valinnat ja avoimuus.
Martat on kotitalousneuvontajärjestö, jonka tehtävänä on edistää kotien ja perheiden toimivaa ja kestävää arkea. Martoissa tahto osata itse muuttuu toiminnaksi. Toimintamme vahvistaa tulevaisuustaitoja ja elinikäistä oppimista. Marttatoiminnassa löytää ja oppii yhdessä tekemällä ne arjen tiedot ja taidot, jotka tekevät omasta elämästä rikkaampaa. Arjen sujuminen antaa voimia toteuttaa niitä asioita, jotka itselle ovat elämässä tärkeitä.

Uuden vuosikymmenen painopisteet
Martat tekevät arjen tekoja huomista varten
Huominen arki rakentuu tämän päivän teoista. Tiedostamme maapallon rajat ja kohtuullisen kulutuksen välttämättömyyden. Toiminnassamme korostuvat käytännölliset ja vaikuttavat ratkaisut sekä kiertotalous. Martat ovat muutoksen tekijöitä.
Martat kohtaavat ja mahdollistavat kohtaamisia
Kohtaamiset mahdollistavat ja tukevat toimintaa ilmaston rajojen ja kohtuullisuuden puolesta. Martat tekevät hyvää minulle, meille, lähiyhteisölleen ja maailmalle.
Martoille kaikki ovat yhdenvertaisia
Voimaannutamme ja tuemme kaikkia elämään hyvää arkea. Edistämme tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta.

Marttahallitus kiittää yhdistyksen jäseniä aktiivisesta osallistumisesta ja luottamustehtävissä toimivia arvokkaasta työpanoksesta marttojemme hyväksi.

Kämmenniemen Martat hallituksen puolesta sihteeri Reija Setälä

LIITTEET
Tapahtumaraportti 2019
Tasekirja 2019