Lapinjärven Martat ry. piti vuosikokouksen torstaina 22.2. Kokouksessa käytiin läpi vuoden 2017 vilkas toimintakertomus ja suunniteltiin kuluvan vuoden toimintaa. Hallitus jatkaa entisessä kokoonpanossaan, puheenjohtajana Rile Norberg.

Lapinjärven Martat ry:n viime vuoden toiminnasta näkyvimmät olivat toukokuun Taimet ja tavarat kiertoon tapahtuma, viirinauhat kylänraitin yllä, Syödään yhdessä- sekä Kylänraitin Joulu-tapahtumat ja ihanat, valaistut jättihimmelit kirkonkylällä.

Lisäksi jaettiin kuumaa mehua yöluistelussa, keitettiin kinkerisoppaa, opeteltiin lautanauhan ja himmeleiden tekoa sekä pääsiäismunien maalausta eri tekniikoin kaikille avoimissa kässäilloissa.

Martat myös valmistivat talkoilla 27 kiloa piparitaikinaa, josta kertyneet tulot lahjoitettiin Hyvä joulumieli-keräykseen. Joulumielen lisäksi avustuksia saivat mm. urheiluseura LuLi, Naistenpankki, Kirkonkylän koulun leirikoulu, yhteensä yli 1400 euron edestä.

2018 suunnitelmia

Tämän vuoden suunnitelmissa on uudet kesäkoristeet kylänraitille ja ehkäpä himmeleitäkin syntyy lisää. Jo perinteinen Taimet ja tavarat kiertoon-tapahtuma järjestetään lauantaina 26.5. Tapahtumassa martat myyvät taimia, kyläläiset voivat myydä tai vaihtaa taimia tai kirppistavaraa. Myyntipaikat ovat ilmaisia.

Syksylle on suunnitteilla pari kaikille kuntalaisille avointa terveyteen liittyvää tapahtumaa: teemoina polven ja lonkan keinonivelleikkaukset ja defibrillaattori eli sydäniskuri. Tänä vuonna Lapinjärven martat ry. myös kerää tarvikkeita Syväpuro-yhteisölle ja mahdollisesti muille asunnottomien-tukisäätiöiille. Muitakin suunnitelmia on ja toivotaan, että Syödään yhdessä -tapahtuma saadaan toteutettua myös tänä vuonna.

Kaikki marttojen toiminnasta kiinnostuneet ovat tervetulleita mukaan. Seuraa Marttojen Facebook-sivua tai lähetä sähköpostia lapinjarven.martat@gmail.com