Ohje 8-12 kuukauden ikäiselle lapaset peukalolla.

Luo 36 silmukkaa, jaa ne neljälle sukkapuikolle niin, että jokaisella puikolla on yhdeksän silmukkaa. Kudo ensimmäisellä puikolla 2 oikein, 1 nurin, 2 oikein, 1 nurin, 2 oikein, 1 nurin. Kudo lopuilla puikoilla samoin kuin ensimmäisellä puikolla. Kudo näin 24 kerrosta.
Jatka nyt työtä kutomalla aina oikeaa seuraavat 6 kerrosta.
Ota ensimmäiseltä puikolta 6 ensimmäistä silmukkaa syrjään (laita silmukat langan pätkälle odottamaan peukalon tekoa). Luo näiden syrjään otettujen silmukoiden tilalle kuusi uutta silmukkaa ja kudo aina oikeaa seuraavat 14 kerrosta.
Kudo 2 oikein yhteen, 1 oikein neuletta koko kerros.
Kudo kaksi kerrosta oikein.
Kudo kaksi seuraavaa kerrosta 1 oikein, 2 oikein yhteen.
Kudo 2 oikein yhteen.
Vedä lanka jäljelle jääneiden silmukoiden läpi ja päättele työ.

Kudo toinen lapanen muutoin samoin, mutta ota ne 6 silmukkaa peukaloa varten kerroksen viimeiseltä puikolta (6 viimeistä silmukkaa).

Ja sitten ne peukalot:

Siirrä nyt langanpätkälle siirtämäsi 6 silmukkaa kahdelle puikolle (3 silmukkaa/puikko). Luo peukalon reiän ympäriltä 6 silmukkaa, nekin kahdelle puikolle (3 silmukkaa/puikko).
Kudo 10 kerrosta aina oikeaa.
Kudo 1 oikein, 2 oikein yhteen yksi kerros.
Kudo 2 oikein yhteen yksi kerros.
Vedä lanka jäljelle jääneiden silmukoiden läpi ja päättele työ.

Peukalotumppu vauvalle