Toimintaa
Kellon Martat ry on perustettu 23.4.1930. Toiminta on yhä edelleen aktiivista ja ohjelmat suunnitellaan jäsenten toiveiden mukaisiksi.
Kokoonnumme joka toinen maanantai-ilta Kellon seurakuntakodissa ja iltojen aiheina on ajankohtaisia asioita kuten ruoka ja ravitsemus, kotipuutarha ja ympäristö, virkistys ja liikunta sekä monet muut mielenkiintoiset aiheet. Teemme myös retkiä ja teatterikäyntejä.
Seurakunnan järjestämässä Kauneimmat Joululaulut -tapahtumassa tarjoamme torttukahvit yleisölle ja avustamme yhteisvastuuruokailun valmistamisessa ja tarjoilussa.
Tervetuloa mukaan toimintaan. Sinulla on mahdollisuus osallistua ja vaikuttaa. Toiminta on yhteisöllistä, uuden oppimista ja yhdessä tekemisen iloa!