Levänomaisten Martat ry

levanomaisen.martat@gmail.com

Tietoa toiminnasta

Nykyinen toiminta

 

Toiminnassamme  on säilynyt marttatoiminnan kova ydin: yhteen kokoontuminen, yhdessä tekeminen, yhteisöllisyys, sekä mieltä virkistävät keskustelut ja tapahtumat.  Viime vuosina perinteiksi ovat muodostuneet osallistuminen Juvan Kesäkarkeloihin ja joulukadun avajaisiin, Leväkön laavun jouluhartaus, Martan päivän saunominen, teatterimatkat ja muut yhteiset riennot. Kaikki nykyiset jäsenet eivät asu paikkakunnalla, mutta marttailu ja martta-aate ovat vahvoja yhdistäviä tekijöitä.

Liity jäseneksemme yllä olevasta linkistä!

 

Levänomaisten Marttojen historia

 

Levänomaisten Marttojen historia on kuin pienoiskoossa osa maamme historiaa viimeisten 70 vuoden ajalta: talvi- ja jatkosota, siirtokarjalaisten asuttaminen uusille asuinsijoille ja uudistilojen raivaus.  Siirtokarjalaiset naiset toivat Juvalle tullessaan mukanaan entisen kotiseutunsa tapoja ja perinteitä. Monet heistä olivat kuuluneet Lankilan Marttoihin Karjalassa, ja näin ollen perustettiin yhteistyössä juvalaisten emäntien kanssa 3.2.1948 Levänomaisten Marttakerhon, joka silloin kuului Juvan Marttayhdistykseen.  1980-luvulla kerho itsenäistyi Levänomaisten Martat ry:ksi. Jäsenmäärä oli tuolloin 27.

Aluksi marttaseuroja pidettiin säännöllisesti ja monipuolisia tuotteita syntyi, myös myyjäisiin.  Näin kartutettiin kerhon varoja.  Kurssitoiminta oli vilkasta: käsityö- ja kutomakursseja sekä puutarhan hoidon kursseja oli tarjolla jäsenille.  Tiedot ja taidot karttuivat myös ruoan valmistuksen, säilönnän ja leipomisen kursseilla.  Monenlaiset muonitus- ja kahvitustilaisuudet olivat marttojen ydintoimintaa, kuten aktiivinen osallistuminen piiriliiton ja Juvan paikallisliiton tapahtumiin.  Mielen virkistystä saatiin monenlaisilla retkillä ja teatterikäynneillä.

Maaltamuutto ja kaupungistuminen muuttivat rajusti Suomea 1960- ja 1970-luvuilla, niin myös Levänomaisia.  Peltoja paketoitiin, viljely muuttui osittain kannattamattomaksi ja tiloja tyhjeni.  Levänomaisten Marttojen jäsenmäärä pieneni, 50-vuotisjuhlien aikaan jäseniä oli 12. Viime aikoina vapaa-ajan ja etätyömahdollisuuksien lisääntyminen näkyvät myös kasvavassa jäsenmäärässämme.

 

Teksti on muokattu Eija Häkkisen alkuperäisestä tekstistä.

Lähteet: Airi Variksen haastattelu ja historiikki: Levänomaisten Martat Ry 50 vuotta

 

Yhteystiedot

levanomaisen.martat@gmail.com

Kuvia Levänomaisten marttojen toiminnasta