Marttasiskot tr Somero

Kotipaikka Somero
Toimintaryhmän vetäjä Nelly Maavirta
Puh. 02 748 5664

Tulevaa toimintaa

Koronan vuoksi


toiminta pysähdyksissä

Ilmoitamme kun toiminta jatkuu






Tietoa toiminnasta

Someron Marttasiskojen perustamiskokous pidettiin 1.12.1976. Mukana oli 32 marttaa. Kokoontumispaikkoina ovat pääasiassa olleet Marttasiskojen kodit ja pankkien kokoustilat ja kokoontumisia on pidetty yleensä kerran kuukaudessa, kesäkuukausia lukuun ottamatta.
Neljään vuosikymmeneen mahtuu todella paljon erilaisia valistus- ja koulutustilaisuuksia, kokkaus- ja leivontakursseja, luonto-, käsityö- ja kirjallisuusiltoja. On opeteltu tekemään komposti, saatu tietoa tuholaistorjunnasta ja perehdytty laajasti puutarhan marjoihin, vihanneksiin, yrtteihin, hedelmiin ja myös eri viljalaatuihin eri lihalaatuihin ja erilaisiin rasvoihin. Opastusta on saatu myös kodin pienkoneiden käytöstä. Monet varmaan muistavat mullistavana keksintönä markkinoidun leipäkoneen.

Lukemattomat ovat ne sukkaparit, jotka on neulottu ja toimitettu niin pienille kuin aikuisillekin. Kehitysmaiden lapsille on neulottu nuttuja.

Marttasiskot ovat oman monipuolisen toimintansa lisäksi osallistuneet Someron Marttayhdistyksen toimintaan, joista mainittakoon osallistumiset seurakunnan järjestämien tilaisuuksien muonituksiin, mm. yhteisvastuutilaisuudet, diakonialähetyslounas, seurakunnan 550-vuotisjuhla.

Vuodesta 2008 lähtien Marttasiskot ovat toimineet Someron Marttayhdistyksen alaisena toimintaryhmänä. Maksavia jäseniä ryhmässä on vain 11, mutta he sitäkin aktiivisempia. Tervetuloa joukkoomme.