Tietoa toiminnasta
Kuusan Martat on perustettu vuonna 1952, eli vietämme 70-vuotisjuhlavuotta! Yhdistyksessämme on n. 50 jäsentä. Ennen korona-pandemiaa pikkukokkikerho ja ikäihmisten kerhon keskiviikkoiset ruuanlaitot olivat vakiotoimintaamme. Nyt kevään ajan pikkukokkien toiminta on tauolla, mutta ikäihmisten kerhon ruuanlaittoa ja liikunnanohjausta jatkamme. Teemme erilaisia käsitöitä joko itselle tai hyväntekeväisyyteen. Perehdymme yhdessä myös puutarhanhoitoon ja muihin kotiin liittyviin asioihin. Opimme yhdessä uusia asioita ja tietenkin virkistäydymme silloin tällöin yhteisesti sopimallamme tavalla.Toimintamme perustuu jäsenistön esittämiin toiveisiin. Kokoonnumme pääsääntöisesti Kuusan nuorisoseurantalolla kerran kuussa.
Ellet ole vielä Kuusan Marttojen jäsen, tule tutustumaan meihin ja toimintaamme. Marttaillat ja muut tapahtumat julkaisemme Laukaa-Konnevesi -lehden seuratoimintapalstalla. Olet lämpimästi tervetullut! Marttailu voimaannuttaa! Tehdään ja opitaan yhdessä! Ole martta omalla tavallasi.